HYVÄÄ JOULUA | Luukku 24

Joulukalenteri 2016 saatiin mutkien kautta kunnialla loppuun ja suuri kiitos kaikille, jotka jaksoivat seurata kalenteria! Annika, Ronja ja ponit kiitää ja kuittaa. Hyvää ja rentouttavaaa joulua kaikille!

LINKKAA BLOGISI TOP 5 | Luukku 23

Ensimmäisessä luukussa saitte linkata blogejanne, joten tässä toiseksi viimeisimmässä luukussa kerron hieman omia ajatuksia viidestä parhaasta/ mielenkiintoisimmasta blogista. Toivottavasti saitte uusia blogeja lukulistoille !

Pennin pyörittäjä

Tätä blogia olenkin seuraillut jo jonkin aikaa, joten aika tuttu tapaus siis kyseessä. Blogissa kerrotaan Penni- ponin arjesta sen omistajan Janitan kirjoittamana. Postaukset ovat aina erinlaisia ja mielenkiintoisia, poikkeavat muista blogeista ja ovat juuri omanlaisiaan. Postauksissa on myös aina hyviä, hyvälaatuisia kuvia!

Blogissa on kiva yksinkertainen ulkoasu ja banneri. Itse kuitenkin voisin bannerista tehä vähän erikoisemman, ei ehkä ihan näin yksinkertaista. Postauksia tulee myös kivan säännöllisesti. Esittelysivut löytyy blogin molemmille päätähdille, joissa on paljon tietoa. Juuri semmoiset ovat mieestäni tosi hyvää plussaa blogissa!

Askel lähemmäs unelmia

Kyseiseen blogiin olen myös löytänyt tieni joulukuun alussa ja jäänyt seuraamaan. Ainakin mitä joulukalenterin luukuista voi sanoa, tekstit ovat tosi hyvin kirjoitettu ja myös aina jollain hyvällä aiheella ja kuvilla varustettuja. Ulkoasu on myös kivan selkeä. Bannerissa on kiva idea, mutta tekstin olisi voinut yrittää saada näkyviin selvemmin.

Tätäblogia on mielestäni mielenkiintoinen seurata, sillä tässä blogissa, niin kuin omassanikin on päätähtenä aika uusi hevonen, esteratsu, jonka kanssa tavoitteet Aadalla on estekisoihin. Mielenkiinnolla jään siis seurailemaan ratsukon kehitystä!

Just be brave

Tämä blogi onkin minulle uusi tuttavuus, jossa ensimmäisenä huomioni kiinnitti tosi hyvät ja laadukkaat kuvat! Postauksia selaillessa, jokaisessa on yhtä hyviä kuvia, joten tämä blogi saa minun osalta kunniamaininnan upeista kuvisat. Kun kuvat ovat kerta kohdallaan, enemmän voisi panostaa tekstin laatuun. Vaikka ei teksti huonoa ole alkuunkaan, silti siihen jos johonkin blogissa voisi vielä vähän panostaa.

Tämäkin blogi sattumoisin kertootavoitteellisesti valmentautuvasta ratsukosta, ja hevonen on uusi estehevonen jonka kanssa tavoitteet ovat korkealla esteratsastuskessa. Tätä ja ylempää blogia suosittelen siis kilpailu-urasta kiinnostuneille lukijoille.

Karvakorvakamut

Jälleen tuttu blogi kyseessä, jota olen pari vuotta seurannut epäsäännöllisesti aina silloin kun ihanat varsakuvat houkuttelee. Blogissa seurataan siis viimekesäistä nuorta pikkusuokkia ja tämän emänsä touhuja. Varsoja rakastaville siis oiva blogi kasvattaa varsakuumetta ;) 

Blogin ulkoasustsa en oikein pidä, vaikka bannerit ovat koko ajan kehittymässä vain parempaan suuntaan, propsit siitä! Esittelysivut teksteineen on myös hyviä ja hyvin tehdyt.

(en saanut kopioitua banneria)

Hymyillen huomiseen

Tätä blogia en ole aiemmin seuraillut, ehkä kerran ohimennen vilkaissut, joten aika uusi tapaus tämäkin. Blogissa on kivan jouluinen ulkoasu yksinkertaisella selkeällä bannerilla. Tämän ulkoasun muotoilu ja muut pienet yksityiskohdat ovat todella mieleeni! Blogissa kerrotaan kahden liikutusponin elämästä, joista toinen on ratsuksi koulutettu ex-ravuri, joka taitaa oikein hyvin molempien lajien asiat. Blogia suosittelen todellakin kaikille, sillä tässä on oiva esimerkki siitä, että myös ravurit voivat olla ratsuja!

Tästäkin blogista löytyy tosi hyvät esittelysivut. Teksti on postauksissa myös laadukasta ja sitä on kiva lukea. Kaikin puolin kiva blogi

VIDEOKOOSTE | Luukku 22

Tässä luukusta tulee nyt vähän enemmän ajantasainnen, sillä tällä kertaa tehdään pieni katsaus eiliseen estevalmennukseen ja siihen, miten Nana on lähiaikoina liikkunu.

Jos joku seuraa meitä instagramissa (@teamrajanti) sieltä on saattanut löytää vähän kuulumisia. Ollaan treenattu viime aikoina kahdella valmennuksella viikossa, tiistaina kouluvalmennuksella ja keskiviikkoisin esteillä Ronjan kanssa samaan aikaan. Molemmat ovat menneet aika vaihtelevin menestyksin, mutta pääosin Nana on käynyt entistäkin energisempänä, eikä ole keskittynyt asiaan. Pari valmennusta ollaan menty hammasta purren kun mikään ei oikein meinaa onnistua. Onneksi aina silloin tällöin tamma kulkee nätisti ja oikein päin ja hetken saa olla siihen tyytyväinen. Tällaisia keroja ovat olleet esimerkiksi viimeviikolla, kun ratsastin ilman satulaa kentällä rennosti, ja hevonen käyttäytyi kuin unelma ja kulki hyvin.  Myös sunnuntaina ratsastin kunnolla yksinään maneesissa, jolloin sain kans olla tyytyäinen pikkuheppaani.

Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, kiropraktikko kävi rusauttamassa Nanan pahimmat lukot auki. Muutoksen huomaa paljon laajemmista liikeistä, eikä ravi ole enää niin tikittävää kun ennen. Kuitenkin pahimmat jumit ovat lavoissa, joita vielä jumppaillan.

Eilen hypättiin vähän pienemmillä esteillä eri tehtäviä, jotka näkee tarkemmin alla olevalta videolta. Tälle viikolle saatiin myös toinen hyppykerta, nimittäin Ville Peltokoski, joka hyppäsi Nanalla pohjanpojissa, tulee perjantaina meille valmentamaan! Seuraavaa videoa toivottavasti kyseisestä valmennuksesta, jos ei muullon niin joulukalenterin jälkeen.

IKILIIKKUJA | Luukku 21

Tämän joulukalenterin osalat ollaan taas menty aika päin seiniä minun ja Ronjan osalta, kun postauksia vasta kirjoitetaan samana päivänä, jos edes silloinkaan. Nyt ollaan silti tultu siihen tulokseen, että minä teen tämän kalenterin loput luukut. Tämä luukku on blogin ensimmäinen ei-niin hevospainotteinen teksti, jota olen jo kauan halunnut kirjottaa. Törmäsin samankaltaiseen postaukseen toisessa blogissa, josta sain inspiraation krjoittaa tmän, pitkän postauksen elämäntavastani ja harrastuksistani

Olen jo pienestä pitäen ollut aina halukas tekemään kaikkea ja harrastamaan. Heti ensimmäisistä askelista lähtien olen ollut koko ajan juoksemassa ja temmeltämässä pitkin pihoja. Ihan pienenä kävin paljon eri kerhoissa, mutta ihan ensimmäisen oikean harrastukseni aloitin nelivuotiaana, nimittäin joukkuevoimistelun. Treenit olivat tosiaan tuolloin pelkkää leikkimistä kerran viikossa. Mitä isommiksi kasvettiin, sitä "oikeammaksi" treenit tulivat. Joukkue alkoi pikkuhiljaa vuosien kuluessa vakiintua yhdeksi tiiviiksi porukaksi, kun kokoonpano pysyi samana vuodesta toiseen. Joukkue oli kaikille jäsenilleen jo kuin toinen perhe, joka kokoontui aina yhdessä treenaamaan koulun liikuntasaliin. Parasta kaikkien mielestä olivat viikonlopun kisareissut, kun mentiin aina bussilla Etelä-Suomen "isoihin kisoihin".

2015 

Kolmosluokalla voimistelu ei enää riittänyt liikkujahullulle, vaan halusin toisen lajin rinnalle. Aloitin silloin ratsastuksen läheisellä ratsastuskoululla kerta viikkoon, joka tosin ei ollut kovin raskasta liikuntaa vaan enemmänkin hauskaa tekemistä.  Tallilla alettiin myös pikkuhiljaa viettämään aikaa muutenkin kuin vain ratsastustuntejen ajan ja käytiin kavereiden kanssa usein katsomassa isompien tyttöjen tunteja ja vain silittelemässä heppoja.

Ylä-asteen alettua viikkoni oli viimeisen päälle täynnä. 3 kertaa voimistelutreenit, kerran tai kaksi valmennus ja vähintään kerran itsenäisesti ratsastus Sypellä ja siihen päälle vielä joskus muitakin poneja. Viikonloput sitten oltiin kisoissa, joko ratsastus tai voimistelu- parhaillaan molemmissa saman viikonlopun aikana, jos kisat sattuivat olemaan sopivasti lähellä ja eri päivinä. Kun kokeet ja muut kouluhommat alkoivat, pitkän päivän jälkeen usein noin 10-12  aikoihin oli vielä luettava kokeisiin ja tehtävä läksyt. Tämä 2014 syksy ja seuraava kevät olivatkin blogin osalta hyvin hiljaisia, kun aikaa ei vain kerta kaikkiaan riittänyt. Tällä viikko-ohjelmalla mentiin siis koko seiskaluokka. Keväällä tein myös kotona lihaskuntoa, venyttelyitä ja kävin joskus jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä kello 7 lenkillä. Seuraava kesä, eli 2015 oli minun ja Sypen menestykkäin kausi, jollon kisattiin ihan tosissaan. Myös voimistelussa, joka tässä välissä vaihtui joukkueen osalta tanssilliseksi voimisteluksi, syys-ja kevätkaudet olivat meidän ponnistuslauta mitalleille, ja saatiin monta mitalia kantaa ylpeinä kaluassa kotiin. Suunnitelmallinen ja rankka treenaaminen alkoi siis tuottaa tulosta, ja kaikkien taidot ja varsinkin kunto oli noussut huomattavasti säännöllisten kestävyystreenien ansioista, joiden jälkeen askeleenkin ottaminen oli rankkaa.


Kuitenkin liika on liikaa ja syksy 2015 koitti, jolloin joka viikonloppu oli Sypen kanssa kisat ja voimistelutreenejä jäi välistä enemmän kuin laki salli, josta koko joukkue kärsi, kun ei ei voitu harjotella tulevaa kisaohjelmaa. Jouduin tekemään päätöksen kahden lajin välillä. Ratsastuksesta ja hevospiireistä kaikkine ihmisineen oli tullut jo niin oleellinen osa elämää, joten 10 vuoden takainen voimistelu-ura jäi pois. Syksyn aikana pariin otteeseen tuli kova into päästä salille treenaamaan kavereiden kanssa ohjelmaa, mutta pahin oli kuitenkin se, kun eksyin katsomaan joukkueeni kisoja ja tajusin, että en ole enää osa tätä. Tyhjyys ja kaipaus kisamatolle oli silloin sanoinkuvailematon.

kotitreenin venyttelyt 2015 ja minä viimeisessä kuvassa koko joukkueen kanssa

Seuraavan syksyn olin pelkästään ratsastuksen kanssa. Silloin ratsastin paljon, ja lähes joka päivä. Pitkästä aikaa minulla oli myös enemmän kuin kerran parissa viikossa mahdollisuus nähdä kavereita muullonkin kuin koulussa ja tallilla. Tammikuussa into päästä tanssimaan oli liian suuri, ja ilmoittauduin Siljan kanssa tanssitunneille Citydancella, aivan eri tanssilajin merkissä. Intohimo tanssia kohtaan pääsi uudelle tasolle tämän tyylin ansiosta. Talven aikana innostuin myös hiihtämään, kun isä sai minut kerran pakotettua ladulle hänen seurakseen. Hiihtämässä käytiin useasti viikossa aina kun en ollut iltaa tallilla niin kauan, kun vain kelit oli kohdallaan. Keväällä lumien sulettua Tanja alkoi pitämään muutamia pien ratsastustunteja, jotka kaikki lähti alkeistasolta. Sain siis juosta Tanjan apuna pari tuntia päivässä noin kolmena päivänä viikossa, joten kunto pysyi hyvin yllä. Nanan astuessa kuvioihin tanssille ei jäänyt enään aikaa, joten se oli harmillisesti lopetettava ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa.

Tällä hetkellä siis ratsastan noin 6 päivää viikossa, joskus enemmän joskus vähemmän. Kahdesti viikossa on vähintään valmennukset, ja kahdesti viikossa vähintään autan Tanjaa tuntilaisten kanssa, josta saan vastineeksi myös itse jotain. Ratsastan aina viikonloppusi myös muita takkulan poneja, parhaillaan olen neljässä eri satulassa päivän aikana. Viikolla illat menevät kokeissin lukiessa ja kaiken tämän päällä vielä blogi, jota haluaisin päivittää mahdollisimman usein ja kaverit, jotka vaativat myös aina oman aikansa minun kiireisestä elämästä. Olen myös tosi huono sanomaan ei mihinkään ylimääräiseen hauskalta kuulostavaan tekemiseen, jonka ansiosta olen esimerkiksi isoskoulutuksessa, tehnyt monen monia talkookeikkoja jos jonkinmoisiin pippaloihin, ja jopa eksynyt syksyn aikana aivan eri lajin, nimittäin vikellyksen valmentajakoulutukseen! Saa siis nähdä, milloin alkaa pyörimään vikellysryhmä Takkulassa tätä menoa.

Pohjanpoika vikellysesitys 2015, minulla ja ponilla lajin treenikertoja noin 6, muilla vikeltäjillä 10-vuotta sitten aikaisempi SM-tason vikellys takana... 

Tästä pitkästä tekstistä voi siis päätellä että minä olen ihminen, joka ei vaan voi olla koko aikaa tekemättä mitään, vaan aina on oltava mielummin liikaa tekemistä kuin liian vähän!

Miltä kuulostaa tällainen elämäntapa, pystyisitkö samaistumaan?

PIKKU-ANNIKAN MIETTEITÄ | Luukku 19

Moni ei varmaankaan ole tietoinen, että olen perustanut vuonna 2012 ensimmäisen blogini. Blogissa päätähtenä oli silloinen hoitoponini Maila, jonka olin silloin juuri saanut hoidettavaksi. Pari päivää sitten eksyin piilotettuun blogiin, ja tässä postauksessa ajattelin julkaista uudelleen 11-vuotiaan Annikan blogikirjoituksia. Kehitystä kirjoittajana on tapahtunut (onneksi), jonka viimeistään näitä tekstejä lukiessa huomaa.

25.2.2013

"Tallille lähettin noin puol viis siljan ja oonan kaa. Hain mailan ja alettiin harjaan poneja. Siljan ratsuna toimii risteytysponi bonaza ´bonde`. Oona oli vaan kuvaamassa joten ei ratsastanu ku vähn mailalla. Kentällä oltiin noin viien aikoihin. Tein  kaikkia perus juttuja: alkukäynnit alkuravit. Sitten laukassa kaikkee ympyröitä ja tämmöstä. Laukanvaihtoja vähän  (suunnan vaihtaessa vain pari kertaa (: Mailalla alkaa suht hyvin onnistuu nää laukanvaihot vaikka ei kovin paljon olla niitä tehtykkää. Sitte taas raveja ja käyntejä loppuun. Ollaan siljan kaa päätetty et tehää aina ennen satulasta laskeutumista semmosia ns.venytyksiä (spollejen selässä. Jalat takana ponin perseepäällä yhteen x5 ja eteenpäi sama  x5. Sit maailmanympärysmatka kumpaaki suuntaa x2.   Tallissa riisuttiin ponit ja Mailalle laitoin semmosen talliloimen ku se on klipattu. Mentiin kahvion ja juotiin semmosta jännää omenateetä ja syötiin karkkia. Oona vinku kokoajan  ´´anna karkki anna karkki !!`` Ku ei sillä omii ollu. xD Tehtiin iltatalli ja lähettiin tallilta joskus 8:n aikoihin"

Sekavaa, epäselvää, kirjoitusvirheiden täyteistä selitystä. Mitäpä muutakaan nyt 11-vuotiaalta voi odottaa. Todellisuudessa Maila ei tehnyt koskaan eikä ikinä oppinut laukanvaihtoja, mutta aina silloin tällöin se vaihtoi etupään ja olin aivan innoissani,kun luulin tehneeni laukanvaihdon. Myös taivaallisen omenateen maku palautui täysin mieleen tätä tekstinpätkää lukiessa, jota juotiin usein Siljan kanssa tallilla. Tehtiin tuosta kerrasta lähtien noin kuukausi loppujumppaa aina ennen kun hypättiin alas satuloista, mutta siihen se sitten jäikin. 

Kuvat saattaa olla kyseiseltä kerralta

27.2.2013

"Sori taas en jaksanu kirjottaa eilen nii kirjotanpa tänää vaikka ois paljon täirkeenpääki tekemistä ja
en milää jaksais niin kuitenki kirjoitan.

Tallilla oltiin joskus 4 ja  alettiin harjailee poneja jopuol viieltä vaikka tunti alkoi vasta kuuelta.
Harjailtiin poneja noin tunti ja vähän päälle. Satulavyötä kiristelin vasta joskus 15-10 vaille .  Maila taas kerran alko repimään harjalaukkuja hyllystä niinku aina . ( käytävällä päitset kaulassa nii  siittä helppoo. Saipa yhen laukun alas mutta ei maahan ihan ku jäi raukka suitsista siihen laukkuun kii.
Eipä sitte enää niihin koskenut. Tunnilla minun ja siljan lisäksi oli Sara Carlotte ponillaan ja Reetta Ape ponilla. Mentii normaalit alkuverkat ja vähän laukkaa molempii suntii. Sit mentii semmosia asetus harjotuksii keskihalkasijalla.  Maila meni yllättävän hyvin ne vaikka ei kuitenkaa mikää kouluponi ookkaa. Eka mentiin käynnissä Ja sitte ravissa ja laukassa. Laukkassa piti mennä siinä puolessa välissä laukasta suoraan käyntiin ja taas käynnistä laukkaan. Se kuitenkaan ei kovin onnistunu... varmaa tuli yli 10 raviasskelta siinä laukasta käyntiin mut se käynnistä laukkaan onnistu tosi hyvin. Mutta kyllä niitä raviaskelia alko lähtemään loppuakohti. Kaikenkaikkiaan tunti meni iha hyvi"

Kyseisestä tunnista ei tullut mitään muistikuvia mieleen, mutta monita muilta samantapaisilta tunneilta, joilla olimme kokoonpanolla minä ja Maila, Silja ja Bonde, Sara ja Charlotte ja Reetta ja Hape. En nähtävästi ollut osannut kirjoittaa kummankaan ponin nimeä oikein, ja muistan kuin eilisen päivän, kun sain kuulla parin vuoden jälkeen että ponin nimi oli Hape eikä Ape...

6.3.2013

"Tallille mentiin joskes 15 yli 2. Meillä piti olla tunti viieltä mutta lunta sato nii paljo nii se peruttii :c
mut meiänpiti pestä 23.w Kirsikkamummo joka on joku 110 cm ? en oo iha varma mut kuitenki. Kirsikka on kyllä maailman äkäsin pikkuponi ja ei pitänyt pesemis- ajatuksesta ollenkaa. Saatinpa kuitenki pestyy vaikka pari karkureissuu  tuliki...

Sit ku oltii pesty kikka (kirsikka) nii saatiinpa silti ratsastaa ´palkasi` Maila ja Bonde ja mentiinpä ilman satulaa c:Ratsastaan mentii joskus neljän aikoihin ratsastettii ilma satulaaa. Käveltii alkukäyntejä toosi kauanjasit alettii ravailee vasta joskus 15-20 yli. Menin parikertaa semmosen pikku vinon laukassa ja ravissa. ja kerran käynnissä ku meinas kieltää mut yli meni .:) Jaa sit viieltä mentii lopuksi semmone pikkune maasto joka meni hyvin paitsi lopussa Maila hyppäs takajalkojen varaa ja bonde pukitti mut selässä pysyttii tallii asti."

Kikan kanssa kyllä riitti tekemistä, kun poni aina keksi tavan jolla livistää tilanteesta kuin tilanteessta. Tällä kerralla poni muistaakseni karkasi Siljalta ennen pesupaikkaa ja samassa rytäkässä katkaisi narunsa. Matkaahan Kirsikan karsinalta pesarille oli se hurjat 5-10 metriä... Mentiin nuihin aikoihin tosi paljon ilman satulaa ja hypättiin joskus puomien tai jopa toiselta puolelta maassa ja toiselta alle polvenkorkuudella olevaa "estettä". Tippumisilta ei usein selvitty näillä ratsastuskerroilla, ja maastoon loppukäynneille mentäessä ei ollu mitenkään erikoista, jos Maila pukitti minut tallin takana olevalle pienelle terapialenkille.

Kirsikka pesupaikalle tapeltuna 

KISAHOITAJAN SILMIN | Luukku 17

Joulukalenterin seitsemänteentoista luukkuun olen saanut vierailevan kirjoitajan. Kirjoittajana toimii minun hovihoitaja aka tallipiika Julia. Julia saa nyt ihan vapaat kädet postauksen tekstin ja sisällön suhteen, joten loppupostaus on täysin Julian käsialaa.

Täällä siis Annikan sanojen mukaan tarinoi ikuinen ponienhoitaja. Annikan mukana olen kiertänyt kisoja vuodesta 2014 lähtien taustajoukoissa. Vaikka itsekkin ratsastan, en kuitenkaan ole kisaajatyyppiä. Olen siis päätynyt mutkien kautta hevosenhoitajaksi kaikille jotka apua pyytävät. Varsinkin kesällä kulutan paljon aikaa kisoja kierrellen, ja lähes poikkeuksetta minut näkee aina hevosesta huolehtimassa.

Kisapäivät hevosenhoitajan osalta menevät aina aika lailla saman kaavan mukaan. Aamulla herätyskello soi aina aivan liian aikaisin, josta suunnataan tallille laittamaan hevosta kuntoon samalla kun Annika säätää jotain turhaa. Kun hevonen on suurinpiirtein valmis lastaukseen, tarkistan vielä kerran eilen pakkaamani hevosen varusteet, jotka ratsastaja on jo pariin otteeseen tarkistanut. Kuitenkin syystä tai toisesta joskus tavaraläjästä puuttuu jotain hyvin tärkeää, jota Annika ei ole huomannut.

Kun saadaan hevonen autonperään ja päästään lähtemään, alkaa pitkä matka kuunnellessa Annikan ja hänen isänsä päättömiä juttuja, joille saan aina nauraa vedet silmissä. Kisapaikalle saapuessa otetaan Nana pois kyydistä ja tässä vaiheessa Annika häviää näkyvistä ja jään laittamaan hevosta. Jossain välissä ratsastaja taas ilmestyy paikalle, vaihtaa omat varusteet päälle ja hyppää valmiin hevosen selkään. Otan autolta mukaan kameralaukun, pyhkeen ja vesipullon jos muistan, koska aina radan jälkeen Annika hyppää pois hevosen selästä ja haluaa heti ensimmäisenä vettä, ennen kuin ehtii ajatella muuta.

Toivon mukaan Annika on tajunnut opetella radan tähän vaiheeseen mentäessä, sillä lähtönumerosta riippuen Annika tässä välissä verkkaa Nanaa sileällä ennen radankävelyä. Kun radalle pääsee tutustumaan, otan Nanan hoiviini ja Annika suuntaa radankävelyyn. Kun Annika saa taottua radan päähän, hän tulee hyvällä tuurilla aikataluen vaatiessa suoraa takaisin hevosen luokse, mutta liiankin usein aikaa on liika jäädä suusta kiinni matkanvarrelle ja unohtaa hevonen ja minut.  Onneksi Annika osaa sentään itse tulla oikeaan aikaan takaisin paikalle ja suoriutua verkan puolelle. Ennen verkkaan pääsemistä saan kuulla liian monta kertaa sanat; "Mää en muista! Mikä oli tuon jälkeen? Ai nii se!" Kun Annika pääsee vihdoin radalle, voin hengähtää hetkeksi ennen kuin alan jännittämään tippuuko ratsastaja, tekeekö Nana puput, tippuuko tuhat puomia matkanvarrelle vai meneekö kaikki kerranki hyvin.

Radan jälkeen jään Nanan kanssa omiin oloihimme ja hengailemme ympäriinsä ja Nana pääsee käymään autolla juomassa. Tässä välissä Nana saa taskunpohjalta paljon sokeripaloja, ja jossain vaiheessa päivän kohokohta, nimittäin Annika kävelee ruokien kanssa meidän luo ja saan päivän ensimmäisen "aterian" (makkara tai paahtoleipä) heti aamupalan jälkeen. Jos Annikalla on toinen startti, kerrataan sama uudestaan ennen kuin lähdetään takaisin autolle purkamaan Nana. Yksipäiväisissä kisoissa lähdetään ajelemaan kotiin ja käydään matkanvarrella tai ennen lähtöä syömässä jossain oikeaa ruokaa. Tästä alkaa taas pitkä keskustelu Nanasta ja Annikan ratsastuksesta ei-niin-paljon hevosten kanssa olleen Annikan isän kanssa. Miksi juuri kävi näin radalla eikä toisin, ja mitä Annika oisi voinut tehdä paremmin, jotta isä olisi saanut ylpeänä tyttärelleen sinivalkoisen ruusukkeen, jota hän tuntuu jopa välillä haluavan enemmän kuin ratsastaja.

Jokatapauksessa pitkät ja uuvuttavat kisapäivät ovat silti aina yhtä mukavia, joihin on aina kiva lähteä uudestaan! Millaista oli lukea vähän erillaista postausta, ja muuistakaa ottaa postaus huumorilla! :)
 -Julia

KUVAPOSTAUS | Luukku 15

Viidennestätoista luukusta paljastuu kuvia, joita te olette saaneet toivoa ensimmäisessä luukussa. Pidemmittä puheitta päästän teidät kuvien pariin, olkaa hyvä! 

NANAN KEHITYS | Luukku 11

Sain nyt vihdoin tehtyä talvisen ulkoasun, joka on ehkä tähän mennessä kaikista yksinkertaisin mitä täällä on näkynyt, mitä pidätte? Tosiaan tässä luukussa ajattelin vähän kertoa, miten Nana on kehittynyt meillä tämän puolen vuoden aikana. Ensimmäisenä kun katsoo kuiva hevosta ennen ja nyt, suuri muutos on tapahtunut sen ulkomuodossa. Lihaa on tullut luiden ympärille, eikä kaikki luut paista läpi niin kuin ensimmäisessä kuvassa. Kaula- ja takapäänkin lihakset alkavat jo pikkuhiljaa näkymään. Karva ja jouhet ovat myös paljon paremmassa kunnossa ja kiiltävät. Treeni ja oikea ruokavalio ovat siis tuottaneet tulosta. Nanan kaikki rakennekuvat löytyy täältä.

24.5.2016

27.11.2016

Tamma on myös kehittynyt paljon ratsastettavuudeltaan. Alla oleva kuva on otettu ensimmäiseltä viikolta, jossa näkee aika hyvin miten sillon mentiin. Aloitettiin aika lailla nollasta, kun alla oli jäykkä rautakanki joka ei liikkunut eikä saatikaan taipunut mihinkään. Ei pystytty ratsastamaan sileällä mitään erikoista vain humputeltiin kaikissa askellajeissa, kun lihaskunto ei vielä semmoisiin riittänyt, vaikka osaamista olisi ollutkin. Todettiin myös toisella ratsastuskerralla martingaali hyvin tärkeäksi varustukseksi, kun Nana nakkasi niskat nurin ja otti ja lähti u-käännöksellä toiseen suuntaan, ja ohjat olivat korvien yläpuolella.

Ekalla estetunnilla Nana vei minua aina esteen jälkeen ja sitä ennenkin kuin märkää rättiä, joten pitkälle treenattiin vain ja ainoastaan kontrollitehtävillä, ennen kuin alettiin harjoittelemaan isommilla esteillä kunnon ratoja. Alla videot ensimmäisistä estevalmennuksista.

Tällä hetkellä Nanaa pystyy jo kunnolla ratsastamaan koulupuolella, vaikka liikkeet eivät vielä kovin suuria ole. Rautakankirunkokin on jo taivuteltavissa, ja kun ollaan saatu kunnon alkuverryyttely, Nana on melkeimpä jo helppo ratsastaa. Kun ennen Pohjanpoikia osaava ratsastaja (ammatiltaan ratsastaja, joka kilpailee ympäri eurooppaa) hyppäsi ponin selkään, meillä kaikilla paikalla olleilla loksahti suut auki, kun minun pikkuheppa alkoi näyttää jo oikeasti hyvälle ja liikkui! Olen myös lähiaikoina kuullut parin ihmisen suusta, että tehän joudutte kohta jo kouluaitoihin, joten saapa nähdä milloin meidät sieltä löytää. Myös äkkilähdöt, joita Nana teki aina oikeasta kierroksesta ja vaihtoi vasempaan on saatu kitkettyä pois, ja syy saatu selvitettyä. Nämä johtuivat siis Nanan toispuoleisuudesta, jäykkyydestä ja lukoista, jotka kiropraktikko kävi eilen rusauttamassa auki. Saa nähdä kuinka notkea hevonen minulla on alla huomenna!

Esteillä tamma on yhä edelleen energinen, mutta hyvällä tavalla. Saan ratsastettua sen esteeltä esteelle, vaikka välissä tapahtuisi mitä, eikä korkeus tuota ongelmia- vaan päin vastoin helpottaa niitä. Kaikki tarkkuustehtävät pienillä esteillä ovat hankalimpia, mutta kun saa vaan mennä ja hypätä on elämä helppoa. Loppukaudesta oikean estekuolaimen löytäminen helpotti paljon, ja viimeiset kisat onnistuivatkin paremmin kuin hyvin tosi tasaisilla radoilla. Tietenkin on myös niitä päiviä kun mikään ei onnistu ja poni suurin piirtein pomppii paikallaan, joten treeniä treeniä tarvitaan vielä monta vuotta, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Alla kaksi videoa, jotka näyttää aika hyvin missä ollaan nyt menossa.

Huomaatteko te mitään eroa puolen vuoden taipaleen jälkeen?

VASTAUKSIA | Luukku 7

Ensimmäisessä postauksessa pyysin teitä kysymään kysymyksiä kysymyspostauksen varalle, ja tässä postauksessa kerron niihin vastauksia. Kysymyksiä tuli aika sopivasti, joten kaikkiin sain myös vastattua

Mikä on lempiaskellajisi ratsastaa?

 - Hmm... Varmaan laukka, koska sitä on kiva työstää sileällä mentäessä ja laukassa on muutenkin huomattavasti kivempi ja helpompi istua kuin ravissa! 

Onko sinulla tiettyjä rutiineita jouluaattoisin?

 - On! Aamulla mennää usein tallille, jossa liikutetaan hevonen miten millonkin. Iltapäivällä meille tulee sukulaisia ja syödään aina yhtä hyvä jouluateria. Sen jälkeen tulee joulupukki jakamaan lahjat, meillä tosiaan on vielä sen verran pieniä lapsia aina kylässä, ja onhan joulu aina kivempi kun itse pukki tulee käymään! Lahjat availtua lähdetään käymään haudalla, jonka jälkee aattoilta jatkuu yleensä joulusaunalla ja suklaan syönnillä.

Aijotko tehdä mitään erityistä tänä jouluna? 

 - Joulumaasto olisi tosi kiva toteuttaa kerrankin, vaikka siitä ollaan jo monta joulua puhuttu.

Millaisesta hevostyypistä pidät, luonne jne?

 - Luonteeltaan ystävällinen ja kiltti, mutta ei silti mikään tylsä. Persoonalliset hevoset ovat varsinkin kivoja, kun mikään päivä ei ole täysin samanlainen! Ratsastettavuudelta mielummin energinen ja eteenpäinpyrkivä, kuin laiska. Ponimaiset hevoset ja ponit ovat myös mieleeni! 

Tavoitteet hevosharrastuksessa? 

- Tietenkin kun kilparatsastaja olen, menestys myös muualla kuin Pohjois-Suomessa olisi mahtavaa!

Mitä hyviä puolia on esteratsastuksessa? Entä kouluratsastuksessa?

- Esteratsastuksessa se vauhti ja vaaralliset tilanteet. Myös se radalla oleva tietty fiilis, että nyt mennään eikä meinata ja tietty riskinotto! Kouluratsastuksessa viehättää hevosen ja ratsastajan välinen yhteys, ja näyttävyys niillä, jotka hommansa todella taitavat. Lajissa on myös aina täydellisyyteen pyrkiminen päätavoitteena. 

Miksi valitsit juuri Nannan?

- Tähän on oikeastaan aika hankala vastata. Nana oli vaan juuri sellainen mitä etsittiin. Tarvittavan hyppykapasiteetin omaava, eteenpäin liikkuva ja vielä vähän raakile, josta saa vielä vaikka mitä irti kunhan vain treenaa. Ja niin kuin moni sanoikin, kun sen oikean hevosn näkee, tulee tietty tunne että tuo se on, niin kävi tämän kohdalla.

Mitä tavoitteita sinulla on ensivuodelle?

- Kehittyä ratsastajana ja ratsukkona parhaan mukaan

Muuttuisiko elämäsi, jos nyt lopettaisit bloggaamisen?

- Minulla olisi paljon enemmä aikaa iltaisin ja muutenkin, mutta minne jakaisin kaikki kuvat ja asiat joita aina tänne kirjoitan? Mihin käyttäisin aikani kun en halua lukea kokeisiin tai tehdä mita koulujuttuja?

Millainen olisi unelmahevosesi?
- Tämä on ollut sama jo pienestä asti: vaaleanrautias sukkajalka tamma, innokas ja omanlaatuinen estehevonen!

Mistä sait idean alkaa blogata?

- Bloginhan perustin jo 2013, jolloin kaikilla oli blogi ja miksi ei minulla sitten olisi ollut? Massan mukana siis tähän maailmaan tulin, ja toisin kuin kaikki muut, olen jatkanut blogin kirjoittamista ja kehittänyt sisältöä aina vain paremmaksi.

Esteet ratana vai yksittäisenä? Miksi?

- Ratana. Sillon on paljon enemmän tekemistä, ja joutuu keskittymään kunnolla mitä tekee seuraavana ja sitä seuraavan esteen jälkeen.

Mikä saa sinut bloggaamaan?

- Halu kirjoittaa, mitä mieleen tulee ja jakaa kuvia ja ajatuksia myös muille. Postauksia on myös kiva lukea myöhemmin. Tavallaan tämä pitää myös perinteisen hevospäiväkirjan roolia yllään.

Millaiset postaukset ovat omasta mielestäsi parhaimpia?
- Postaukset, jotka on kirjoitettu oman mielen mukaan omia mielipiteitä säästelemättä. Myös hyvä ja koukuttava kirjoitustyyli, joka "pakottaa" lukemaan vain enemmän ja koko postauksen loppuun.

Millainen olisit itse hevosena/ponina?
- Tosi kiltti poni tai hevonen, joka haluaa tehdä kaikkea ja yrittää parhaansa, vaikka ei ehkä aina osaisikaan. Tämä poni olisi oikein kiva ja mukava ratsastaa, mutta keksii myös omia järjettömiä tempauksia yhtäkkiä. Muiden hevosten seurassa yrittäisi olla kaikkien kaveri, vaikka kaikki ei siitä aina tykkäisikään.

Entä millainen Nana olisi ihmisenä?
- Nana olisi kunnon nainen, josta joko tykätään tai ei sitten ollenkaa. Se olisi oikea oman mielipiteen omaava, ja jos ja kun neidin oma tahto ei menisi läpi, hän suuttuisi tosi pahasti hetkeksi, mutta ei olisi pitkävihainen.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sulla on?

- Niin kauhealta kuin se kuulostaakin, minun tulevaisuus on vielä hyvin pahasti auki, eikä minulla ole mitään muuta suunnitelmaa kuin se, että menen lukioon ja mietin siellä mitä aion elämälläni tehdä.

Miten keksit blogisi nimen ja miksi?
- Blogin nimi oli ennen Step towards to our dream, joka tuli vain mieleen, kun olin saanut uuden treenikaverin, Sypen. Nimi alkoi silti kyllästyttää ja halusin vaihtaa sen suomeksi vähän muokaten, Askel kohti unelmia. 

MIKSI OMA HEVONEN? | Luukku 5

Vuosi sitten olin siinä tilanteessa, kun kisaponin parhaat vuodet ovat loppuneet, ja olisi aika siirtyä eteen päin. Talli, missä Syppe asuu ja missä olen ollut viimeiset viisi vuotta, on täynnä ratsuja joita voisin lähes joka päivä ratsastaa, ja vielä valita monesta eri vaihtoehdosta, kenellä haluaisin mennä. On laadukasta kouluponia, nuorta koulutusta vailla olevaa ponia, pari kappaletta villiä monitoimiponia, ja vielä yksi suomenhevonen, jolla silloin tällöin voisin ratsastella. Ainut ongelma tässä olikin, sillä yksikään niistä ei soveltuisi minulle tulevaisuuden esteratsuksi. Olin päässyt viimeisten parin vuoden aikana kokeneen esteponin kanssa kisaamisen makuun, ja sillä tiellä halusin yhä edelleen jatkaa.

Paras kisareissu Sypen kanssa, jotka jäivät meidän viimeisiksi estekisoiksi.

 Talven ratsastin edelleen Sypellä treenaten enimmäkseen koulua, kun talvet aina mentiin kentällä maneesin puutteen vuoksi eikä siellä voinut hypätä. Ratsastin myös paljon tallin muita poneja, varsinkin kouluponi Tiltaa ja kuntoloppua Charlottea, joiden kanssa mietittiin jo aika uhkaavasti kauden koulukisoja, ja kouluratsastusura näytti olevan edessä, ellei hevosta löydy. Vaikka kouluratsastustakn paljon treenasin, en silti pystynyt, enkä yhä edelleenkään pysty kuvittelemaan sitä tulevaisuuden "päälajiksi".

Tilta

Charlotte, joka pääsi alkukeväällä ensimmäistä kertaa 2-tason koulukisoihin

Aloin jo viime vuoden alussa katselemaan sivusilmällä kaikkia myynnissä olevia esteratsuja laidasta laitaan ihan vain mielenkiinnosta, vaikka omasta hevosesta ei ollut vielä ollut mitään puhetta, lukuunottamatta niitä tuhansia "äiti mää haluan oman ponin!" keskusteluja. Vuoden aikana katsoin enimmäkseen kokeneita esteponeja, mutta loppuvuoteen mennessä aloin tajuamaan, että ponia minä en voi enää ostaa. Ensiksi en ollut enää mikään kauhean lyhyt, vaikka kyllä iso poni menisi vieläkin ihan helposti kisaponina, ja toiseksi niin pahalta kun se silloin tuntuikaan, ponivuodet vähenivät uhkaavasti. Kisakauden 2015 jälkeen alettiin puhumaan Tanjan kanssa, millaista hevosta minun pitäisi etsiä, vaikka vanhemmilta ei ollut vielä minkäänlaista suostumusta asiaan. Tammikuun jälkeen äiti ja isäkin myöntyivät ajatukseen, ja saatiin etsiä sitä oikeaa hevosta "luvan kanssa". Käytiin alkuvuodesta Tanjan kanssa kokeilemassa monia eri hevosia ja paria poniakin ympäri Suomea, mutta mikään ei oikein ollut minunlainen, paitsi poni, joka todettiin sittemmin koonsa puolesta liian pieneksi ostettavaksi minulle.

Huhtikuussa löydettiin yksi hevonen Seinäjoen lähettyviltä, joka näytti aika lupaavalta. Suunniteltiin reissua hevosta katsomaan, josta en ollut kovin innostunut, sillä joutuisin selviämään siellä ilman yhdenkään ammattilaisen apua, kun Tanja ei päässyt mukaan. Kuitenkin äiti sai minut pakotettua päivän reissulle iskän ja Siljan kanssa, joka lähti muuten henkiseksi tueksi. Hevonen ei ollut ihan parhaimmillaan, jonka näki jo kaukaa tarhasta lihasten puutteesta, eikä ollut paras ratsastettava, mutta tuntui silti niin oikeallle, ja ihmeen kaupalla tuo ruipelo onnistui saamaan minussa jonkun kiinnostuksen ja lupaavan tunteen, jonka ansiosta olin varma että tuo, tuo se on.

Nanan koeratsastus