lauantai 26. marraskuuta 2016

Arjen luksusta


Marraskuu lähestyy jo uhkaavasti loppuaan ja vuoden paras aika, ainakin minun mielestä, nimittäin joulu alkaa olla pian täällä. Normaalisti tämä aika on vuodesta ratsastuksen osalta vuoden pahinta aikaa, varsinkin talleilla, joilla ei ole maneesia. Näin viiden vuoden kokemuksella voin allekirjottaa, monet monet kerrat, kun ei olla pystytty poneja ratsastamaan kivikovan tai peilijäisen kentän vuoksi tai yli 20 asteen pakkasella, ja koko talvi on vain menty sileällä, kun ei olla pystytty hyppäämään eikä maneesillakaan kovin paljon käyty.

Nyt asia on kuitenkin aivan toisin, ja treenaaminen on kovassa vauhdissa, satoi tai pakkasti. Eristetty maneesi on siis pelkkää luksusta, ku voi ratsastaa normaalilla ohuella takilla ja normaalipaksuisilla kesäratsastushousuilla paukkupakkasillakin, kun lämpötila hallissa on aina nollan yläpuolella!

Nanan kanssa treenaaminen on ollut kyllä aika yksitoikkoista maneesissa pyörimistä surkeiden ilmojen vuoksi, vaikka pystyttiin jo kertaalleen käymään kentällä humputtelemassa kaikissa askellajeissa, kun oli vielä lunta. Maastossakaan ei olla kovin säännöllisesti päästy käymään, vaikka viikottainen, edes puolen tunnin kävelylenkki olisi hyvää pään nollausta hevosen (ja ratsastajankin) pääkopalle

Treenit on sujuneeet vaihtelevin tuloksin, välillä Nana on jopa liian hidas ja laiska ja jäykkä, ja välillä taas tosi energinen ja notkea. Ollaan pyritty hyppäämään kahdesti viikossa, ensin pienemmillä esteillä erinlaisia jumppia ja "estekoulua", ja toisella kerralla kunnolla ratoja isommilla esteillä, jotka tällä hetkellä ovat noin 110cm luokkaa.

Tässä alla olevassa videossa näkyy pätkiä kolmelta eri ratsastuskerralta; hannan hyppäyttämä jumppa, itsenäistä sileätreeniä ja tanjan estetunti pienillä esteillä jumppatehtäviä,



Ajateltiin Ronjan kanssa tehdä yhteinen joulukalenteri blogeihimme, joten kaikki ideat maan ja taivaan välillä ovat tervetulleita, jotta joulukalenterista saataisiin entistä mielenkiintoisempi ja parmpi!

1 kommentti:

  1. Hyvä postaus ja video olo plussaa❤️ Ja joo tosiaan ideoita vaan satelemaan!

    VastaaPoista