Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

2016 kuvina


Pikku hiljaa alkaa olla joulu taputeltuna ja kotona löhöily alkaa riittää tältä erää. Joulukalenterin kunnialla loppuun asti saaminen oli kyllä aikamoinen urakka, vielä kaiken muun jouluhässäkän rinnalla. Onneksi senkin aika on vain kerran vuodessa, ja kun tytöt on tehtynä niin lopputulosta on aina ilo katsella ja saa kerrankin luvan kanssa vähän hengähtää ja ottaa hetken rennosti.

Joulun pyhäpäivät ja niiden jälkeiset välipäivät hujahtivat silmän räpäyksessä, ja nyt ollaankin jo uuden vuoden puolella. Minäkin täytin vihdoin vuosia, ja saan olla hetken "saman ikäinen" kun muut samana vuonna kanssani syntyneet, jotka ovat minua parhaimmillaan päivää vaille vuotta vanhempia, niin loppuvuodesta olen siis syntynyt. Näin heti uuden vuoden kunniaksi olen saanut paljon uutta intoa blogin suhteen, ja pää on postausideoista pullollaan. Kuitenkin blogin kirjoitukseen sijan aikani liiankin usein olen viime päivien aikana käytän parin todella hyvän sarjan parissa jotka koukuttavat katsomaan enemmän kuin yhden jakson kerrallaan.

Tämän vuoden postaukset polkaistaan käyntiin vielä viime vuotta muistellen. Kokosin vuoden parhaat palat muutamiin kuviin, jotka ovat kuukausijärjestyksessä. Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten pidemmittä puheitta kuvien pariin. Hyvää ja menestykästä uutta vuotta kaikille!


tiistai 13. joulukuuta 2016

ESITTELYSSÄ TALLIN MUUT PONIT | Luukku 13


Moni onkin saattanut miettiä kun olen maininnut liikuttavani tallin muita poneja, että mitä ihmettä tarkoitan muilla poneilla? Tottakai takkulan kaikkia terapia- ja tuntikäytössä olevia pieniä ihania ja vähän isompiakin poneja. Tässä luukussa kerron lyhyesti poneista, joiden selkään eksyn aina aika ajoin.



Nimi: De Jager's Miek's Morgen
Kutsumanimi: Syppe, SyppyräSypsykkä..
Synynyt: 13.4.1996 Alankomaat

Rotu: New forest
Sukupuoli: Ruuna
Väri: Tummaruunikko
Säkä:142cm 

Pitkään blogin päätähtenä toiminut, ja minun entinen kisaratsu Syppe on maailman kiltein kaveri, joka kantaa ratsastajan kuin ratsastajan turvallisesti selässään turhasta sätkyilemättä. Poni ei kuitenkaan tee mitään itsestään, joten ratsastaessa sitä joutuu oikeasti ratsastamaan, jos haluaa saada siitä jotain irti. Sypen kanssa hyppääminen on hauskaa ja helppoa pienillä esteillä, mutta sitä korkeimmilla ja varsinkin yhtään erikoisimmilla esteillä ei auta jättää ponia yksin tilanteeseen, jolloin varma päättyminen on kielto. Kun Syppyrä on hyvällä tuulella kisoissa, ei ole mitään väliä mitä esteiden alla on, vaan poni suoriutuu koko radan korvat höröllä iloisesti hypäten. Syppellä alkaa olla jo sen verran ikää, että sen on aika jättää isot kilpakentät taakseen, ja jatkaa pikkutyttöjen kouluttamista pienissä kisoissa.









Nimi: Charlotte V
Kutsumanimi: Charlotte, Prinsessaponi, Shapu...
Synynyt: 7.9.1999

Rotu: Risteytys
Sukupuoli: Tamma
Säkä: n.145cm

Sharlotte on tammamainen Prinsessaponi, lastenratsu, vikellysponi ja jopa joskus koulu- tai esteratsu. Prinsessa hurmaa kaikki ohikulkijat kauneudellaan. Ratsastaessa poni on jääräpäinen, mutta tekee kaikkensa, kun sille näyttää kuka käskee ja kuka tottelee. Poni saapui takkulaan vasta kesällä 2015, mutta olen tuntenut sen jo kauan sitä ennen, sillä sen omisti tuttavani, joka kävin minun ja Mailan kanssa samoilla tunneilla.








Nimi: Madita
Kutsumanimi: Tilta
Synynyt: 9.5.2006

Rotu: Saksanratsuponi
Sukupuoli: Tamma
Säkä: 147,5cm

Tilta on tammamainen kouluponi, joka on kilpaillut omistajansa kanssa vammaisratsastuksen SM ja EM kisoissa asti. Tiltaa liikutan aina silloin tällöin, kun sen omistaja ei itse pääse ratsastamaan sitä.





 Ronja ja Ruuti P-SM hopeaa 2014


Nimi: Rudi
Kutsumanimi: Ruuti, Rutski
Synynyt: 2005  

Rotu: Risteytysponi
Sukupuoli: Ruuna
Säkä: n.127cm

Ruuti, huippu pikkuponi, joka rakastaa esteitä. Nimensä mukaan Ruutilta ei puuutu vauhtia, ja vaikka sillä ratsastaisi kaksi tuntia putkeen ja yritäisi väsyttää sitä, ponilta ei loppuisi virta vieläkään. Poni ei tykkää kouluratsastuksesta alkuunkaan, eikä vain yksinkertaisesti jaksa keskittyä tylsään kouluratsastukseen. Ratsastin ruutilla 2011-2012, ja poni oli minun ensimmäinen hoitoponi, joka vei minua pikkuhiljaa treenaamisen makuun.










Nimi: Bonaza
Syntynyt: 1996

Sukupuoli: Ruuna
Säkä: 147cm
Rotu: Risteytysponi
Kutsumanimi: Bonde, Bönde


Bonde on vanhuudenhöperö viisas poni, joka tietää tasan tarkkaan mitä tehdä milloinkin. Ponin kanssa ei voi olla milloinkaan varma, humputellaanko kentällä ilman satulaa rennosti, mennäänkö koulua kuin kouluponit konsanaan, hypätäänkö esteitä kuin alan ammattilaiset, vai riekutaanko ympäri kenttää pukkilaukkaa vetäen ja lennetään lopuksi jättipukkihypystä. Silloin kun poni oli vielä nuorempi, sillä hypättiin helposti yli metrisiä esteitä ja mentiin koulua P-SM kisoja voittaen. Bonaza on päässyt jo Syppeä aikaisemmin viettämään rennompaa elämää, mutta kyllä me aina sillöin tällöin oteta tallin vanhukset, ja lähdetä kiitolaukkamaastoihin ympäri Virpiniemeä.












Nimi: Kossun poika
Syntynyt: 1.7.2002, Suomi
Kutsumanimi: Pikkuveli, Pv, Pevukki

Sukupuoli: Ruuna
Säkä: n.155
Rotu: Suomenhevonen


Pv, miellytyshaluinen suokki, joka koittaa tehdä kaikkensa, että ratsastajalla olis kivaa, mutta yleensä jos ratsastaja ei ole kivalla tuulella, Pikkuveli onnistuu vain pahentamaan tilannetta juoksemalla alta pois ja muuta mukavaa keksien. Kun kaikki sujuu, Pv:llä on tosi hauska ja helppo ratsastaa. Esteillä innostuu yleensä, mutta osaa kyllä hommansa, jos esteet eivät ole kauhean pelottavia.










Nimi: S.V. Serafina
Syntynyt: 4.6.2011, Suomi
Kutsumanimi: Seraffiina, Sera, Suttura

Sukupuoli: Tamma
Säkä: n.130
Rotu: Risteytysponi, Suomalainen ratsuponi

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tallin "työssä" käyistä hevosista, viisi vuotias kakaraponi, Seraffiina. Ponin kanssa olen ollut tekemisissä sen ratsu-uran ensimmäisistä askelista lähtien, joten poni on hyvinkin tuttu tapaus. Välillä vähän enemmän ja vähemmän haastava poni on tähän kesään asti ollut todellinen täystuho, mutta kesän aikana laitumella poni kasvoi henkisesti harppauksen eteenpäin, ja nyt se toimii mainiona pikkulastenkuljettimena.




maanantai 5. joulukuuta 2016

MIKSI OMA HEVONEN? | Luukku 5


Vuosi sitten olin siinä tilanteessa, kun kisaponin parhaat vuodet ovat loppuneet, ja olisi aika siirtyä eteen päin. Talli, missä Syppe asuu ja missä olen ollut viimeiset viisi vuotta, on täynnä ratsuja joita voisin lähes joka päivä ratsastaa, ja vielä valita monesta eri vaihtoehdosta, kenellä haluaisin mennä. On laadukasta kouluponia, nuorta koulutusta vailla olevaa ponia, pari kappaletta villiä monitoimiponia, ja vielä yksi suomenhevonen, jolla silloin tällöin voisin ratsastella. Ainut ongelma tässä olikin, sillä yksikään niistä ei soveltuisi minulle tulevaisuuden esteratsuksi. Olin päässyt viimeisten parin vuoden aikana kokeneen esteponin kanssa kisaamisen makuun, ja sillä tiellä halusin yhä edelleen jatkaa.

Paras kisareissu Sypen kanssa, jotka jäivät meidän viimeisiksi estekisoiksi.
 Talven ratsastin edelleen Sypellä treenaten enimmäkseen koulua, kun talvet aina mentiin kentällä maneesin puutteen vuoksi eikä siellä voinut hypätä. Ratsastin myös paljon tallin muita poneja, varsinkin kouluponi Tiltaa ja kuntoloppua Charlottea, joiden kanssa mietittiin jo aika uhkaavasti kauden koulukisoja, ja kouluratsastusura näytti olevan edessä, ellei hevosta löydy. Vaikka kouluratsastustakn paljon treenasin, en silti pystynyt, enkä yhä edelleenkään pysty kuvittelemaan sitä tulevaisuuden "päälajiksi".



Tilta
Charlotte, joka pääsi alkukeväällä ensimmäistä kertaa 2-tason koulukisoihin
Aloin jo viime vuoden alussa katselemaan sivusilmällä kaikkia myynnissä olevia esteratsuja laidasta laitaan ihan vain mielenkiinnosta, vaikka omasta hevosesta ei ollut vielä ollut mitään puhetta, lukuunottamatta niitä tuhansia "äiti mää haluan oman ponin!" keskusteluja. Vuoden aikana katsoin enimmäkseen kokeneita esteponeja, mutta loppuvuoteen mennessä aloin tajuamaan, että ponia minä en voi enää ostaa. Ensiksi en ollut enää mikään kauhean lyhyt, vaikka kyllä iso poni menisi vieläkin ihan helposti kisaponina, ja toiseksi niin pahalta kun se silloin tuntuikaan, ponivuodet vähenivät uhkaavasti. Kisakauden 2015 jälkeen alettiin puhumaan Tanjan kanssa, millaista hevosta minun pitäisi etsiä, vaikka vanhemmilta ei ollut vielä minkäänlaista suostumusta asiaan. Tammikuun jälkeen äiti ja isäkin myöntyivät ajatukseen, ja saatiin etsiä sitä oikeaa hevosta "luvan kanssa". Käytiin alkuvuodesta Tanjan kanssa kokeilemassa monia eri hevosia ja paria poniakin ympäri Suomea, mutta mikään ei oikein ollut minunlainen, paitsi poni, joka todettiin sittemmin koonsa puolesta liian pieneksi ostettavaksi minulle.

Huhtikuussa löydettiin yksi hevonen Seinäjoen lähettyviltä, joka näytti aika lupaavalta. Suunniteltiin reissua hevosta katsomaan, josta en ollut kovin innostunut, sillä joutuisin selviämään siellä ilman yhdenkään ammattilaisen apua, kun Tanja ei päässyt mukaan. Kuitenkin äiti sai minut pakotettua päivän reissulle iskän ja Siljan kanssa, joka lähti muuten henkiseksi tueksi. Hevonen ei ollut ihan parhaimmillaan, jonka näki jo kaukaa tarhasta lihasten puutteesta, eikä ollut paras ratsastettava, mutta tuntui silti niin oikeallle, ja ihmeen kaupalla tuo ruipelo onnistui saamaan minussa jonkun kiinnostuksen ja lupaavan tunteen, jonka ansiosta olin varma että tuo, tuo se on.

Nanan koeratsastus


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Koulurataa



Tämä viikko on taas ollut pelkkää kokeisiin lukua. Olen kuitenkin käynyt maanantain ja tiistain normaalisti tallilla, vaikka olisi pitänyt lukea kokeisiin... Vielä tänään on yksi koe, jonka jälkeen pästään vihdoin hiihtolomalle! Hiihtoloman alkuun meillä onkin kivasti suunnitelmia oman hevosen etsintärintamalla. Jos joku on sattunut vilkaisemaan blogin kilpailukalenteri- sivulle, niin on tainnutkin jo huomata, että kisakausi minulla starttaa jo huomenna!

Lauantaina 5.3 naapuritallilla järjestetään koulukilpailuharjoitukset. Ratsuna kisoissa toimii valkoinen Charlotte, jonka kanssa tavoittena on vain päästä suorittamaan kaikki tehtävät suht.rauhallisella ponilla, jota todennäköisesti pelottaa kaikki  "vieraassa" paikassa. Luokkana meillä on tuttuakin tutumpi helppo B K.N. Special. Tarkoitus oli myös mennä samaan luokkaan Tiltalla, mutta suunnitelma peruuntui ponin pienen loukkaantumisen takia.





Ehdittiin kuitenkin Tiltan kanssa treenata tiistain vamennuksessa koulurataa josta saatiin myös kuvamateriaalia, kun Julia lupautui istumaan kameran takana koko tunnin, eli kaikki kuvat ja videot Julian ottamia. Tunnilla meidän kanssaoli myös Oona Bondella. Alkutunnista poni oli huono, enkä saanut itse ratkaistua ongelmaa alkuraveissa, kun Tanjakaan ei ollut vielä tullut maneesille. Heti kun alettiin hommiin, alkoi ongelmat ratketa ja meno taas sujua.

Alkuun mentiin isolla ympyrällä käynnissä. Toinen puoli ympyrästä asetettiin ponit sisälle ja väistettiin takapäät samaan suuntaan. Mentiin siis "banaanina". Toinen puoli ympyrästä vain asetettiin ulos. Tehtiin samaa myös ravissa. Välillä mentiin aina koko ympyrä tekemättä mitään, ja jatkettiin samaa tehtävää. Vaihdettiin sitten suunta ja jatkettiin samaa tehtävää suoraan ravista.




Annetiin ponien kävellä, jonka jälkeen alettiin tulemaan ohjelman raviosuutta. Rata alkaa ravissa keskihalkaisijalle, pysähdys keskikirjaimeen, ravissa liikkeelle ja vasemmalle. Tässä päästiin hyvin tulemaan pysähdykseen ja jatkamaan ravissa, mutta ensimmäinen kulma vasemmalle ei ollut ensimmäisillä keroilla niin edustava, kun poni jäi vain katselemaan eteen, enkä minää ollut ennakoinut sitä. Rata jatkui loivalla kiemurauralla ja keskiravilla, jonka jälkeen lyhyen sivun keskelle voltti. Tämä pätkä on ehkä radan parhaimmistoa.

Ainoastaan keskiravista siirtyminen herjoitusraviin saisi olla paljon selkeämpi. Voltilta jatkettiin loivalle kiemurauralle ja lävistäjälle, jonka keskellä kolme askelta käyntiä ja jälleen voltti keskelle. Loivalle uralle lähdettäessä poni luule, että taas mennään keskiravia, joten siinä on tehtävä paljon pdätteitä, että ravi säilyy ennallaan.




Ravien jälkeen alettiin tulemaan käyntiohjelman kautta laukkaohjelmaa. Käyntiin sirrtyminen ensimmäisessä kirjaimessa, keskikirjaimesta vasemmalle ja keskelle pysähdys. Päin vastoin Sypen vahvuuksia, pysähdys on meillä huonoin osa koko radassa. Pysähdyksestä jatketaan käynnissä ja uraa myöten oikealle. Viimeisessä kirjaimessa ravi ja päätykirjaimessa laukka.

 Laukattiin pääty-ympyrä ja jatkettiin lävistäjälle, jonka lopussa raviin siirtyminen. Laukat mentiin tasaisesti, mutta lävistäälle käännyttyä poni alkaa itsestään lisäämään laukkaa, joten tässä on sama homma kuin raviohjelmassa, eli paljon pidätteitä että sama laukka säilyy. Ravattiin lyhytsivu ja käännyttiin jälleen pitkän sivun puolesta välistä keskelle ja keskikirjaimessa laukka. Jatkettiin vasemmalle tehden kunnon kulma, ja jälleen pääty-ympyrä. Ympyrän jälkeen lävistäjelle, jonka lopussa käyntiinsiirtyminen. Tämän suunnan laukka oli parempi kuin edellisen, mutta käyntiin siirtyminen tuotti ensimmäisellä kerralla ongelmia, mutta seuraavilla kerroilla sekin alkoi sujua. Radan loppuun mentiin vielä käynnissä keskihalkaisijalle, pyähdys keskelle ja ponille taputukset.

Tässä vielä pieni kooste valmennuksesta, ja kouluohjelmasta. TÄSTÄ VIDEOON