Kolmas kerta toden sanoo

Kevään pintaraapaisusta saikin pientä kuvaa siitä, miten meillä tällä hetkellä menee. Talven treenaaminen on todellakin tuottaut tulosta, eikä kisoista, tai vaikka ihan omasta maneesista tarvitse enää lähteä mieli maassa ja todeta, että kyllä tämä vielä joskus helpottaa. Tottakai edelleenkin sattuu päiviä, kun mikään ei vaan onnistu ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Näitä tulee olemaan koko loppu elämän meillä ja kaikilla muillakin. Varsinkin kun ratsuna on astetta herkempi tamma, joka ottaa helposti asiat itseensä ja vetää herneet nenään. Hyvänä esimerkkinä ratsastuskerta, milloin mikään ei onnistunut ja molemmilta meni hermot täysin, eikän seuraavana päivänä Nana antanut tarhasta kiinni. Kuitenkin tähän auttoi pitkä maastolenkki ja porkkanat, jonka jälkeen oltiin taas kavereita. Tyypillinen tamma. Näitä herneet nenään tilanteita on kuitenkin opittu kantapään kautta välttelemään.

Tämä postaus ei kuitenkaan ole pelkkää jaarittelua, joten mennäänpäs aiheeseen. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu vietettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin Torniossa kisaamisen merkeissä. Kaksi vuotta sitten Sypen kanssa minun ensimmäisissä yökisoissa, jossa tipuin sunnuntaina ja viime vuonna minun ja Nanan kisadebyytti, jossa jälleen tipuin sunnuntaina. Vitsailinkin jo kavereille että saas nähdä pitääkö tunnettu sanonta paikkaansa tässä tapauksessa...

Tänä vuonna hypättiin vain sunnuntai, ja luokkina oli 100 ja 110cm. Oltiin normaalisti tuntia ennen luokan alkua paikanpäällä, joten ehdittiin rauhassa katsoa pari rataa ja käydä moikkaamassa kavereita, ennen kuin piti alkaa toimimaan. Tällä kertaa meillä ei ollut valmentajaa mukana, joten jouduin yksin kävelemään radan ja selviytymään verkasta. Ensimmäisessä verkassa Nana oli normaaliin tapaan rauhallinen ja kuunteli hyvin. Päästiin myös ihanne-aikaan verkkaamaan, kun maneesissa oli meidän lisäksi ihan vain pari ratsukkoa. Rata oli lyhyt kahdeksan esteen rata, joka meni aika nopeasti. Oltiin ihan aikataulussa, mutta minua paria edeltävä ratsukko hylättiin, joten pieni hoppu iski. Rata alkoi samassa kiireessä, ja vasta neljännellä esteellä saatiin rytmistä kiinni ja päästiin jatkamaan normaalisti. Hypättiin rata nollilla, vaikka sarjan a-osa ottikin vähän osumaa uhkaavasti. Tämän aikaluokan ruusukesijat kuitenkin meni täysin ohi alkuradan säätämisestä.

Seuraavaa luokkaa ei tarvinut kauan odotella, ja päästiin aika piakkoin verkkaamaan uudestaan. Tällä kertaa tuttuni lupautui auttamaan verkassa, jossa ei tarvinnut ottaa montaa hyppyä. Kympin luokista eteenpäin pitää sääntöjen mukaisesti hypätä kisatakilla, jos erillistä lupaa ei ole annettu. Tästäkin säädettiin, kun oli kuuma päivä ja takilla meinasi tukehtua. Jotku sanoivat että turvaliivi kelpaa takista, mutta laitoin silti varalta takin liivi alle, että ei tule ylinmääräistä sanomista. Kuitenkin nyt jälkikäteen asia varmistettuna olisin saanut mennä pelkällä turvaliivillä, ensikerralla ollaan jälleen viisaampia.

Arvosteluna tässä luokassa oli korotettu uusinta, eli ensin mennään perusrata (8 estettä), ja virheettömät suoritukset pääsevät uusintaan jossa aika ratkaisee. Radalle lähtiessä Nana oli selvästi innoissaan menossa, kun laukka oli heti oikein terävää. Ensimmäiselle esteelle oli vaihtoehtoisesti pitkä tai lyhyt lähestyminen, josta päätin mennä lyhempää. Ponnistuspaikka jäi kahden askeleen välille, josta kauempaa olisi tullut tosi iso hyppy, mutta oltaisi päästy yli ilman puomeja ja no, minä pidätin ja hypättiin läheltä puomin kanssa. Jälleen minun tyhmä moka ensimmäiselle, joka on jo perinne sekin. Puomi ei silti yhtään harmittanut, ainakaan Nana ei joudu hyppäämään kolmatta rataa tälle päivälle. Jatkettiin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja hypättiin viimeistä estettä myöten super-rata! Kerrankin voin olla tyytyväinen jopa omaan ratsastukseeni ensimmäistä lukuunottamatta!

Ulkokisakausi paketissa

Viime viikonloppuna naapuritallilla järjestettiin Pohjois-Suomen mestaruuskisat, joissa jälleen tänä vuonna oltiin meidän seuran voimin talkoilemassa, pidettiin rata pystyssä. Meidän P-SM luokkahan olisi ollut junioreiden mestaruusluokka 110cm tasolla, joka jätettiin suosiolla välistä ja hypättiin vain avoimia luokkia molempina päivinä. Lauantaina harjoitustasolla 95cm ja sunnuntaina 2-tasolla 100cm.

Lauantain luokan arvosteluna oli jo tutuksi tullut ihanne-aika arvostelu. Tällä kertaa ei ratsastettu kelloa katsoen, vaan lähdettiin hakemaan normaalissa ratatemmossa hyvää rataa alitetusta ajasta ja sen tuomista virhepisteistä huolimatta. Verkka on ollut nyt lähes joka kisoissa hyvä, ja Nana on ollut tosi rauhallinen, paitsi lauantaina esteelle päin kääntyessä alkoi ponin päässä surraamaan ja laukka-askelista tuli paikallaan pomppivia pikkuphyppyjä. Kuumumisen syyksi tajuttiin se, että verkka oli taas niin ahdas ja joka puolella oli laukkaavia hevosia, jotka sekoitti ponin pään kokonaan.

Radalla sama kuumuminen jatkui, ja aina esteelle lähesstyessä alkoi kauhea pomppiminen ja päänheittely. Jouduin pariin otteeseen ottamaan ihan raville asti, että päästäisiin seuraavan esteen yli. Matkaan otettiin silti vain kaksi puomia, ja aikavirheitä sitten senkin lisäksi, joten lopputulos oli 11 virhepistettä. Ponin kävelytys tallille päiväheiniä syömään ja ratsastaja vaatteiden vaihdon kautta takaisin kisakentälle töihin.

Seuraava päivä alkoi minun osalta jälleen ratahenkilökuntana pari ensimmäistä luokkaa, ennen kuin lähdin hakemaan omaa ratsua kotitallista. Sunnuntaina verkassa Nana oli taas onneksi se rauhallinen versio ponista, joten päästiin radalle hyvillä mielillä. Ennen lähtölinjaa Nana alkoi jälleen kuumumaan, joten otin ympyrällä vielä yhden pysähdyksen, ennen radan aloittamista. Ensimmäiselle esteelle tuli taas kiihdytyslähestyminen ja surkea hyppy, mutta sitten poni tuli heti kiinni ja päästiin jatkamaan rataa hyvässä temmossa. Koko rata päästiin menemään samaa hyvää laukkaa, ja selvittiin jopa mallikkaasti kaarevasta linjasta, jonka ensimmäisenä esteenä oli sarja. Lopputuloksena oli tosi hyvä nollarata, viimeisistä ulkokisoista! Pitkään aikaan en ole näin tyytyväinen ollut puhtaaseen rataan, mutta tässä vuoden aikana niitä on oppinut kyllä arvostamaan aivan erillä tavalla, kuin Syppe- aikana.

Kuvista kiitos Emmi ja Roosa! 

Rovaniemi Arctic Tour

Nana airlines <3 

Perjantaina kello neljä aamulla pari tuntia nukkunena juuri herätyskellon ärsyttävään ääneen heränneenä pitää jälleen hetki miettiä, että miksi? Talliin päästyä, viimeistään juuri ennen kisapaikalle saapumista muistaa vastauksen tähän kysymyskeen. 

Toiset kisat meidän kohdalla vietettiin viime viikonloppuna Rovaniemellä tosi kuumassa helteessä. Tallilta lähdettiin ajelemaan kohti määränpäätä jo puoli viiden aikoihin kuskina toimivan isän, ja hevosenhoitajan roolissa olevan Julian kanssa. Kisat pidettiin raviradan keskinurmella, ja pakko sanoa, että paras kenttä missä olen ikinä hypännyt! Nana kun on tottunut hyppäämään takkulan aika raskaalla hiekkakentällä, niin kummasti kavio nousi näin "kovalla" pohjalla.

 Aamu alkoikin ihanalla kiireellä, kun navigaattori ohjeisti meidät aluksi jonnekkin aivan muualle, ennen oikean paikan löytämistä. Nurihokkeja ruuvatessakaan ei säästytty vastoinkäymisisltä, kun jouduttiin melkein menemään seitsemällä hokilla kahdeksan sijaan, kun yksi ei halunnut mennä kunnolla paikoilleen. Päästiin verkkaan radankävelyn jälkeen kaikki hokit jalassa, mutta siitä se riemu vasta repesi. Verkka oli kaksisuuntainen ja Nana aina sinkosi toiselle puolelle verkkaa, kun joku hevonen tuli pelottavasti vastaan laukassa. Verryyttely meni siis aika pahasti penkin alle. Radalla hevonen oli mitä parhain, mutta kuski mokaili senkin edestä, eikä ollut ihan menossa mukana. Hypyt lähtivät vähän mistä sattuu, ja yksi puomikin tuli matkaan perusradalta kun en nähnyt paikkaa enkä ratsastanut. Ei se mitään, taputin radan jälkeen hyvin hypännyttä hevosta ja ravasin normaalisti loppuravit ja käveltiin jaballe. Huonosta menestymisestä ei nyt voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, kun olin koko ajan vähän pihalla uudella kisapaikalla ja tosi isolla nurmikentällä. Onneksi oli vielä toinen päivä aikaa korjata omat virheet.

Tosiena päivänä, lauantaina olin alusta alkaen kaikesta perillä ja aivan erillä fiiliksellä kuin eilen. Eilen oli tutustelemista ja tänään sitten kisataan. Oltiin hyvin ajoissa, eikä meillä ollut mikään kiire tehdä mitään, vaan saatiin rauhassa laittaa hevonen valmiiksi ja mennä kisakentän ja verkan tuntumaan odottelemaan radankävelyä. Valmentaja ei ollut reissussa mukana ollenkaan, joten kävelin molempien päivien radat yksin. Tälle radalle olin suunnitellut oikein hyvät tiet uusintaan, ja odotin innolla että pääsisin ne ratsastamaan. Tällä kertaa verkkasin Nanaa enemmän sileän puolen verkka-alueella kun eilen, jossa meillä oli paljon enemmän tilaa eikä hevosia mennyt koko aikaa täydessä vauhdissa ohi. 

Tänään rata aloitettiin todella vauhdikkaalla pitkällä tiellä ensimmäiselle esteelle, jonka jälkeen menttin koko rata samaa tahtia, Nanan omaa normaalia laukkaa, josta en jäänyt turhaa pidättelemään. Koko radan oikeasti ratsastin, vaikka Nana ei ollut niin hyvä kuin eilen, ja veti itsensä välilä liian pitkäksi, mutta sain silti jotenkin sen takaisin kaikille muille, paitsi perusradan toiseksi viimeiselle esteelle, jolle Nana yritti vetää päätä alas, enkä ollut tarpeeksi nopea saamaan sitä taas hyväksi, ennen kuin kuului jo kops ja tasan saman okseri etupuomi tipahti kun eilen, sillä poni hyppäsi aivan liian pitkän hypyn liian läheltä. Radan jälkeen olin niin ärsyyntynyt, että hyppäsin selästä saman tien alas ja soitin valmentajalle kertoakseni jälki-ilmoittautuvan metriin. Piste. 

LINKKI VIDEOON

Halusi heti päästä hyppäämään sen saman esteen uudestaan, että pääsisin korjaamaan virheet. Puhelimen toisesta päästä sain varmistuksen ilmoittautumiseen, ja lähdin ilmoittautumaan. Jostain syystä luokkaan ei enää otettu jälki-ilmoittautuneita, ja olin entistä ärsyyntyneempi. Pääsin takaisin Julian ja Nanan luokse, ja luokan palkintojen jakoon kuulutettiin ratsukoita, joista viimeiselle sijalle päästiin perusradan neljällä virhepisteelle. Vähän nauratti, kun luokassa kuitenkin oli se melkein 20 starttia. Kisakentällä rivissä seisoessa Nanalla oli tosi vaikeaa olla viimeisenä, eikä se halunut seistä ollenkaan paikallaan. Kunniakierroksella poni yritti koko ajan ohittaa edelleä menevää, ja raviin siirtyminen oli aika työn takana. 

"miks nuo muut on mun edellä? mä haluun olla eka!"

Ratavideon pariin otteeseen katsottuna se yksi puomi ei enää niin paljoa ärsyttänyt. Yksi huono kohta muuten tosi hyvässä radassa, meidä toisissa kisossa, kolmen kuukauden yhteistyön jälkeen. Ei ollenkaan huonosti. Hyvä kisaviikonloppu takana, josta kokemusta rikkaampana kohti uusia kisoja!

pieni suuri kultakimpale<3

Tornion kisaviikonloppu

© Ronja Vekki

Meidän kisakausi saatiin vihdoin avattua viime viikonloppuna Torniossa, 2-tason kisojen merkeissä. Lauantaina herättiin reippaina kuuden jälkeen, ja seitsemän maissa oltiin jo tallilla hevosia ruokkimassa. Pakkattiin autoon kaikki tarvittavat tavarat ja lastattiin Nana koppiin, jonka jälkeen päästiin lähtemään matkaan 20 yli kahdeksan. Kisapaikalla oltiin kymmenen maissa, vietiin Nana sille varattuun karsinaan ja ehdittiin vielä katsoa pari ensimmäisen luokan ratsukkoa, ennen kun lähdettiin laittamaan Nanaa kisakuntoon. Lauantain luokkina toimivat 80cm ja 90cm, joista ensimmäinen oli seuraluokka. 

Käveltiin Julian ja Nanan kanssa kisakentän ja verkka-alueen tuntumiin katselemaan kisapaikan meininkiä, ennen kuin pääsin radantutustumiseen. Rata oli aika simppeli rata arvostelulla 367.1, eli perusrata ja heti perään uusinta. Olin suunnitellut hyvät ja aika pitkät tiet radalle, tarkoituksena ratsastaa vain hyvä nollarata. Pääsin aika pian verkkaamaan, jossa ensin vain ravailtiin ja käveltiin rauhassa. Nana oli yllättävän rauhallinen jopa laukassa ja hypyissä, joita otettiin vain ihan muutama ennen rataa. Jouduttiin hetki odottelemaan kisakentän laidalla, ennen kuin päästin radalle kävelemään. Edellisen ratsukon lopettaessa otettiin hyvä laukka alle ja lähdettiin kohti ensimmäistä estettä. Koko rata meni aika lailla samaa rataa; hyppy, pidätys joka ei mene läpi kunnolla ja jään pidättelemään Nanaa pitkäksi aikaa, jonka seurauksena poni nakkoo koko ajan niskoja. Kuitenkin päästiin nolla tuloksella maaliin, eikä rata silti kovin kauhea ollut.

© Salla Myllymäki

Jätin Nanan Julialle talutukseen toisen luokan alkua odotellessa. Seuraavana luokkana meillä oli siis 90cm alueluokka samalla arvostelulla kuin edellinenkin. Radankävelyn jälkeen katsoin luokan pari ensimmäistä ratsukkoa, jonka jälkeen lähdin verkkaamaan, tehtiin aika lailla sama verkka kuin edelliseenkin luokkaan, mutta vain lyhempänä.  Radalle päästiin taas aika samalla hevosella kuin edellisessä luokassa. Tein laukassa ympyrän lähtömerkin jälkeen ja jatkoin ensimmäiselle esteelle. Sama meininki jatkui tässäkin radassa, eli jäin pidättelemään Nanaa liika aina siellä täällä. Sarjn a-osalle liika hidastelu kostautui liian lähelle ajautuneella paikalla ja siitähän otettiin puomi, perusradan viimeiseltä esteeltä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä heppa toimi hyvin mutta itse mokasin. Tässä välissä käytiin syömässä ja haaparannassa, jonka jälkeen tultiin takaisin kisapaikalle taluttelemaan Nana ja antamaan iltaruuat. Ajeltiin sitten jonkun matkan päähän sukulaisten mökille yöksi, jossa aika nopeasti alkoi väsyttämään ja mentiin jo aikaisin nukkumaan, että jaksetaan seuraavana päivänä.

© Ronja

© Ronja

© Ronja

Sunnuntaina saavuttiin kisoihin aika samoihin aikoihin kun edellisenä päivänä, sillä tallityöntekijä oli  potkaissut Nanalle ruuat karsinaan samaan aikaan, kun tallissa asuvat hevosetkin saivat ruokansa, joten meidän ei tarvinnut tulla kisapaikalle aivan liian aikaisin. Tälle päivälle meille oli vain yksi rata 90cm, jossa mentiin jo tosi alussa, joten saatiin olla verkkaamassa jo ennen radankävelyä. Rata oli jälleen samalla arvostelulla, ja tavoitteena oli saada hyvä tasaisempi rata 0-0 tuloksella. Kun rata oli taottu suurin piirtein päähän, sain lähtä juoksu jalkaa takaisin maneesiin verkkaan ottamaan vielä viimeiset hypyt ennen omaa starttia. Nana oli tänäänkin tosi rauhallinen, ja päästiin jälleen valmistumaan rataan hyvällä fiiliksellä. Radalla yritin parhaani mukaan toteuttaa lähi aikoina liiankin monta kertaa kuulutta neuvoa: hyppy-pidätys-jatka!

Rata alkoi taas uhkaavasti edellisten tapaan, mutta jo toisen esteen jälkeen annoin Nanan laukata, enkä jäänyt pidättelemään sitä turhia. Saatiin oikein hyvä rata viimeiselle esteelle asti, jonka jälkeen poniratsastaja-Annika otti vielä viimeisen loppukirin ennen maalilinjaa, että saataisiin vähän sekunteja pois ajasta. Nanahan se vasta innostui kun saikin kunnon käskyn eteen hidastavien apujen sijasta, ja veti pään alas ja loikki taidokkaasti maalilinjan yli, ja minä lensin varautumattomana kyydistä. Heti ensimmäisenä mielessä tietenkin pyöri, että missä maalilinja? Edessä, eli hylätty suoritus, vai takana, eli nollarata? Heti kun olin löytänyt linjan- noin metrin takaapäin, olin niin iloinen, etten ollut lentänyt maankamaralle metriä liian aikaisin! Nauroin ja otin hevosen portilta matkaan radalta poistuessa. Naurettiin vielä pitkään radan jälkeen, eikä tilannetta vakavoittanut yhtään, kun kuulin menneeni luokassa johtoon!

© Ronja

© Ronja

© Anni Paakkari

Kävelytin Nanalle loppukäynnit ja menin katsomaan luokassa ratsastavien tuttujen suorituksia. Pysyin kuin pysyinkin kärkisijalla lähes luokan loppuun saakka, viimeisten joukossa ratsastava kaveriani lukuunottamatta, joka meni heittämällä ohi huippuradalla ja huipputiukoilla teillä. Luokan loputtua oltiin siis toisella sijalla, johon olin enemmän kuin tyytyväinen! Mentiin valmistumaan palkintojenjakoon, ja samalla Anni otti pari ihanaa ruusukekuvaa.

Rauhallisen kunniakierroksen jälkeen Nana sai vielä vähän lisää taputuksia ja pääsi karsinaan päiväheinille. Katsottiin kisat viimeistä luokkaa vaille loppuun, ennen kuin lähettiin ajelemaan kotiin hyvin menneistä kisoista. Onnea on ihana ja hyvä kisakaveri!

Valkoinen kisakentällä!

Parin viime viikon aikana koneella istumiseen, saatikaan blogin päivitykseen ei ole ollut tarpeeksi aikaa. Joko olen tallilla auttamassa Tanjaa sen monien pikkutyttöjen ratsastustuntien kanssa, tai sitten olen itse hevosen selässä. Kisojen jälkeen en ole mennyt Charlotella kertaakaan, sillä viime viikon tunnilla menin PV:llä puomeja, ja tällä viikolla hyppyjä Tiltalla, joka on päässyt taas liikunnan makuun. Olen myös ratsastanut kurinpalautuksen mielessä Seraffiinaa, 5-v ponia, jolla on aina vähän omia mielipiteitä kaikesta. Viime viikonloppuna lintsasin perjantain koulusta, ja lähdin tuttujen kanssa Tampereelle vikellysvalmentaja kolulutukseen siinä toivossa, että me saataisiin tänne meille jonkunlainen vikellysryhmä kasaan, kunhan ensin saataisiin tilattua kunnon vikellysvyö ulkomailta. Innolla tulevaa odottaen!

Kaikki ratakuvat ottanut Ronja, josta kiitos hänelle!

Tämän vuoden aluekisakausi aloitettiin pari viikkoa sitten jälleen kouluratsastuksen puolella, samalla tavalla kuin vuosi sitten; Pohjois-Suomen Hallimestaruuksissa. Charlottekin pääsi vähän katselemaan maailmaa ja kisakenttiä pitkästä aikaa muuallekkin kuin naapuriin. Päivä alkoi puoli kahdeksalta aamutallin merkeissä, jonka jälkeen alettiin laittamaan ponin tukkaa kuntoon. Operaatiossa kesti yli puoli tuntia, jonka jälkeen päästiinkin lastaamaan poni vinkaan ja kääntämään auton keula kohti Äimärautiota. 

Kisapaikalla alettiin heti laittamaan Charlottea valmiiksi, joka käyttäytyi yllättävän rauhallisesti! Poni varustettua ja omat varusteet puettua lähdettiin kävelemään kisahallia kohti. Tanja oli käynyt jo näyttämässä ponin rokotustodistukset, niin päästiin heti verkkaan kävelemään. Poni ei ollut ollenkaan menossa maneesiin, kuin tallikaveri meni talliin, sille varattuun päiväkarsinaan.

Kun päästiin maneesiin kävelemään pitkillä ohjilla, poni keräsi huomionsa kaikilta hirnuen lähes taukoamatta. Kun Charlotte alkoi vähän rauhoittua, alettiin ravaamaan. Tehtiin ihan normaali verryyttely, jossa poni rauhoittu jo lähes kokonaan ja päästiin ihan kunnolla ratsastamaan. Laukkakin oli yllättävän hyvää molempiin suuntiin ja poni jaksoi keskittyä.

Kun päästiin ruutuun edellisen ratsukon lopetettua, ehdittiin mennä vain yhdesti "pelottavan tuomaripäädyn" ohi, kun kiireinen tuomari vihelsi jo pilliin. Poni oli nyt tosi jännittynyt. Keskihalkaisijalla mutkitellen toivoin vaan että päästäisiin edes lähelle päätyä, ja päästiin jopa melkein aidan viereen! Rata alkoi tosi epätasaisella ponillla, joka kuitenkin jo vähän tasoittui ensimmäisen ympyrän aikana. Raviosuus meni jo hyvin, vaikka keskiravit jäivät kaikkien aikojen mitättömimmiksi. Puksutettiin käyntiohjelma, ja nostettiin ravin kautta laukka. Laukka nousi tosi hyvin, (toiselta tuomarilta pistein 6,5).

  Laukka mentiin miten mentiin, kuin pääasiana oli laukata vaan ilman rikkoja, joka onnistuikin! Toinen laukka meni täsmälleen samalla tavalla kuin edellinenkin, ja lopputervehdykseen tuli varsin iloinen ratsastaja, joka oli tosi ylpeä pikku ratsustaan.

Radan jälkeen mentiin vinkalle heittämään ponilta ja minulta ylinmääräinen varustus pois. Syötiin myös eväksi pakatut leivät ja päivystettiin equipea prosentteja odotellen. Tulos oli aika yllätys, sillä saatiin vain 57,604%. Toinen tuomari tykkäs, ja toinen ei sitten alkuunkaan. Päätuomarin pisteet oli 134 ja prosentit 55%, eli ei tykännyt. Toinen tuomari antoi pisteitä 142,5, ja hänen antamat prosentit olivat 59%. Molemmat olisivat halunneet ponin syvempään peräänantoon, ja tietenkin laukan tahdikkaammaksi ja pyöreämmäksi. Tästä on siis enää vain suunta ylös päin, jos me vielä joskus kisoihin eksytään!

Jos ei muuta, niin poni oli kisojen kaunein poni ♡

Kisakauden avaus naapuritallissa

Abc:n harkkakisapäivästä selvitty, eikä kukaan meidän "WinWin tiimistä" Helppo C-tasolta Vaativa B-tasolle saanut hylättyjä tuloksia, eli kaikki pääsivät ohjelmistaan tyylikkäästi ja jotkut taas ei-niin tyylikkäästi ylinmääräisiä koikkaloikkia hyppien läpi, jopa voittoruusukkeita keräillen. Päivä aloitettiin ponien harjojen letityksillä, josta ensimmäisenä operaationa oli Ruuti-ponin takkutukan köyttäminen. Samalla autoin Riinaa Syppyrän sykeröiden kanssa, jotka Riina loppupeleissä itse sai tehtyä. Käväistiin nopeasti syömässä ja seuraavana harjan siistimiseen pääsi, tai oikeastaan joutui minun ratsuni, Sharlotte. Ponin harja on muuten oikein unelmapitkä, mutta sillä on vain keskellä tukkaa noin 10 senttimetrin mittaista harjaa. Saatiin silti pitkän värkkäämisen jälkeen ponille kaunis pienehkö verkkokampaus. Lähdettiin käymään Abc:llä vahvistamassa ja maksamassa startit, katsottiin Sypen ja Ruutin radat, ja lähdin takaisin tallille hakemaan ponia.

Laitoin ponille ja itselleni nopeasti varusteet päälle, ja lähdettiin kävelemään tietä pitkin kisapaikalle. Kisapaikan pihapiiriin saavuttua ponilla alkoi kauhea hirnuminen, kun missään ei näkynyt tuttuja poneja. Onneksi Ruuti oli ulkokentällä ja prinsessa sai mielenrauhan ja päästiin verkkaamaan. Verkassa Sharlotte oli oikein lunkisti, ja käyttäytyi ja liikkui niin kuin kisaponien kuuluukin. 

Kun oli meidän vuoro mennä maneesiin, poni löi ovella jarrut pohjaan, eikä ollut menossa halliin millään, ennen kuin sitä otettiin suitsista kiinni ja talutettiin maneesiin. Aluksi poni katseli paikkoja ihan ihmeissään, mutta rauhoittui aika nopeasti kun sai kiertää ja katsoa paikan läpi. Ei oltu laukattu kentällä ollenkaan, että ponille riittäisi energiaa laukkaamiseen radalle asti. Ravattiin ja käveltiin radan ulkopuolella pienellä verkka-alueellaa, jossa työstettiin myös ihan vähän laukkaa ennen suoritusta.

liitokavio(ko)

Edellisen ratsukon lopetettua ratansa käveltiin normaalisti ruutuun, poni oli ihan säpsynä, mutta malttoi(uskalsi) kävellä melkein tuomaripäätyyn, ennen kuin yritti lähteä oikomaan pelottavaa päätyä. Tehtiin ympyrä ja jatketiin rataan tutustelua ravissa.  Nyt päästiin jo tuomaripäätyyn ja sen ohikin. Pyörittiin kentällä ravissa lähtömerkin saamiseen asti. Ravattiin toiseen päätyyn ja aloitettiin rata mutkikkaalla sisääntulolla. 

Alkutervehdyksessä huomasin, että ohjien päät olivat irronneet toisistaan ja roikkuivat vapaina molemin puolin ponin kaulaa. Nyt ei auttanut kuin pitää ohjista kunnolla kiinni, eikä kärsinyt ollenkaa päästää ohjaa pitentymään, niin kuin minulla yleensä käy ratsastuksen aikana. Raviohjelma meni yllättävän hyvin, oikeastaan tosi hyvin! Keskiravistakin saatiin seiska! Käyntiosuudetkin puksutettiin läpi ilman suurempia huolia, mutta omat kädet alkoivat vähän heilumaan puolelta toisille, ja niiden mukana ponin pääkiin. Siirryttiin raviin ja sen kautta laukkaan. Ponilla, joka ei osaa laukata kunnolla, on vähän hankalampi lähteä ratsastamaan kunnolla, mutta tein kaiken mitä pystyin ja saatiin kuin saatiin laukattua poni melkein paketissa laukkaosuus. Viimeistä lävistäjää lukuunottamatta, jossa poni päätti pudottaa raville kesken kaiken, ja siirsin sen käyntiin ja jatkettiin matkaa. Lävistäjästä ja siirtymisestähän tuli nyt neloset, mutta mitäs pienistä. 

Lopputervehdyksessä poni sai isot taputuksest, ja ulkona vielä enemmän kehuja ja pari taskun pohjalta löytynyttä sokeripalaa. Prinsessa käyttäyti ja kulki tosi hyvin, ja prosentteja nelosista huolimatta saatiin 60% ja risat! Onhan se kiva kun pääsee vähän muillakin kuin sillä yhdellä ja samalla ponilla kisailun makuun, ja varsinkin, jos ponit on tälläisiä kuvauksellisia kaunokaisia! Hyvä kisakauden aloitus meillä kyllä oli! Kaikista kuvista ja videoista jälleen kiitos ihanalle kisaorjalleni, Julialle. Tällä hetkellä olemme tien päällä, suuntana kohti Tampere ja Ypäjä. Saas nähdä, mitä tulevan pitää ;)

TÄSTÄ VIDEOON

Hyppää Venetsialaisiin 28-30.8.2015

!!VAROITUS HYVIN PITKÄ POSTAUS!! 

Ehkä vuoden paras viikonloppu hyvässä seurassa ja hyvät, sekä ei niin hyvät kisasuoritukset takana. Alkuvaikeukset alkoivat jo lähtöä edellisenä päivänä, kun onnistuin jälleen ennen tärkeitä kisoja telomaan itseni, tällä kertaa nilkan koulun liikuntatunnilla. Keskiviikkona kävely tuotti ongelmaa, mutta kalliin nilkkatuen ja kinestive-teippien voimin lääkäri antaisi silti ratsastusluvan, jos nilkka ei olisi murtunut. Torstaina tuntia ennen lähtöä lääkäri soitti ja antoi ratsastusluvan, onneksi.

Torstaina iltapäivällä neljän aikoihin pakattiin auto ja vinka täyteen tavaraa, jonka jälkeen lastattiin Syppe kyytiin jä lähdettiin ajamaan Kalajoelle. Ajettiin koko matka suorilta, ilman ylinmääräisiä pysähtelyjä kisapaikalle, jossa purettiin Syppe ja sen jaban luokse jäävät tavarat.

 Aloin viemään Sypen karsinaan puruja ja kaverini Ronja tuli auttamaan. Karsina täyttikin aika ripeästi kaksien käsiparien ansiosta. Hain ponille vielä vettä jabaan ennen kun lähdettiin ponin kanssa kävelylle. Tarpeeksi käveltyämme vein Sypen takaisin jaballe, jossa sen iltaruoat odottelivat jo ja aamuruoat olivat valmistumassa. Poni sai vielä yöloimet selkään ennen kuin lähdimme mökille, jonka avaimet oli jo haettu.

Mökki sijaitsi tosi lähellä kisapaikkaa, joten ajomatkaan ei mennyt paljon aikaa. Purettiin autosta loput tavarat mökkiin ja valitsin minulle ja julialle "omaksi huoneksi" parven, jossa oli kaksi sänkyä ja näkymät ikkunasta merelle ja hiekkasärkille. Kävin kuvailemassa hiekkasärkällä vähän maisemia, ennen kuin mentin syömään. Kävimme vielä saunassa ennen kuin menin nukkumaan noin puoli kahdentoista aikoihin, koska aamulla herätys soi jo ennen seitsemää Sypen ja tuttumme hevosen ruokintaan.

Aamulla heräsin reippaana 6.45, ja lähdin pyörällä kisapaikalle. Kaikkialta näki että yöllä oli satanut reippaammin vettä ja kaikkialla oli märkää. Kävin ensin ruokkimassa tuttumme hevosen, Roopen ja täytin myös sen vesiastian. Roopen jälkeen oli sypen ruokinnan vuoro. Olin jo lähdössä takaisin mökille, mutta Syppe oli sotkenut yön aikana vesiatian ihan kokonaan, joten vaihdoin sen vielä. Sitten alkoikin satamaan. Olin jo kääntymässä pois kisapaikalta, mutta sitten kunnuon rankkasade iski niskaan ja jäinkin vielä katokseen odottelemaan sateen loppua. No, tietenkään sitä ei tullut, mutta onneksi äiti oli jo herännyt ja tuli pelastamaan minut.  Mökillä syötiin aamupala ja vaihdoin vaatteet, jonka jälkeen tuli jo kiire takaisin kisoihin.

Perjantaina meille oli vain yksi luokka, 100cm arvostelulla A.2.0, joka oli päivän ensimmäinen luokka. Perillä oltiin noin 20 yli kahdeksan, ja kisat alkoivat tasan yhdeksältä. Äiti alkoi harjata Syppeä ja minä aloin laittamaan omia varusteita. Totta kai sateen jäljiltä vanhaan kisakaappiin oli jostain vuotanut vähän vettä suoraan toiseen saappaaseeni. Vetäisin märänkin saapaan jalkaan ja loput varusteet niskaan, jonka jälkeen lähdin radantutustumiseen puoli yhdeksältä ja äiti jäi laittamaan Syppeä. Radankävelyn ja sen opettelun järkeen pääsin suoraa verkkaan, kun äiti oli tullut jo sypen kanssa ja olin luokassa toinen lähtijä. Verkassa otin jokaiselle esteelle parit hypyt, ja verryttelin ponin hyväksi. Radalle pääsin heti luokan alettua valmistautuvasi ratsukoksi. Minua ennen vielä sarjaväliä muutettiin isoille poneille. Alkuradassa meni vähän kaikki hyppypaikat juureen, mutta kun sain neljännen esteen jälkeen pappaponin hereille niin alkoi vasta meno sujua. Tosin kuudes este tuli alas, mutta muuten loppurata oli tosi hyvä. Päästiin ensimmäinen metri maaliin asti, joten hyvin alkoi viikonloppu!



Kävelin ja ravasin sypen kunnolla vielä ennen kuin se pääsi kinttujen kylmäykseen ja jabaan. Käytiin vielä kisakentän lähettyvillä kiertämässä parissa kojussa ennen kun leähdettiin mökille. Menin vielä vähän myöhemmin takaisin kisoihin kuvaamaan isommat luokat. Tosiaan jos joku joka oli venetsialaisissa hyppäämässä ja haluaa kuvia radastaan, niin kysyy vain rohkeasti, koska minulla on muistikortillinen kuvia koko viikonlopulta, paitsi 90 ja 100cm luokista ei ole kovin paljon kuvia.

Kun viimeisenkin luokan kaikki ratsukot olivat pääseet maaliin, päästiin äidin kanssa mökille syömään. Maha täynnä olikin hyvä mennä hetkeksi nukkumaan. Heräsin puolentoistatunnin päästä, kun mökille oli tullut vierita. Mökin etupihalla oli kota, mihin menimme paistamaan makkaraa. Hetken päästä loputkin mökkiläiset saapuivat. Kävin esittelemässä Julialle mökkiä, jonka jälkeen lähdimme kisapaikalle poninhoito hommiin. Taluteltiin Syppeä kisapaiklla ja puihdistettiin jaba, sekä laitettiin aamuruoka ämpäriin ja iltaruoat ponille karsinaan. Koko päivän oli satanut vettä kuuroina, ja kun lähettiin polkemaan takaisin mökille, jälleen iski sadekuuro.

Mökillä oli iltapalat jo pöydässä, joten päästiin heti syömään kuivat vaatteet vaihdettuamme. Syömisen jälkeen lähdettiin koko porukalla hiekksärkälle kivan "ryhmäkuva" auringonlaskussa toivossa. Kuva otettua lähdettiin Julian kanssa pikkospuita pitkin rantan kävelemään. Korkeammalta näkyi tosi kuvauksellinen hiekkapoku, joka meni keskelle merta. Käveltiin sinne ja kuvailtiin.Kuvailtiin niin kauan, että uhkavat ukkospilvet tuli jo liian lähelle, ja tuli jo kuure kävellä takaisin mökille 1-2 kilometrin matka. Käväistiin vielä suihkussa ja katsomassa revontulia ennen
kun menimme Julian kanssa nukumaan.

Lauantaina herättiin viisi minuuttia myöhemmin kuin perjantaina, puettiin vaatteet pälle ja lähdettiin pyöräliemään Julian kanssa kisapaikalle. Julia meni ruokkimaan Roopen ja minä Sypen. Kahdestaan oltiin tuplasti nopeampia kuin minä yksin, joten takaisin mökillä oltiin jo vartin yli kahdeksan. Aamupala oli jälleen valmiina pöydässä, joten päästiin heti syömään. Vaihdoin kisakamppeet ja lähdettiin kisapaikalle kahdeksan jälkeen. Syppe oli jo syönyt melkein kaikki aamuruoat kun alettiin Julian kanssa laittamaan ponia kisakuntoon. Puoli yhdeksältä jätin Julian laittamaan ponin loppuun ja lähdin radankävelyyn. Lauantain ensimmäisenä luokkana oli 90cm arvostelulla 367.1 eli perusrata ja uusinta. Jälleen minulla meinasi olla vähän ongelmia radan muistamisen kanssa, mutta sain lopulta tarpeeksi hyvin sen muistiin ja pääsin kiipeämään ponin selkään.

Starttasin luokassa ponien viimeisenä, joten jouduin odottelemaan jonkun aikaa ennen verkkaan pääsyä. Verkassa oli aika paljon ongelmia vähän jokaisen asian suhteen... Poni oli tosi jäykkä ja hidas joka ikiselle avulle, ja verkka oli vielä yksisuuntainen, joten toinen puoli jäi kokonaan työstämättä. Radalle lähdettiin vähän ristiriitaisin tuntein. Ensimmäinen ylitettiin, toinen pudotettiin. Seuraavat pari estettä hypättiin ja taas pudotettiin puomi. Uusintaanhan ei päästy virheiden takia. Radan jälkeen ravasin paljon molempiin suuntiin ennen kuin annoin ponin kävellä. Luokkassa oli vielä yli 30 starttia, joten saatiin odotella aika kauan ennen luokan loppua.

 90cm ©Pinja Räinä

Luokka saatiin vihdoin päätökseen, ja seuraavan luokan, 100cm radankävelyyn pääsi pian. Metrissä oli kanssa sama arvostelu kuin edellisessäkin luokassa, joten esteitä oli jälleen se lähemmäs 13. Tälläkertaa pääsin heti verkkaamaan. Verkassa poni oli jo paljon parempi kuin edellisellä radalla, kun  oli vasta  saanut yön jälkeiset kankeudet poissa. Metrin radalle lähdettin hyvällä fiiliksellä suorittamaan. Ensimmäisellä esteellä minun paha tapani, vartalon kääntäminen toiseen suuntaan aivan liian aikaisin kostautui pudotettuna puomina. Loppurata olikin jo tosi hyvä, ja pysyin pitkään sijoituksilla perusradan nopeimmalla ajalla. Se ei kuitenkaan riittänyt lähemmäs 50 osallistujan luokassa, mutta oltiin silti hyvin yli puolenvälin. Loppuravejen ja käyntijen jälkeen kylmäsin ponin jalat ja vein sen jabaan. Jäimme koko päiväksi Julian kanssa katsomaan kisoja, ja taluteltiin Syppeä aina välillä.

100cm ©Pinja Räinä

Viiden jälkeen kisojen loputtua päästiin vihdoin mökille syömään. Seitsemän aikoihin lähdimme jälleen Jopolla talleille. Taluteltiin syppe kunnon iltakävelyllä, puhdistettiin karsina ja annettiin iltaruoat ponille. Mökillä söimme iltapalan ja odoteltiin kello 23.00 alkavaa ilotulitusta, jota menimme hiekkasärkille, eli mökin takapihalle katsomaan. Hienon valoshown jälkeen oltiin jo aika väsyneitä ja menimme nukumaan

 
Sunnuntai lähti käyntiin aivan samalla kaavalla kuin kaksi edellistä päivää; herättiin, pyöräiltiin kisapaikalle, ruokittiin, poljettiin takaisin mökille syömään, vaihettiin vaatteet ja lähdettiin takaisin kisoihin. Sunnuntaina meidän luokkana toimi 100cm arvostelulla 367.1. Tänään meillä oli vihdoin aikaa laittaa poni rauhassa valmiiksi, ennen kun oli taas aika lähteä puoli yhdeksältä radankävelyyn.

Radan ensimmäinen este oli okseri, jossa oli ruskeavalkoinen portti alla. Muutenkin este näytti isolta, ja olikin tolpista katsottuna viisi senttiä liian korkea... Rata sisälsi muutamat pitkät linjat ja yhden sarjan. Kauinmaisen linjan ekalla esteellä oli pelottava punainen aika iso mökki ja kukkaruukut kukkineen alla. Yli pääseminen epäilytti pahasti, mutta ei ollut silti mahdotonta. Perusradan viimeinen este oli velä trippeli.

Lähdin jälleen ponien viimeisenä, mutta tällä kertaa alle kymmenes, joten pääsin verkkaan heti radankävelyn jälkeen. Verkassa poni tuntui oikeinkin hyvältä, vaikka pariin kertaan otti kiellot okserille. Radalle lähdettiin varmoin mielin, vaikka yksikään meitä ennen startanut poni ei ollut päässyt rataa läpi ilman kieltoja... Kyseessä ei siis ollut mikän helppo rata. Laukattiin ensimmäistä estettä kohti, ja juuri ennen estettä laukka hieman kärsi, eikä poni hypännyt, vain kielsi. Suoritus keskeytyi, ja ratahenkilökunta nosti pari tipahtanutta puomia. Otettiin sitten koko homma alusta ja päästiin hyvin vauhtiin. Päästiin jopa pelottavan mökin yli, mutta seuraava isohko okserin ylitys oli kuin hidastetusta filmistä, ja trippelistä ei sitten päästy yli ollenkaan, vaikka poni oli jo valmiina nostamassa jalkaa esteen yli. Suoritus jouduttiin siis hylkäämään, joka ei kyllä tällä kertaa yhtään haitannut, koska Sypelle oli jo tosi rankkaa hypätä kolmatta päivää putkeen kaikki pelissä maksimiratakorkeutta, mutta yritti silti sata lasissa, eikä tehnyt ollenkaan niitä sille tavallisimpia kyttäilyjä ja turhia kieltoja.



Ravasin jälleen loppuravit, jonka jälkeen poni sai hurjasti taputuksia loppukäyntien aikana. Heitettiin ylinmääräiet varusteet jaballe, ja mentiin kylmäämään ponin jalkoja, jonka jälkeen se pääsi jaballe vielä hengähtämään. Pakkailtiin tavarat ja mentiin katsomaan vielä parit luokat ennen karsinan tyhjennystä ja kotiin lähtöä. Kaikin puolin kauden parhaat ja opettavaisimmat kisat
Powercup-reissun rinnalla.