Tämän joulukalenterin osalat ollaan taas menty aika päin seiniä minun ja Ronjan osalta, kun postauksia vasta kirjoitetaan samana päivänä, jos edes silloinkaan. Nyt ollaan silti tultu siihen tulokseen, että minä teen tämän kalenterin loput luukut. Tämä luukku on blogin ensimmäinen ei-niin hevospainotteinen teksti, jota olen jo kauan halunnut kirjottaa. Törmäsin samankaltaiseen postaukseen toisessa blogissa, josta sain inspiraation krjoittaa tmän, pitkän postauksen elämäntavastani ja harrastuksistani
Olen jo pienestä pitäen ollut aina halukas tekemään kaikkea ja harrastamaan. Heti ensimmäisistä askelista lähtien olen ollut koko ajan juoksemassa ja temmeltämässä pitkin pihoja. Ihan pienenä kävin paljon eri kerhoissa, mutta ihan ensimmäisen oikean harrastukseni aloitin nelivuotiaana, nimittäin joukkuevoimistelun. Treenit olivat tosiaan tuolloin pelkkää leikkimistä kerran viikossa. Mitä isommiksi kasvettiin, sitä "oikeammaksi" treenit tulivat. Joukkue alkoi pikkuhiljaa vuosien kuluessa vakiintua yhdeksi tiiviiksi porukaksi, kun kokoonpano pysyi samana vuodesta toiseen. Joukkue oli kaikille jäsenilleen jo kuin toinen perhe, joka kokoontui aina yhdessä treenaamaan koulun liikuntasaliin. Parasta kaikkien mielestä olivat viikonlopun kisareissut, kun mentiin aina bussilla Etelä-Suomen "isoihin kisoihin".
 |
| 2015 |
Kolmosluokalla voimistelu ei enää riittänyt liikkujahullulle, vaan halusin toisen lajin rinnalle. Aloitin silloin ratsastuksen läheisellä ratsastuskoululla kerta viikkoon, joka tosin ei ollut kovin raskasta liikuntaa vaan enemmänkin hauskaa tekemistä. Tallilla alettiin myös pikkuhiljaa viettämään aikaa muutenkin kuin vain ratsastustuntejen ajan ja käytiin kavereiden kanssa usein katsomassa isompien tyttöjen tunteja ja vain silittelemässä heppoja.
Ylä-asteen alettua viikkoni oli viimeisen päälle täynnä. 3 kertaa voimistelutreenit, kerran tai kaksi valmennus ja vähintään kerran itsenäisesti ratsastus Sypellä ja siihen päälle vielä joskus muitakin poneja. Viikonloput sitten oltiin kisoissa, joko ratsastus tai voimistelu- parhaillaan molemmissa saman viikonlopun aikana, jos kisat sattuivat olemaan sopivasti lähellä ja eri päivinä. Kun kokeet ja muut kouluhommat alkoivat, pitkän päivän jälkeen usein noin 10-12 aikoihin oli vielä luettava kokeisiin ja tehtävä läksyt. Tämä 2014 syksy ja seuraava kevät olivatkin blogin osalta hyvin hiljaisia, kun aikaa ei vain kerta kaikkiaan riittänyt. Tällä viikko-ohjelmalla mentiin siis koko seiskaluokka. Keväällä tein myös kotona lihaskuntoa, venyttelyitä ja kävin joskus jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä kello 7 lenkillä. Seuraava kesä, eli 2015 oli minun ja Sypen menestykkäin kausi, jollon kisattiin ihan tosissaan. Myös voimistelussa, joka tässä välissä vaihtui joukkueen osalta tanssilliseksi voimisteluksi, syys-ja kevätkaudet olivat meidän ponnistuslauta mitalleille, ja saatiin monta mitalia kantaa ylpeinä kaluassa kotiin. Suunnitelmallinen ja rankka treenaaminen alkoi siis tuottaa tulosta, ja kaikkien taidot ja varsinkin kunto oli noussut huomattavasti säännöllisten kestävyystreenien ansioista, joiden jälkeen askeleenkin ottaminen oli rankkaa.
Kuitenkin liika on liikaa ja syksy 2015 koitti, jolloin joka viikonloppu oli Sypen kanssa kisat ja voimistelutreenejä jäi välistä enemmän kuin laki salli, josta koko joukkue kärsi, kun ei ei voitu harjotella tulevaa kisaohjelmaa. Jouduin tekemään päätöksen kahden lajin välillä. Ratsastuksesta ja hevospiireistä kaikkine ihmisineen oli tullut jo niin oleellinen osa elämää, joten 10 vuoden takainen voimistelu-ura jäi pois. Syksyn aikana pariin otteeseen tuli kova into päästä salille treenaamaan kavereiden kanssa ohjelmaa, mutta pahin oli kuitenkin se, kun eksyin katsomaan joukkueeni kisoja ja tajusin, että en ole enää osa tätä. Tyhjyys ja kaipaus kisamatolle oli silloin sanoinkuvailematon.
kotitreenin venyttelyt 2015 ja minä viimeisessä kuvassa koko joukkueen kanssa
Seuraavan syksyn olin pelkästään ratsastuksen kanssa. Silloin ratsastin paljon, ja lähes joka päivä. Pitkästä aikaa minulla oli myös enemmän kuin kerran parissa viikossa mahdollisuus nähdä kavereita muullonkin kuin koulussa ja tallilla. Tammikuussa into päästä tanssimaan oli liian suuri, ja ilmoittauduin Siljan kanssa tanssitunneille Citydancella, aivan eri tanssilajin merkissä. Intohimo tanssia kohtaan pääsi uudelle tasolle tämän tyylin ansiosta. Talven aikana innostuin myös hiihtämään, kun isä sai minut kerran pakotettua ladulle hänen seurakseen. Hiihtämässä käytiin useasti viikossa aina kun en ollut iltaa tallilla niin kauan, kun vain kelit oli kohdallaan. Keväällä lumien sulettua Tanja alkoi pitämään muutamia pien ratsastustunteja, jotka kaikki lähti alkeistasolta. Sain siis juosta Tanjan apuna pari tuntia päivässä noin kolmena päivänä viikossa, joten kunto pysyi hyvin yllä. Nanan astuessa kuvioihin tanssille ei jäänyt enään aikaa, joten se oli harmillisesti lopetettava ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa.
Tällä hetkellä siis ratsastan noin 6 päivää viikossa, joskus enemmän joskus vähemmän. Kahdesti viikossa on vähintään valmennukset, ja kahdesti viikossa vähintään autan Tanjaa tuntilaisten kanssa, josta saan vastineeksi myös itse jotain. Ratsastan aina viikonloppusi myös muita takkulan poneja, parhaillaan olen neljässä eri satulassa päivän aikana. Viikolla illat menevät kokeissin lukiessa ja kaiken tämän päällä vielä blogi, jota haluaisin päivittää mahdollisimman usein ja kaverit, jotka vaativat myös aina oman aikansa minun kiireisestä elämästä. Olen myös tosi huono sanomaan ei mihinkään ylimääräiseen hauskalta kuulostavaan tekemiseen, jonka ansiosta olen esimerkiksi isoskoulutuksessa, tehnyt monen monia talkookeikkoja jos jonkinmoisiin pippaloihin, ja jopa eksynyt syksyn aikana aivan eri lajin, nimittäin vikellyksen valmentajakoulutukseen! Saa siis nähdä, milloin alkaa pyörimään vikellysryhmä Takkulassa tätä menoa.
 |
| Pohjanpoika vikellysesitys 2015, minulla ja ponilla lajin treenikertoja noin 6, muilla vikeltäjillä 10-vuotta sitten aikaisempi SM-tason vikellys takana... |
Miltä kuulostaa tällainen elämäntapa, pystyisitkö samaistumaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti