Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkuvia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Sileällä



Kesäkuun lopulla saatiin taas vähän nauttia kunnon kesähelteestä. Tottakai olin suunnitellut juuri kuumimmalle päivälle (22 astetta varjossa) kunnon sileäratsastuksen. Mutta lämmöstä ei saa valittaa kun sitä nyt kerrankin tänekkin suodaan! Kuumalla kelillä pitää vain muistaa huolehtia hevosen nesteytyksestä entitäkin tarkemmin. Tämänkin treenin jälkeen annoin Nanalle ison ämpärin vettä, johon oli sekoitettu turvotettua machia ja ekstraelektrolyyttiä.


Nana on ollut nyt viime kuukaudet tosi hyvä ratsastaa, enkä edes muista millon viimeksi olen joutunut toteamaan alkuraveissa että hevonen on jäykkä tai jumissa. Jotain ollaan siis tehty oikein kun hevonen pysyy vetreänä. Pystyn alkaa heti ratsastamaan "kunnolla", ja Nana on heti menossa mukana, eikä vaadi samaa vertymisaikaa kun esimerkiksi talvella. Lämpimät kelitkin saattavat olla osa syy siihen, että lihakset ovat vetreinä, mutta jaksan silti uskoa, että eteenpäinkin on tämän asian kanssa menty.

Edellisenä päivänä olin mennyt Nanan vain lyhyen kaavan kautta läpiratsastuksen, jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki askellajit läpi ja poni tuntu hyvältä, mitä sitä turhaa pitkittelemään ratsastusta. Torstaina aloiteltiin normaaliin tapaan vähän pidemmillä ohjilla verkkaa ravissa ja laukassa siten, että Nana saa olla vähän alempana. 



Aloitettiin itse työskentely väistöillä, jossa Nanan saa kuuntelemaan pohkeita entistä paremmin. Tultiin hetki molempiinsuuntiin käynnissä, ennen kuin alettiin ravaamaan. Ravissa ongelmaa tuottaa edelleen Nanan hankalempi suunta, eli vasen pohkeenväistö. Sekin onnistuu, mutta alkuun poni yrittää vähän painaa vastaan tai mennä taka- tai etuosa edellä. Kun väistöt sujuivat, aloin mennä vaan kenttää ympäri pitkillä sivuilla avoa. Tämä sujui heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, yllättävän hyvin.   Keskityin enimmäkseen saamaan Nanan rungon taipumaan enemmän ja kaulan mahdollisimman vähän, jotta avosta olisi enemmän hyötyä.

Laukassa menin alkuun väistöjä keskihalkaisijalta uralle pari kertaa, ja sen jälkeen treenattiin vielä vastalaukkaa, jossa todellakin treenaamista vielä löytyy. Nanan tasapaino nimittäin meinaa aina vähän vielä kärsiä ja laukka menee huonoksi, mutta treenaamalla tämäkin kehittyy.

Tästä ylemmästä kuvasta huomaa varsin hyvin, kuinka en osaa pitää ohjia kädessä. Otan ohjat oikean mittaseksi, ja jo alle minuutin päästä ne ovat jälleen samassa pisteessä... 



sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kesäkertaus


Epäaktiivinen bloggaaja ilmoittautuu... Syksy on aina blogin osalta tosi hiljaista aikaa, kun koulu tuottaa turhaa päänvaivaa kaiken lukemisen ansiosta ja tallille pääsee vasta myöhään ja sieltä kotiin vielä paljon myöhemmin, jolloin koneen aukaisu, saatikaan blogin kirjoitus ei käy pienessä mielessäkään. Asiaa ei yhtään helpota sekään, että illat alkavat hämärtyä päivä päivältä aikaisemmin ja kuvista tulee surkeita huonon valon ansiosta, jos kuvaajaa edes sattuu olemaan, enkä minä ole sitä tyyppiä, joka kirjoittaa blogiin ainuttakaan postausta ilman hyviä kuvia.

Kuitenkin tänään selailin tämän vuoden aikaisempia postauksia, ja esille tuli alkukesästä tekemäni summer bucket- lista, joka olisi hyvä käydä nyt läpi ja katso, mitä on saatu kesällä toteutettua.




S U M M E R   B U C K E T   L I S T   2 0 1 6 :



[x] ole hereillä 24 tuntia putkeen

-varsinkin alkukesästä oltiin monesti kavereiden kanssa meillä yötä, tai oikeastaan meidän leikkimökissä, joka oli vuorattu patjoilla ja oltiin koko yö pihalla tai muuten vaan valvottiin. Seuraava päivä olikin sitten pelkkää tuskaa, ja yliväsymistä oli havaittavissa...


[x] ole viikonlopun kestävällä kisareissulla
- tämä kohta toteutui ihan kolmeen kertaan! Meidän ensimmäiset kisat Torniossa, Rovaniemen kisat, joissa tosin oltiin vain Perjantai ja Lauantai, sekä tietysti Venetsialaiset elokuun lopulla, jos ne vielä kesään lasketaan

[ ] käy aiankin yhdet koulukisat Nanan kanssa
-tämä kohta ei toteutunut, mutta ehkä ensivuonna eksytään naapuritallille kouluaitoihin.





[x] Ole tallilla yötä 
- monen monta kertaa oltiin tallilla yötä, niin kuin joka kesä tähän asti ollaan oltu, varsinkin silloin, kun oltiin lupauduttu tekemään aamutalleja. 


[x] käy paljon uittamassa ja laukkamaastoissa
- käytiin! uittoreissut on aina yhtä hauskoja, varsinkin, kun ponit ovat aina niin innoissaan vedestä ja sukeltelevat vain menemään. Maastoilu on myös kiva vaihtelua normaaliin kentällä pyörimiseen, ja lähes aina usein annetaan vain ponien mennä niin lujaa kuin haluavat, kun meillä on niin hyvät maastot ja pitkiä laukkasuoria juuri sitä varten.


[x]  ratasataa myös poneilla
-poneilla ratsastin taas paljon, jopa Sypen selkään eksyin pariin otteeseen.






[x] käy yöuinnilla
- juhannuksena käytiin tallin lähellä uimassa, noin kahdentoista aikoihin, eli suoritettu.


[x] tee videopostauksia
- Kalajoelta tehtiin pitkä videopostaus, mutta toinen osa ei ole päässyt vielä julkaisuvaiheeseen saakka. Ensimmäisen osan löydät tästä, Ronjan kanavalta.


[x]  ratsasta ilman satulaa Nanalla
- kerran ilman satulaa, ja monta kertaa eri paksuilla huovilla ja lampaankarvapehmusteilla, eli suoritetttu!


[x] Ja mikä tärkeintä, nauti ihanasta kesästä ja lomasta!
- kesästä nautittiin taas täysin siemauksin, varsinkin niistä ihanista lämpimistä päivistä, jota tällekkin vuodelle saatiin mukavan paljon kaiken sateen ja kylmyyden lisäksi.





Mitä tykkäsitte näistä erikoisemmista postauksista? 
Olisi myös kiva kuulla, miten teidän kesä meni?


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesäillan kuvapostaus

30/6/2016/

Yritin saada vielä tämän postauksen julkaistua kesäkuussa, mutta kello ei odota ja kuukausi vaihtui aivan alta aika yksikön. Eli heinäkuun ensimmäistä viedään. Viime postauksissa on jäänyt vähän taka alalle miten meillä Nanan kanssa menee? Kun olen tainnutkin jo mainita, viikonloppuna alkaa meidän osalta kisakausi Torniossa, joten niihin ollaan treenattu kuluneella viikolla. Sunnuntaina lähdettiin erään tallilaisen houkuttelemana merelle satuloilla, tai oikeastaan kahvallisilla terapiavöillä ja paksuilla huovilla kahlaamaan matalempaan veteen. Nanan lempipuuhaksi on osoittautunutkin kaikki vedessä touhuilu, tietenkin esteitä unohtamatta. Maanantai oli lepopäivä ja tiistaina mentiin maneesissa sileätyöskentelyä. 

Vakituisen valmentajan ollessa koko viikon Ypäjällä, mentiin keskiviikkona vieraan valmentajan estevalmennukseen. Valmennus olikin hyvä muistutus, kuinka edellisessä valmennuksessa niin hyvin hypännyt hevonen ei aina mene ihan samaa rataa seuraavalla kerralla. Alku meni hyvin, sitten tammalla meni hermot, kun ei saanutkaan mennä niin lujaa kun itse olisi halunnut. Saatiin kuitenkin loppua kohti paremmaksi ja paremmaksi, ja viimeinen rata oli jo meidän normaalia suoritustasoa.

2.

Tänään, torstaina käytiin rennosti maastossa kävellen ja ravaillen, josta ratsut pitivät oikein paljon. Ainakin silloin, kun ympärillä ei ollut kymmentä lentävää pikkukaveria... Ennen iltatallia käytiin vielä ottamassa vähän kuvia Nanasta, tarkoituksena saada hyvä rakennekuva edellisten jatkoksi. Tässä vähän tämän päivän kuvastoa.

3.
4.

6.
5.

7.
Löytyikö kuvista omaa suosikkia?

8.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Summer bucket list 2016

Erikoispostauksen aika! Kesä, kesä ja hyttyset ovat jo pian täällä. Sen kunniaksi on hyvä suunnitella vähän keäsää. Ideana on se, että listaan tähän postaukseen asioita, joita minun on tehtävä kesän aikana. Etsin tämän postauksen kesän jälkeen käsiini, ja katson, mitkä kohdat olen kunniallisesti suorittanut, ja mitkä ovat vähän jääneet. Jokaisesta ei-suoritetusta kohdasta tulee joku rangaistus. Minulla ei enää riitä mielikuvitus, joten te saatte keksiä, mikä on suorittamatta jääneiden kohtien sakkorangaistus!


S U M M E R   B U C K E T   L I S T   2 0 1 6 :



[ ] ole hereillä 24 tuntia putkeen

[ ] ole viikonlopun kestävällä kisareissulla

[ ] käy aiankin yhdet koulukisat Nanan kanssa














[ ] Ole tallilla vähintään kaksi yötä putkeen

[ ] käy paljon uittamassa ja laukkamaastoissa

[ ]  ratasataa myös poneilla












[ ] käy yöuinnilla

[ ] tee videopostauksia

[ ]  ratsasta ilman satulaa Nanalla












[ ] Ja mikä tärkeintä, nauti ihanasta kesästä ja lomasta!




tiistai 3. toukokuuta 2016

Kentällä!


Vihdoin tänne pohjoiseenkin on tullut lämmin! Melkein koko viikon on ollut yli +10 astetta lämmintä. Välillä tosin sataa vettä koko päivän... Minä olen tosiaan nyt Tampereella tädin luona TET- harjoittelussa nämä kolme koulupäivää, eikä torstaina ja perjantainakaan ole koulua, eli periaatteessa olen siis viikon lomalla! Koulussakin on menossa tämän lukuvuoden viimeiset kokeet, eli kasiluokka alkaa olla jo voiton puolella!

Lauantaina mentiin Julian kanssa tallille jo aika aamusta. Suunnitelmissa oli mennä ratsastamaan Nana kentälle. Ihanan aurinkoisen päivän kunniaksi sain myös pitkästä aikaa Siljan kuvaamaan, joten kaikki kuvat siis ihanan Siljan ottamia. 


Kentällä käveltiin normaaliin tapaan alkukäynnit molempiin suuntiin, jonka jälkeen ohjat kunnolla käsiin ja ratsastamaan. Nana on ollut tosi jäykkä ratsastaa, eikä vielä oikein jaksa kantaa itseään pyöreänä muussa askellajissa kuin käynnissä, siinäkin vain pieniä pätkiä. Ravattiin aika pitkät alkuravit pienesti taivutella tammaa ulos ja sisälle. Vaihdeltiin myös paljon suuntia.





Alkuverkkojen jälkeen alettiin tekemään väistöjä keskihalkaisijalta uralle. Aloitettiin käynnissä, ja kun ne alkoivat onnistua ongelmitta, alettiin jatkamaan samaa ravissa. Väistöt olivat yllättävän hankalampia ravissa kuin käynnissä. Toistoja ja vielä vähän toistoja niin alettiin jo pikkuhiljaa pääsemään parempiin, mutta ei vieläkään kovin hyviin väistöihin. Tarpeeksi väistettyä käveltiin hetki, jonka jälkeen nostettiin laukka ja alettiin laukkaamaan.



Laukkajutuista Nana vasta heräsi, ja olisi halunnut mennä vaan täysillä kenttää ympäri. Ei tehty mitään ihmeellisempää laukassakaan; vain ympyröitä ja suunnanvaihtoja, ehkä pari laukanvaihtoakin mahtui mukaan suunta vaihtaessa. Aina vaikeampaan, eli oikeaan suuntaan ympyrää laukatessa tamma meinaa aina ottaa ja lähteä äkkikäännöksellä jos tulee liian hankalaa. Tänäänkin laukkaspurtteja tuli, mutta itse äkkikäännöksiltä saatiin vältyttyä. Tarpeeksi paljon laukattua ravattiin vielä loppuravit, jonka jälkeen käväistiin metsäkävelyllä Julian ja Pv:n kanssa.



 On mulla kieltämättä nätti hevonen 


lauantai 5. joulukuuta 2015

Luukku 5: Kesäkuvia

1



 


2.
Rakastan talvea, varsinkin sitä kun on paljon lunta ja kaikkialla on ihanan valkoista ja kirkasta. Mutta alkutalvi pakkasineen ja pimeine päivineen ei ole ollenkaan mukava. Silloin tulee aina ikävä ihanaa ja lämmintä kesää. Tässä luukussa tuuleekin tämän kesän parhaimmistoa. Yritin valita kuvia, joita ei ole tällä blgin puolella aikaisemmin nähty.
3.





Onhan kesässäkin omat huonot puolensa, nimittäin kaiken maailman hyttyset; sääsket, ampiaiset, kärpäset ja ylivoimaisesti kauheimpia ovat paarmat, jotka eivät sitten jätä rauhaan millään.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.

Löytyikö kenties lempikuvaa?