keskiviikko 17. elokuuta 2016

Uutta oppimassa + Valmennusvideo ääniraidalla

Nyt on sitten viimeisetkin kesäpäivät vietetty, ja kouluun palattu viimeiselle peruskoulun luokalle. Niin kuin jokaisen kesäloman jälkeen, tuntuu ettää koko kesä olisi mennyt ihan ohi, enkä olisi saanut mitään tehtyä. Kuitenkin kun aletaan ajattelemaan mitä kaikkea on tehnyt, eikä sitä mitä ei. Kaikki ne satulassa kulutetut tunnit, hyvien ihmisten seurassa vietetyt lämpimät kesäpäivät, joita olikin enemmän kuin se yksi tai kaksi, hyvin nukutut yöunet, ja hyvin nautittu loma. Ei se kesä ihan ohi nukuttu ollutkaan.

Kuitenkin, takaisin tähän päivään. Viikonloppuna päästiin jälleen gp-tason valmentajan oppiin, sillä Ane matkusti tänne jälleen pitämään viikonlopuksi valmennuksia. Tällä kerralla päätin osallistua vain kahden päivän valmennuksiin, jotka molempina päivinä ratsastin Ronjan kanssa samassa ryhmässä. Englanninkieliset valmennukset olivat taas kunnon kielikylpyä, josta ei ole yhtään haittaa varsinkaan näin koulun alkajaisiksi.

Kuvat yli viikon vanhoja, Ronjan ottamia päivää ennen haapaveden kisoja.


Valmennukset mentiin taas samalla periaatteella, ensimmäisenä päivänä pienemmillä esteillä paljon kaikkea ns. tekniikkaa, ja toisena päivänä hypättiin rataa. Molempina päivinä laitettiin alkuverkkojen ajaksi Nanalle kuminauhat niskasta kuolaimen kautta satulavyöhön, ja pidennettiin pelhamin ketjua, joten pystyin taivuttelemaan ponia tosi hyvin käynnissä ja ravissa. Kun alettiin hyppäämään, otettiin tietenkin kuminauhat pois ja pelhamin ketju takaisin oikealle kireydelle. Lauantaina mentiin alkutunnista paljon ristikoita ravityöskentelyssä, joille piti lähestyä esteistunnassa. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä minulle eikä Ronjalle, kun ollaan aina totuttu Tanjan valmennuksissa istumaan mahdollisimman syvällä satulassa aina ennen ravihyppyä. Laukkatyöskentelyssä mentiin lävistäjillä olevia esteitä eri suunnista aina suuntaa vaihtaen. Laukassa viimeistään Nana villiinty, ja minun tehtävä oli vain ratsastaa suoralla hevosella esteeltä seuraavalle. Lopputunnista, kun esteitä käytettiin oikeissa mitoissaan, Nana alkoi jo rauhottua, ja saatiin parit onnistuneet tehtävät alle ennen loppuverkkoja.

Sunnuntailta sain paljon videomateriaalia, joten tällä kertaa annan videon kirjaimellisesti puhua puolestani. Jätän tällä kertaa videoon alkuperäiset äänet, joten pääsette näkemään paremmin, mitä teimme oikeasti, tosin tiivistettynä. Vielä vähän videon selvennyksenä, alkutunnin ravityöskentelyistä ei ole ollenkaan videoa, ja Nana oli toisena päivänä tosi hyvin kuulolla ja hyvä ratsastaa eilisen jäljiltä, melkein jopa hidas, joten olisin saanut ratsastaa laukkaa paremmin. Kaikin puolin Sunnuntain valmennus oli hyvin onnistunut!

LINKKI VIDEOON


Mitä piditte tämmöisestä videosta? Haluatteko nähdä myös jatkossa?

4 kommenttia:

  1. Todella kiva toi video, ääniraidasta oli pelkkää plussaa! Sulla ja Nanalla on taas tosi kivan ja vaivattoman näköistä menoa,:)

    VastaaPoista
  2. http://paparazziponi.blogspot.fi/2016/08/ultravanha-haaste-julkaistu.html siellä ois haaste sulle :) Ja tosi kiva tää postaus!

    VastaaPoista