torstai 15. toukokuuta 2014

37. Tiistain estetunti


Nyt tulee postausta tiistain estetunnista ja lopussa tulee infoa, siis lukekaapas se ainakin.
Tiistaina lähdettiin neljän aikoihi tallille. Tallilla pikkusiskoni Riina ja Siljan pikkusisko Oona alkoivat laittaan Ruuti-ponia sillä Riinalla oli tunti viideltä. Kuvailin vähän riinan ratsaststusta.






Riinan tunnin jälkeen haettiin kaikki hevoset sisään ja ruvettiin laittamaan poneja. Lähdettin jo puoli seitsemän kävelemään metsään alkukäyntejä. Kentälle saavuttua alettiin heti ravaamaan.Tunnillemme tuli myös toinen Silja Matilda-ponilla jonka vanhat lukijat saattavat muistaakkin. Mentiin ensimmäisenä tehtävänä mentiin ravipuomeja ja niiden jälkeen pysähdys ja suunnanvaihto. Sitä tehtävää mentiin vähänaikaa. Puomeista nousi pikku ristikko jonka edessä oli puomi. Sama tehtävä jatkui laukassa. Sitten hypättiin pystyä jonka alla oli oranssit palikat. Loppu tunti hypättiin eri ratoja joista kuvia jotka äiti on ottanut. Laatu ei ole missään kuvassa täydellinen joten ei valituksia huonolaatuisista kuvista.




pari kieltoa tuli tälle esteelle. syppe katsoi jo alku tunnista tuulessa heiluvia tynnyreitä.






Infoa

Lauantaina olisi sitten kauden ensimäiset ulkokilpailut Pikkaralassa joista tulee kunnon postausta lauantaina tai sunnuntaina.  Lukijoita on tullut aivan älyttömästi lisää josta kiitos teille! Kommenttiakin saisi tulla postauksiin enemmän. Olettehan huomanneet postauksien lopussa olevat mielipide palkit joista voi painaa ja minä näen montako on pitänyt tai ei pitänyt postauksista. Kun 50 lukijaraja ylittyy niin saatte jonkun erikoispostauksen jonka saatte äänestää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti