maanantai 23. tammikuuta 2017

Myrskyn jälkeen on poutasää


Aluevalmennusten jälkeen Nana on saanut pari rennonpaa päivää. Keskiviikosta perjantaihin täällä on ollut kunnon myrsky, joka meinasi viedä mukanaan kaiken joka astui ovien ulkopuolelle. Varsinkin torstaina kun käveltiin Nanan kanssa tallin ja maneesin väliä, oli poni jo hyvin lähellä lähteä tuulen mukaan. Kuitenkin aina myrskyn jälkeen on poutasää, ja lauantai aamuna keli oli mitä mahtavin.

Lauantaina olin reipas ja olin jo kymmenen maissa aurinkoisessa talvisäässä Nanan kanssa alkukäynneillä. Kierreltiin tallin lähimaastoja hetki, jonka jälkeen suunnattiin kentälle. Nana oli tosi reippaana ja oli pohkeen edessä alusta alkaen. Parinkymmenen sentin lumikerroksen ansiosta poni joutui nostelemaan jalkojaan ihan kunnolla, ja ravasi väliin niin kuin hevosten kuuluukin. Äiti suostui jäämään kentänlaidalle kuvaamaan, mutta valitettavasti manuaalinen tarkennus oli jäänyt päälle kaikkiin muihin paitsi käyntityöskentelykuviin...


Tarkoitus oli vain ratsastaa Nana nopeasti läpi, mutta kun virtaa ponilla riittikin vaikka muille jakaa, tein samaa tehtävää kun pari viikkoa sitten kouluvalmennuksessa. Avoa pitkän sivun alussa- väistö - sulkua. Käynnissä homma sujui suhteellisen hyvin, mutta ravissa poni juoksi suurimman osan ajasta vaan alta. Tätä ongelmaa ei ole sileällä ennen ollut, mutta toistoja toistoja niin Nana alkoi kuuntelemaan ja minä ratsastamaan sitä niin kuin pitikin. Positiivistä tässä oli, että Nana liikkui itse omalla moottorilla, niin ei tarvinut koko ajan keskittyä liikkeen ylläpitämiseen, päin vastoin.

Laukan ratsastin vain ympyröillä ja siirtymisillä enkä tehnyt mitään erikoisempia temppuja. Näin jälkikäteen videolta katsottuna Nana käytti tosi hyvin takajalkoja, jopa laukassa! Kentällä meno onkin enemmän kuin hyväksi neljän seinän katselemisen sijaan!


Lauantaina oli myös Riinan onnenpäivä, kun päästin sen kilttinä siskona istumaan Nanan selkään loppukäynneille. Käytiin matkanvarrella ottamassa parit kivat kuvat Nanasta aurinkoa vasten, joista muutamista tuli tosi kivoja!







Löytyikö joukosta lempparikuvi? Aurinkoista viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti