Sunnuntai aamuna käänneltiin auton keula kohti Kiiminkiä, 2-tason estekisoja, joissa mentii luokat 90 & 100cm. Paikka oli meille tuttu ennestään, ja vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Joten kerrankin saatiin nukkua yli seitsemään. Tällä kertaa myös valmentaja pääsi kisoihin mukaan, joten suunniteltiin radalle hyvät tiet, ja saatiin paljon parempi verkka, kuin koskaan ennen kisoissa, eikä Nana edes ollut villi verkkamaneesissa, joka on tosi iso muutos edelliseen!
Ensimmäinen luokka, 90cm alkoi hyvin sujuvasti. Jatkettiin rataa hyvällä temmolla hyvillä hypyillä, mutta kuudennella esteellä, ennen radan vaikeinta kaarretta Nana päätti loikatta heti hypystä laskeuduttuaan oikealle, jonne katsoin esteen päällä. Seuraavalle esteelle tie oli jo valmiiksi tosi lyhyt ja vielä siittä poni huonommasta suunnasta, joten tehtiin huono lähestyminen ja pudotettiin este. Ei rata silti huonosti mennyt, mahduttiin jopa kahden askeleen sarjalle, vaikka sitä lähestyessä Nana ei meinannut kuunnella, mutta tajusi vähän ennen a-osaa, että parempi rauhoittua tai tulee ahdasta.
Ratsastin yli 40:n osallistujan luokassa aika alussa, ja seuraavassa, myös yli 40:n lähtijän luokassa viimeisenä, joten jouduttiin odottelemaan tosi kauan ratojen välissä. Metrissä arvosteluna oli ihanne-aika, joten radassa oli vain kahdeksan estettä. Aika ei ollut tiukka, mutta ei mikään pitkäkään, joten suunniteltiin, että astetta ketterämmällä hevosella pitkillä teillä ja normaalilla reippalla laukalla päästäisiin mahdollisimman lähelle ihanneaikaa.
Saatiin taas tosi hyvä verkka alle ja meillä oli jopa tilaa hypätä, kun maneesissa ei ollut meidän lisäksi kuin pari ratsukkoa, jotka aina vain väheni luokan loppuun päin mentäessä. Minua edeltävä ratsukko hylättiin, enkä ehtinyt kävellä toiselle puolelle kenttää kuin olin ajatellut, niin laukkasin koko kentän ympäri ykköselle, joka oli aivan toisessa päädyssä kenttää. Tämä oli koko radan suurin virhe, sillä Nana otti ylimääräisiä kierrokisa ja heti ensimmäiselle esteelle meinasi tulla ongelmia. Sain laukan tasaantumaan ja jatkettiin rataa. Kolmannelle esteelle lähestyessä oli rapakko matkanvarrella, josta Nana otti taas vauhtia, ja ajauduttiin liian lähelle seuraavaa okseria josta sitten otettiin puomi. Koko loppurata oli tosi hyvä, ja aikakin vain 1,5 sekunnin päässä ihanne-ajasta, vaikka vähän turhan lujaa mentiin. Kyllä nämä kisasuorituksetkin vain kerta kerralta paranee, ja jospa jo tulevana viikonloppuna Kalajoella olisi nollaratojen aika!
Haasteen tehtävinä on valita neljä kuvaa, jotka kuvaavat sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen ja todellisuus, sekä viidenneksi vapaavalintainen kuva siihen sopivalla sanalla. Ja tietenkin viiden henkilön haastaminen.
Luottamus
Onnistuminen
Epäonnistuminen
Todellisuus, tälläistä meillä aina on, uskokaa tai älkää! ;D
tb
Tähän haasteeseen minut haastoi Sofia, joka on herättänyt bloginsa henkiin pitkän tauon jälkeen. Käykääpäs kurkkaamassa Sofian blogi! Mukaan haastan:
Nyt on sitten viimeisetkin kesäpäivät vietetty, ja kouluun palattu viimeiselle peruskoulun luokalle. Niin kuin jokaisen kesäloman jälkeen, tuntuu ettää koko kesä olisi mennyt ihan ohi, enkä olisi saanut mitään tehtyä. Kuitenkin kun aletaan ajattelemaan mitä kaikkea on tehnyt, eikä sitä mitä ei. Kaikki ne satulassa kulutetut tunnit, hyvien ihmisten seurassa vietetyt lämpimät kesäpäivät, joita olikin enemmän kuin se yksi tai kaksi, hyvin nukutut yöunet, ja hyvin nautittu loma. Ei se kesä ihan ohi nukuttu ollutkaan.
Kuitenkin, takaisin tähän päivään. Viikonloppuna päästiin jälleen gp-tason valmentajan oppiin, sillä Ane matkusti tänne jälleen pitämään viikonlopuksi valmennuksia. Tällä kerralla päätin osallistua vain kahden päivän valmennuksiin, jotka molempina päivinä ratsastin Ronjan kanssa samassa ryhmässä. Englanninkieliset valmennukset olivat taas kunnon kielikylpyä, josta ei ole yhtään haittaa varsinkaan näin koulun alkajaisiksi.
Kuvat yli viikon vanhoja, Ronjan ottamia päivää ennen haapaveden kisoja.
Valmennukset mentiin taas samalla periaatteella, ensimmäisenä päivänä pienemmillä esteillä paljon kaikkea ns. tekniikkaa, ja toisena päivänä hypättiin rataa. Molempina päivinä laitettiin alkuverkkojen ajaksi Nanalle kuminauhat niskasta kuolaimen kautta satulavyöhön, ja pidennettiin pelhamin ketjua, joten pystyin taivuttelemaan ponia tosi hyvin käynnissä ja ravissa. Kun alettiin hyppäämään, otettiin tietenkin kuminauhat pois ja pelhamin ketju takaisin oikealle kireydelle. Lauantaina mentiin alkutunnista paljon ristikoita ravityöskentelyssä, joille piti lähestyä esteistunnassa. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä minulle eikä Ronjalle, kun ollaan aina totuttu Tanjan valmennuksissa istumaan mahdollisimman syvällä satulassa aina ennen ravihyppyä. Laukkatyöskentelyssä mentiin lävistäjillä olevia esteitä eri suunnista aina suuntaa vaihtaen. Laukassa viimeistään Nana villiinty, ja minun tehtävä oli vain ratsastaa suoralla hevosella esteeltä seuraavalle. Lopputunnista, kun esteitä käytettiin oikeissa mitoissaan, Nana alkoi jo rauhottua, ja saatiin parit onnistuneet tehtävät alle ennen loppuverkkoja.
Sunnuntailta sain paljon videomateriaalia, joten tällä kertaa annan videon kirjaimellisesti puhua puolestani. Jätän tällä kertaa videoon alkuperäiset äänet, joten pääsette näkemään paremmin, mitä teimme oikeasti, tosin tiivistettynä. Vielä vähän videon selvennyksenä, alkutunnin ravityöskentelyistä ei ole ollenkaan videoa, ja Nana oli toisena päivänä tosi hyvin kuulolla ja hyvä ratsastaa eilisen jäljiltä, melkein jopa hidas, joten olisin saanut ratsastaa laukkaa paremmin. Kaikin puolin Sunnuntain valmennus oli hyvin onnistunut!
Kesäloman viimeiset kisat käytiin viime lauantaina Haapavedellä. Hypättiin vain yksi luokka, 90cm joka oli oikein hyvä ratkaisu, näin vasta olleen viikon rokotusloman jäljiltä. Nana ei ollut kisoissa ihan vireessä, sillä perjantain treenit, joissa oli tarkoitus ottaa vain pari hyppyä ja tarkistaa että hevonen oli hyvä, ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, kun Nana kävi ylikierroksilla jo pikkuristikoista joten ratsastin sitä kauemmin ja enemmän, että saisin edes jotain kontrollia hevoseen. Odotetusti Nana oli sitten vähän väsynyt eilisestä.
Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin, joten ehdin käydä katsomassa ratapiirrosta ja opetella sitä. Ratsastin jälleen aika alkupäässä luokkaa, joten menin verkkaan ratsastamaan Nanaa rauhassa ennen radankävelyä, kun siellä ei ollut vielä paljon porukkaa hyppäämässä. Radankävelyn jälkeen mentiin takaisin verkkaan ja koko pakka räjähti jälleen käsiin, kun kanssakilpailijat laukkasivat ohi ja hyppäsivät vieressä, mitä pieni hevonen ei täysin ymmärrä. Verkka onkin meidän osalta aina pelkkää selviytymiskamppailua. Saatiin silti otettua muutamat hyvät hypyt ennen kun mentiin ulos kisakentän laidalle odottamaan omaa lähtövuoroa.
Radalle Nana rauhoittui heti ja päästiin hyvällä laukalla kohti ensimmäistä estettä. Rata lähti hyvin käyntiin, eikä ponikan ollut ollenkaan villi, juuri hyvä! Nana teki koko radan niin kuin piti, mutta kuski teki typerän virheen ja käänsi vinon tien neljännelle esteelle, pienelle pystylle kun Nana aavistuksen verran lähti itse oikomaan. Puomihan sieltä tuli, samoin kuin kahdella edellisellä radallakin, mitä ollaan lähiaikoina hypätty. En antanut sen enempää häiritä suoritusta, vaan jatkettiin perusrata loppuun huolellisesti, vaikka heti seuraava este kolahti pahasti. Radan jälkeen hepalle ansaitut taputukset ja loppuverkkojen kautta vinkalle.
Nyt meillä onkin koko elokuu täyteen suunniteltu, kun tulevana viikonloppuna on taas Anen valkat, sitten on kisat kiimingissä, ja seuraavana kolmen päivän viikonloppureissu Kalajoen Venetsialaisiin hyppäämään!
Rovaniemen kisojen jälkeisenä maanantaina Nanalla oli rokotus ja raspaus, joten tämä viikko on mennyt vain kävellessä ja talutellessa. Ollaan käyty maastokävelyillä kaverin ja hänen kouluhevosensa kanssa ratsain sekä ihan maasta käsin, menty ilman satulaa kaiken maailman karvapehmusteilla, että ratsastaja pystyy istumaan ratsun luisessa selässä, sekä pikkusiskoni on kävellyt yksin maneesissa ilman talutusta luotto lastenkuljettin-Nanalla.
Tänään, sunnuntaina minut ja Juliat oli nakitettu aamutalliin, joten tultiin tallille jo kahdeksaksi. Kun kaikki karsinat oli siivottu, lähdettiin maneesiin ratsastamaan Nana ja Claara. Kuin odottaa saattoi, viikon kävelyn jälkeen Nanalta riitti energiaa vaikka muille jakaa. Käynnissä ja ravissa poni oli yllättävän hyvä, eikä viimeiset laukkapätkätkään mitään huonoja ollut, kunhan enimmät energiat oltiin saatu purettua.
Tammakaverukset vierekkäin alkukäynneissä
Vaikka Nanaa ei ole voinut ratsastaa viikolla kunnolla, ei se silti tarkoita, ettei minulla olisi ollut ratsastettavia. Alkuviikosta käytiin tosi lämpimän päivän johdosta merellä. Tällä kertaa ratsuksi arpoitui Bonaza, joka nautti täysin siemauksin matalemmassa vedessä laukkaamisessa, varsinkin sukeltamisesta! Viikolla kävin myös jumppaamassa Pikkuveli-suokkia poikien estetunnilla, jolla intoa riitti enemmän kuin tehtäviin keskittymistä.
minä-bonde, claara ja omistajansa, sekä silja ja Pikkuveli
Huomenna, ensimmäeinen elokuuta Takkulan loputkin ponipallerot ovat palanneet laitumiltaan, eli ratsastusterapiat ja innokkaiden pikkutyttöjen tunnit alkavat taas pyörimään. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tallilla riittää minulle tekemistä Tanjaa ja asiakkaita auttaessa. Arki alkaa jo uhkaavasti palata normaaliin, kun koulutkin alkavat aivan tuota pikaa. Vielä ei sitä murehdita, vaan nautitaan viimeisistä kesälomapäivistä, kun niitä vielä vähän on jäljellä!
Perjantaina kello neljä aamulla pari tuntia nukkunena juuri herätyskellon ärsyttävään ääneen heränneenä pitää jälleen hetki miettiä, että miksi? Talliin päästyä, viimeistään juuri ennen kisapaikalle saapumista muistaa vastauksen tähän kysymyskeen.
Toiset kisat meidän kohdalla vietettiin viime viikonloppuna Rovaniemellä tosi kuumassa helteessä. Tallilta lähdettiin ajelemaan kohti määränpäätä jo puoli viiden aikoihin kuskina toimivan isän, ja hevosenhoitajan roolissa olevan Julian kanssa. Kisat pidettiin raviradan keskinurmella, ja pakko sanoa, että paras kenttä missä olen ikinä hypännyt! Nana kun on tottunut hyppäämään takkulan aika raskaalla hiekkakentällä, niin kummasti kavio nousi näin "kovalla" pohjalla.
Aamu alkoikin ihanalla kiireellä, kun navigaattori ohjeisti meidät aluksi jonnekkin aivan muualle, ennen oikean paikan löytämistä. Nurihokkeja ruuvatessakaan ei säästytty vastoinkäymisisltä, kun jouduttiin melkein menemään seitsemällä hokilla kahdeksan sijaan, kun yksi ei halunnut mennä kunnolla paikoilleen. Päästiin verkkaan radankävelyn jälkeen kaikki hokit jalassa, mutta siitä se riemu vasta repesi. Verkka oli kaksisuuntainen ja Nana aina sinkosi toiselle puolelle verkkaa, kun joku hevonen tuli pelottavasti vastaan laukassa. Verryyttely meni siis aika pahasti penkin alle. Radalla hevonen oli mitä parhain, mutta kuski mokaili senkin edestä, eikä ollut ihan menossa mukana. Hypyt lähtivät vähän mistä sattuu, ja yksi puomikin tuli matkaan perusradalta kun en nähnyt paikkaa enkä ratsastanut. Ei se mitään, taputin radan jälkeen hyvin hypännyttä hevosta ja ravasin normaalisti loppuravit ja käveltiin jaballe. Huonosta menestymisestä ei nyt voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, kun olin koko ajan vähän pihalla uudella kisapaikalla ja tosi isolla nurmikentällä. Onneksi oli vielä toinen päivä aikaa korjata omat virheet.
Tosiena päivänä, lauantaina olin alusta alkaen kaikesta perillä ja aivan erillä fiiliksellä kuin eilen. Eilen oli tutustelemista ja tänään sitten kisataan. Oltiin hyvin ajoissa, eikä meillä ollut mikään kiire tehdä mitään, vaan saatiin rauhassa laittaa hevonen valmiiksi ja mennä kisakentän ja verkan tuntumaan odottelemaan radankävelyä. Valmentaja ei ollut reissussa mukana ollenkaan, joten kävelin molempien päivien radat yksin. Tälle radalle olin suunnitellut oikein hyvät tiet uusintaan, ja odotin innolla että pääsisin ne ratsastamaan. Tällä kertaa verkkasin Nanaa enemmän sileän puolen verkka-alueella kun eilen, jossa meillä oli paljon enemmän tilaa eikä hevosia mennyt koko aikaa täydessä vauhdissa ohi.
Tänään rata aloitettiin todella vauhdikkaalla pitkällä tiellä ensimmäiselle esteelle, jonka jälkeen menttin koko rata samaa tahtia, Nanan omaa normaalia laukkaa, josta en jäänyt turhaa pidättelemään. Koko radan oikeasti ratsastin, vaikka Nana ei ollut niin hyvä kuin eilen, ja veti itsensä välilä liian pitkäksi, mutta sain silti jotenkin sen takaisin kaikille muille, paitsi perusradan toiseksi viimeiselle esteelle, jolle Nana yritti vetää päätä alas, enkä ollut tarpeeksi nopea saamaan sitä taas hyväksi, ennen kuin kuului jo kops ja tasan saman okseri etupuomi tipahti kun eilen, sillä poni hyppäsi aivan liian pitkän hypyn liian läheltä. Radan jälkeen olin niin ärsyyntynyt, että hyppäsin selästä saman tien alas ja soitin valmentajalle kertoakseni jälki-ilmoittautuvan metriin. Piste.
Halusi heti päästä hyppäämään sen saman esteen uudestaan, että pääsisin korjaamaan virheet. Puhelimen toisesta päästä sain varmistuksen ilmoittautumiseen, ja lähdin ilmoittautumaan. Jostain syystä luokkaan ei enää otettu jälki-ilmoittautuneita, ja olin entistä ärsyyntyneempi. Pääsin takaisin Julian ja Nanan luokse, ja luokan palkintojen jakoon kuulutettiin ratsukoita, joista viimeiselle sijalle päästiin perusradan neljällä virhepisteelle. Vähän nauratti, kun luokassa kuitenkin oli se melkein 20 starttia. Kisakentällä rivissä seisoessa Nanalla oli tosi vaikeaa olla viimeisenä, eikä se halunut seistä ollenkaan paikallaan. Kunniakierroksella poni yritti koko ajan ohittaa edelleä menevää, ja raviin siirtyminen oli aika työn takana.
"miks nuo muut on mun edellä? mä haluun olla eka!"
Ratavideon pariin otteeseen katsottuna se yksi puomi ei enää niin paljoa ärsyttänyt. Yksi huono kohta muuten tosi hyvässä radassa, meidä toisissa kisossa, kolmen kuukauden yhteistyön jälkeen. Ei ollenkaan huonosti. Hyvä kisaviikonloppu takana, josta kokemusta rikkaampana kohti uusia kisoja!
Kuvista kiitos Silja, Pinja, Hanna ja Salla, sekä videoista kiitos Ninalle!
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, ruotsalainen Ann-Louise Gustafsson, jota Aneksi kutsutaan, pääsi taas pitkästä aikaa Takkulaan valmentamaan. Edellisestä valmennuskerrasta onkin jo vierähtänyt puolitoista vuotta, millon olin myös valmennuksissa mukana Sypellä. Jo entuudestaan tuttu valmentaja siis kyseessä.
Perjantaina meidän valmennus oli kello 11, joten menin jo hyvissä ajoin kentälle kävelemään ja odottelemaan Ronjaa, jonka kanssa mentiin samassa ryhmäässä. Hetken päästä Ronja saapui kentälle, ja tasalta Ane pääsi myös maneesista edellisestä koulutunnin pidosta kentälle. Ane muisti kuin muisti Minut ja Ronjat vuoden takaa, (joten säästyttiin itsemme esittelyltä) ja kerrottiin vain vähän hevosista ennen kuin päästiin hommiin. Ensimmäisenä päivänä keskityttiin paljon oikeaan istuntaan ja apujen käyttöön pienillä kavaleteilla. Varsinkin este- ja kevyestä istunnasta sain tietää pieniä ihan uusia asioita, joita en edes ennen ole ajatellut. Harjoiteltiin myös ratsastusta kevyessä istunnassa, joka ei ollutkaan niin helppoa ravissa. Olin päättänyt mennä tämän päivän "koulukuolaimilla" joissa "jarru" on huonmpi kuin pehmeissä kaksin kerroin taittuvissa babypelhameissa, joilla hypätään aina. Jarrujen kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka välillä sai pidättää vähän kovemmin kuin Nanalla meinasi olla vähän omia mielipiteitä siitä, mitä vauhtia mennään minnekkin.
Lauantain valmennus alkoi viideltä ja tällä kertaa ratsastin erissä ryhmässä. Valmennus alkoi hyvin tosi rennolla hevosella, kun mentiin kaikkia askellajeja ympyrällä asettaen sisään ja ulos. Kun alettiin tulemaan oikeaa tehtävää puomeilla, rento hevonen oli jo historiaa ja tilalla oli kauhea kaahaaja, jota joutui koko ajan pidättämään, jonka seurauksena poni nakkoo niskoja. Nana ei myöskään halunnut millään mennä juuri sinne kun käsken, eikä varsinkaan suoraan. Vielä kun Ane oli tosi tarkka juuri siitä suoruudesta ja tarkoista teistä, joten kyllä, ongelmia oli. Keskityttiin paljon myös siihen tasaiseen hyvään rytmiin, joka on tosi tärkeä asia, varsinkin rataa hypätessä. Jos rytmiä ei ole, niin kaikki on hankalempaa, kuten videolta näkee. LINKKI VIDEOON
Sunnuntaina valmennus oli taas iltapäivällä. Suunnitelmien mukaan ensimmäisen ryhmän piti mennä hyppäämään kolmelta, mutta ennen sitä alkoi satamaan vettä. Ei normaali vesisade mitään haittaisi, mutta hetken päästä vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja ukkonen jyrisi ja välkkyi hyvin lähellä. Kentän pohja aluksi vain parani, mutta lopulta koko maa lainehti veden määrästä. Odoteltiin taukotuvassa parempaa ilmaa, ja heti sateen hellittäessä mentiin kumpparit jalassa ja sadetakit niskassa valmennusporukan kanssa laittamaan kenttää siihen kuntoon, että siellä muuten varmasti vielä tänään hypättäisiin. Saatiin kuin saatiinkin vesi purojen avulla johdatettua ojiin, ja lanaamalla reunimmaiset isoimmat rapakot saatiin pienennettyä ja kenttää muutenkin paremmaksi.
Miten niin oli satanut vähän vettä?
Kaiken säädön jälkeen päädyin ensimmäiseen ryhmään vetämään rapakkorallia Meri-Tuulin ja Hertan kanssa. Nana ja Hertta, The Vesipedot laukkasivat oikein tyytyväisinä kaikista rapakoista, varsinkin niistä isoimmista. Kun kenttä ei ollut mennyt ollenkaan liukkaaksi, päästiin vihdoin aloittamaan tunti. Alkuverkkojen jälkeen alettiin heti tulemaan radan esteitä ja tehtäviä erikseen normaaliin tapaan pienemmillä esteillä. Kaikki radan tehtävät läpi käytyä alettiin tulemaan rataa. Ensimmäisellä kerralla Nana meinasi taas vähän kiihytellä, mutta sen silti sai pienesti pidättämällä kuuntelemaan. Tultiin uudestaan jä tällä kertaa alkoi Nanalla niskojen nakkelu. Ane käski sitten ottaa kannukset poissa, koska se osuu välillä vähän turhaa ponin kylkiin, josta tietenkin tulee aina lisää vauhtia. Rata nostettiin noin 90cm korkeuteen, ja tultiin vielä kerran. Tälle radalle sain ohjeeksi antaa Nanan laukata sitä omaa vauhtia, eli aika lujaa. Tämä viimeinen rata oli ehkä paras mitä ollaan koskaan menty! En pidätellyt turhia, vaan mentiin samaa tahtia koko homma.
Vaikka Nana ei ollut viikonloppuna parhaimmillaan ratsasaa, koko valmennuksesta yhteensä jäi tosi hyvä maku suuhun. Sain paljon hyviä vinkkejä miten ratsastaa Nanaa silloin kun se on juuri tuollainen, huono. Sunnuntaina sain myös ihan uuden näkökulman esteistuntaan, ja miten pysyy täydellisesti mukana myös niissä isoissa hypyissä ihan huippukorkeuteen asti. Kirjaimellisesti, pää tulvii nyt tiedon määrästä, jos niin voi edes sanoa. Kaikin puolin hyvä valmennusviikonloppu ja kannatti mennä, vaikka se englannin taito ei olekkaan ihan täydellinen, kaikki ymmärsin helposti ja siinähän sekin taito vain karttuu!
Tässä postauksessa koitin kertoa valmennuksista pääpiirteissään, enkä erikseen joka ikistä tehtävää, niinkuin yleensä teen. Kumpi tapa on teidän mielestä parmpi, ja kivempi lukea? Kumpaa blogissa esiintyy jatkossa enemmän?
