lauantai 6. joulukuuta 2014

49. Luuukku 6

"Joulukuun kuudes 2014"
Jatkoa kahdelle edelliselle luukuille 
 
Maila

Oikea nimi: Sällin Maila
Kutsumanimi: Maila, Maikki
Synynyt: 2.7.2000 Suomi


Rotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: Tamma
Väri: Punarautias
Säkä:144cm


Isä: Suikun-Sälli
Emä: Hepsutin
Emänisä: V.T Ajatus

2012 talvi

"Maila. Karsinasta ohikulkeville mullisteleva pikkusuokki, 
joka oikeasti on vain on huomiota ja hoitoa kaipaava kiltti poni."

Mailan ratsastus alkoi kesällä 2013. Poni oli kyllä aivan erinlanen kuin ruuti, ja pari ensimmäistä tuntia meni miettessä miten ponia pitäisi ratsastaa, kääntää ja nostaalaukka, kun ei oikein samat avut tehonneet kuin ruutiin.

2012  loppukesä
  Oikeat avut alkoivat pikkuhiljaa löytyä ja aloimme vähitellen harjoittelemaan helppo C:n juttuja ja ristikko-60cm. Syksyllä osallistuttin ensimmäisiin seurakilpailuihin naapuritallille. Vähän jäännitti, että meneekö Maila radalle, kun viimeksi noin 5 vuotta sitten käynyt muualla kuin kotitallilla ja viimekisoissa montamontavuotta sitten jumittanut radan portille ja vain pukitellut. Mutta radalle poni meni ja puhdas ritikkoluokka mentiin ja pienen pieni punavalkoinen ruuruke saatiin. Maila tosin pudotti sen heti suitsistaan märälle mutaiselle maalle ja tietenkin
valkoinen osa oli heti täynä ruskeita kuraläikki.

 Talvella mentiin myös pienä esteitä, mutta enimmäkseen koulua, koska tallilla ei ole maneesia joten joudutaan ratsastamaan kentällä ympäri vuoden.



Kentän sulaessa päästiin hyppäämään kunnolla jo ihan 80cm esteitä. Maila ei koskaan kieltänyt pysähtymällä esteen eteen, mutta aina kun pohkeet ja ohjat eivät ohjanneetkeskelle estettä, niin poni saattoi hyvinkin useasti josta esteen ohi. Kesäkuun alussa osallistuimme toisiin ja viimeisiin kilpailuihimme, Yliranna Ratsutilan seuraestekilpailuihin..

Saavuimme kisapaikalle hyvissä ajoin ja kaikki sujui ongelmitta verryttelyyn. Maila saattaa potkia muita hevosia, joten alussa hieman jännitti, että miten pystyn ratsastamaan kunnolla jos kaikkialta kulkee hevosia edes takaisin. Päästiin kuitenkin liikkumaan ihan hyvin verkassa, ja hyviä hyppyjä saatiin alle. Kaikki sujui ongelmitta radalle asti.

Radalla lähtömerkin jälkeen lähdettiin laukkaamaan pitkällä tiellä kohti ensimmäistä estettä. Se ylitettiin ja matka jatkui kohti seuraavaa estettä, joka oli okseri. Pitkä, mutta ihan hieman vino lähestyminen ja poni hidasti ja hidasti ja lopulta pysähtyi esteen eteen. Toinen yritys ja tällä kertaa suora lähestyminen. Maila ei enää laukannut niin hyvin kuin edelliselllä kerralla ja taas sama hidastaa, hidastaa ja pysähtyy. Meidät oli siis hylätty. Maila ei ollut koskaan ennen kieltänyt pysähtymällä esteen eteen. Tämä oli ensimmäinen kerta.

Seuraavana päivänä Mailan etujalat olivat turvonnut ja lämpimät. Samaa jatkui monta viikkoa ja ponin jalkoja kylmättiin ja taluteltiin. Mailalla oli mennut jo kerran ennenkin etujalat, mutta ne olivat parantuneet kokonaan. Ylirannalla jalat rasittuivat aika varmasti maneesin ja kentän pohjasta, joten sama jalkavaiva tuli takaisin. Vähän jalkojen parannuttua pystyi jo kävelemään jo ratsastajan kanssa. Noin kuukauden päästä yritettiin pitää koulutuntia, mutta poni kompastui ravissa ja ontui jälleen. Tämän jälkeen Mailalla ei ole ratsastettu kunnolla, vain kevyesti käyntiä, ravia ja jalkojenollessa kunnossa jopa hieman laukkaa. Esteet ovat siis jääneet kokonaan pois Mailan elämästä.

joulu 2013
Nykyään poni toimii edelleen terapiaratsuna ja kärryponina. Mailan kuulumisia voit lukea tästä blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti