lauantai 21. toukokuuta 2016

Summer bucket list 2016

Erikoispostauksen aika! Kesä, kesä ja hyttyset ovat jo pian täällä. Sen kunniaksi on hyvä suunnitella vähän keäsää. Ideana on se, että listaan tähän postaukseen asioita, joita minun on tehtävä kesän aikana. Etsin tämän postauksen kesän jälkeen käsiini, ja katson, mitkä kohdat olen kunniallisesti suorittanut, ja mitkä ovat vähän jääneet. Jokaisesta ei-suoritetusta kohdasta tulee joku rangaistus. Minulla ei enää riitä mielikuvitus, joten te saatte keksiä, mikä on suorittamatta jääneiden kohtien sakkorangaistus!


S U M M E R   B U C K E T   L I S T   2 0 1 6 :



[ ] ole hereillä 24 tuntia putkeen

[ ] ole viikonlopun kestävällä kisareissulla

[ ] käy aiankin yhdet koulukisat Nanan kanssa














[ ] Ole tallilla vähintään kaksi yötä putkeen

[ ] käy paljon uittamassa ja laukkamaastoissa

[ ]  ratasataa myös poneilla












[ ] käy yöuinnilla

[ ] tee videopostauksia

[ ]  ratsasta ilman satulaa Nanalla












[ ] Ja mikä tärkeintä, nauti ihanasta kesästä ja lomasta!




torstai 19. toukokuuta 2016

Estevalmennus maneesissa 14.5


Koulu alkaa olla jo tosissaan voiton puolelle, kun kahdeksannen luokan viimeisestä kokeestakin selvittiin, ja enää vaivaiset kaksi viikkoa koulua! Sen jälkeen blogillekkin pitäisi riittää enemmän aikaa, eikä tällaisia yli viikon mittaisia taukoja pitäisi pahemmin näkyä...

 Lauantaina mentiin Nanan kanssa hyppämään Tanjan estevalmennukseen. Tarkoitus oli hypätä kentällä, mutta ihana Suomen kesälle tyypillinen sade iski, joten siirryttiin suosiolla maneesin puolelle.  Julia talutti ponille alkukäynnit, jonka aikana rakensin esteitä Tanajn kanssa. Hyppäsin satulaan ja alettiin menemään alkuverkkoja. Tarpeeksi ravattua aloitettiin käynnissä puomitehtävillä. Pääty-ympyrällä yksinäinen puomi, josta lävistäjälle muutaman puomin yli ja jatkettiin samaa hommaa kahdeksikolla. Pitkällä sivulla oleva ovi oli Nanan mielestä hurjan pelottava, ja tamma sätkähti joka kerralla sitä ohittaessa. Muutaman kerran jälkeen alettiin tekemään samaa ravissa.

valmennus tiivistettynä yhteen kuvaan...
 Lävistäjän ravipuomeista kasattin ristikko, jota alettiin tulemaan samalla lailla ravissa; ensin ympyrä ja pieni kavaletti, josta ristikolle. Hypyt onnistuivat hyvin, mutta niiden jälkeen vauhti kiihtyi hieman. Sama homma tehtiin toisellakin puolella maneesia. Kun nämä sujuivat, ympyröiden kavaletit nostettiin pystyiksi ja ristikot isommiksi ja koko tehtävä tultiin laukassa. Nyt vasta Nana innostui, ja aina ristikon jälkeen lähdettiin vauhdilla toiseen päähän maneesia, jossa hevonen ensin rauhoiteltiin ravin kautta ja uudestaan.



Ristikot muutettiin pystyiksi, ja lisättiin tehtävään pitkällä sivulla oleva pieni ristikko-okseri. Tultiin jälleen ensin ympyrä ja pysty, sitten ristikosta koottu pysty ja viimeisenä okseri. Ensimmäisellä kerralla okserille käännyttäessä poni meinasi lähteä lapasesta, ja tehtiin ympyrä, korjattiin tasapaino ja jatkettiin matkaa. Hyppy onnistu ihan hyvin, eikä Nana ottanut kovin kauheita lähtöjäkään sen jälkeen. Toiseen suuntaan, eli A-päädystä ulko-ovea ja katsomoa päin hypätessä okserin jälkeen lähdettiin ensimmäisellä kerraalla niin vauhdilla, että seinää piti käytyyää apuna hidastukseen. Toinen kerta onnistui taas paljon paremmin.

Loppuun hypättiin vielä muutaman kerran vihreää pystyä, jonka jälkeen yritettiin rauhoittaa vauhtia ennen lyhyen sivun kulmaa, ja jos hevonen ei totellut ja vei minua, käänsin sen suoraan kulmaan, mihin ratsu viimeistään pysähtyi. Kolmannella kerralla Nana tajusi totella, ja laukattiin normaalia hillittyä laukkaa lyhyelle sivulle ja sen ohi. Tunnin jälkeen Nana oli ihan hiestä märkä ja sai kunnon loppuverkkojen jälkeen suihkun.

 TÄSTÄ LINKISTÄ pääset katsomaan videomateriialia tunnista.


Loppuun vielä vähän varsakuvia pikkutytön torkkuhetkestä!
 Sylvi sai eilen illalla ihanan tammavarsan, nimeltä Elsa <3






lauantai 14. toukokuuta 2016

Rapakkorallia


Viikon hiljaiselon jälkeen taas postausten parissa! Viime päivät minulla on mennyt kouluhommien parissa, tai sitten olen tapellut viikonloppuna otettujen kisakuvien kanssa. Sain vihdoin osan kuvsta galleriaan, joka löytyy tästä osoitteesta. Mitäs muuten pidätte blogin uudesta kesäisestä ulkoasusta? Minusta tästä tuli oikein kiva ja iloinen.

Viimevikolla torstaina aloitettiin ratsastus normaaliin tapaan kevyellä ravilla ja laukkapätkillä, mutta poni oli koko ajan pohkeen takana. Koitin vähän herätellä sitä ravaamalla ja laukaamalla lujempaa, mutta sama tahmea meno jatkui. Seuraavalla laukalla nousin sitten jalustimille kevyeeseen istuntaan ja laukattiin astetta lujempaa kenttää ympäri. Nyt alkoi Nanaltakin virtaa löytyä. Vaihdeltiin suuntaan ja sama homma tähänkin suuntaan. 

Kentällä meni samaan aikaan toinenkin ratsukko, joten minun piti pitää silmiä auki ettei jyrätä niiden päältä. Kentälle tuli kolmas ratsukko, ja nyt joutui tosissaan katsomaan ympärilleen. Kentälle oli jäänyt lumien jäljiltä iso rapakko, jonka läpi oli mentävä täydestä laukasta, ellei halunnut vastaan tulevaa hevosta syliin. Aluksi Nana vähän epäili hirmuisen suureen rapakkoon menemistä, mutta huomasikin sen olevan oikein hauskaa. Seuraavilla kerroilla kun rapakko piti ohittaa, poni lähti vain vetämään sitä kohti ja laukkasi oikein innoissaan sen läpi. Kesän uitoreissuja odotellessa!





Perjantaina päästiin jo vähän hyppäämisen makuun, kun hypättiin Tanjan silmän alla pieniä esteitä. Poni innostui ihan kunnolla, ja meinasi mennä aina esteiden välissä vähän minne sattuu. Kuitenkin itse hypyt onnistuivat oikein hyvin. Huomenna, lauantaina suunnitelmissa on jälleen hyppyjä, joten jos sieltä saataisiin tarpeeksi kuva- tai videomateriaalia postauksen toteuttamiseen.





Viikonloppuna Ronja oli meillä kyläilemässä. Lauantaina käytiin Sypen ja Charloten kanssa kunnon maastossa, jonka jälkeen otettiin Nana hommiin. Käväistiin alkukäynneillä naapurin lenkillä, ja otettiin samalla parit poseerauskuvat. Tällä kertaa oli rento juoksutuspäivä. Ponilla oli tosin aika paljon virtaa, ja veti jälleen aika moisella vauhdilla liinan nokassa. Huomenna tarkoituksena on jäädä tallille yötä, sillä ollaan Julian kanssa varsavahtivuorossa. Takkulaan on siis lähipäivinä syntymässä varsa, joten ihania varsakuvia tulossa lähiaikoina!




tiistai 3. toukokuuta 2016

Kentällä!


Vihdoin tänne pohjoiseenkin on tullut lämmin! Melkein koko viikon on ollut yli +10 astetta lämmintä. Välillä tosin sataa vettä koko päivän... Minä olen tosiaan nyt Tampereella tädin luona TET- harjoittelussa nämä kolme koulupäivää, eikä torstaina ja perjantainakaan ole koulua, eli periaatteessa olen siis viikon lomalla! Koulussakin on menossa tämän lukuvuoden viimeiset kokeet, eli kasiluokka alkaa olla jo voiton puolella!

Lauantaina mentiin Julian kanssa tallille jo aika aamusta. Suunnitelmissa oli mennä ratsastamaan Nana kentälle. Ihanan aurinkoisen päivän kunniaksi sain myös pitkästä aikaa Siljan kuvaamaan, joten kaikki kuvat siis ihanan Siljan ottamia. 


Kentällä käveltiin normaaliin tapaan alkukäynnit molempiin suuntiin, jonka jälkeen ohjat kunnolla käsiin ja ratsastamaan. Nana on ollut tosi jäykkä ratsastaa, eikä vielä oikein jaksa kantaa itseään pyöreänä muussa askellajissa kuin käynnissä, siinäkin vain pieniä pätkiä. Ravattiin aika pitkät alkuravit pienesti taivutella tammaa ulos ja sisälle. Vaihdeltiin myös paljon suuntia.





Alkuverkkojen jälkeen alettiin tekemään väistöjä keskihalkaisijalta uralle. Aloitettiin käynnissä, ja kun ne alkoivat onnistua ongelmitta, alettiin jatkamaan samaa ravissa. Väistöt olivat yllättävän hankalampia ravissa kuin käynnissä. Toistoja ja vielä vähän toistoja niin alettiin jo pikkuhiljaa pääsemään parempiin, mutta ei vieläkään kovin hyviin väistöihin. Tarpeeksi väistettyä käveltiin hetki, jonka jälkeen nostettiin laukka ja alettiin laukkaamaan.



Laukkajutuista Nana vasta heräsi, ja olisi halunnut mennä vaan täysillä kenttää ympäri. Ei tehty mitään ihmeellisempää laukassakaan; vain ympyröitä ja suunnanvaihtoja, ehkä pari laukanvaihtoakin mahtui mukaan suunta vaihtaessa. Aina vaikeampaan, eli oikeaan suuntaan ympyrää laukatessa tamma meinaa aina ottaa ja lähteä äkkikäännöksellä jos tulee liian hankalaa. Tänäänkin laukkaspurtteja tuli, mutta itse äkkikäännöksiltä saatiin vältyttyä. Tarpeeksi paljon laukattua ravattiin vielä loppuravit, jonka jälkeen käväistiin metsäkävelyllä Julian ja Pv:n kanssa.



 On mulla kieltämättä nätti hevonen ♥


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Nanan kuulumiset



Nyt on takana muutama päivä hevosen omistamista ja uuden ratsun kanssa tutustumista. Nana on alkanut oikein hyvin tottumaan uuteen kotiinsa! Heti löytyi ärsyttävän kiva tamma naapurikarsinasta, jonka kanssa piti ensin kiljua jonkin aikaa, mutta nyt ollankin jo oikein hyviä kavereita ja seisoskellaan vierekkäin omissa karsinoissa.

 Ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina tallilla odotti tamma syömästä vielä viimeisiä aamuheinänkorsia, kun otettiin se käytävälle harjattavaksi ja suitsitettavaksi. Päivän suunnitelmissa oli juoksuttaa vähän liinassa, jonka jälkeen käydä metsäkävelyllä tutustumassa tallin läheiseen ympäristöön. Kentällä ennen joksutusta otettiin pari kuvaa, joista yksi rakennekuva, josta on hyvä ajan myötä verrata, miten pikkuheppa on muuttanut muotoaan ja saanut lihaksia. Nana oli oikein simppeli juoksutettava, joka totteli oikein hyvin ääniapuja. Ravissa mentiin oikein rennosti ja leppoisesti, mutta laukassa vähän tamma sai lisää vauhtia jalkoihinsa.




Käväistiin metsäkävelyn yhteydessä ottamassa vähän kuvia mäellä, josta pari kuvaa näkyikin edellisessä postauksessa. Tallissa harjasin vielä Nanan, jonka jälkeen kokeiltiin Tanjan kanssa paria satulaa, joista eräs estepenkki sopikin kapeaan selkään. Kello alkoi olla jo aika laillla päivätallin aikaa, joten Nana pääsi isoon tarhaan heinäkasan kanssa. 

Maanantaina hyppäsin ensimmäistä kertaa kotona ratsaille. Ratsastetiin vähän ravia käyntiä ja laukkaa ilman mitään kummempia koulukiemuroita Tanjan silmän alla. Tamma oli tosi jäykkä parin päivän ratsastettomuuden ja kaiken muutosten jäljiltä, ja sitä sai pyytää aika lailla enemmän liikkumaan pohkeella, kun neiti meinasi olla vähän hitaalla. Käytiin kävelemässä loppukäynnit naapuritallin lenkillä, jonka jälkeen tamma pääsi iltaruokien kimppuun.

Tänään, tiistaina ratsastin ratsastin jälleen maneesissa vesisateiden ansiosta, ja tällä kertaa päästiin Nanan kanssa aloittamaan samasta pisteestä mihin eilen jäätiin. Tänään olikin aika lailla eilisen vastakohta, kun ratsulla meinasi olla vähän enemmänkin energiaa, varsinkin laukkahommissa, jossa tuli yksi vähän isompikin laukkaspurtti. Päästiin jo aika lailla ratsastuksen makuun, ja huomenna jatketaan rennommalla päivällä. 

24.4.2016
Nana on nyt muutaman päivän aikana osoittautunut oikein mukavaksi ja kiltiksi kaveriksi, joka on vähän kaikki käy- tyyppiä. ja kuten rakennekuvasta huomata saattaa, lihaskunto on vähän heikemmällä. Meillä olisi nyt siis tulossa lihasten ja kunnonkasvatusjakso, jonka tuotoksena tarkoitus olisi saada tammaa vähän pyöristymään.

Iloista viikoa lukijat!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Askel lähempänä unelmia!


Eilen illalla kahdeksan aikoihin tultiin tallille traileri perässä. Avattiin takaluukut ja kopista asteli ulos 8.v todella siro tamma. Tämän päivän en olisi edes unissani osannut kuvitella tulevan jo näin pian, mutta siinä se seisoo, meidän ikioma "Nana".





♥ Reina, oma 23.4.2016 ->

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pikkuponin koulutusta


Viime postauksen julkaisemisesta on jo taas mennyt viikko. Koko blogi on ollut todella vähällä huomiolla ja hiljaiselolla, mutta suuri kiitos niille, jotka jaksavat yhä seurata blogia! Tähän kaikkeen on oikein hyvät syyt. Huomenna nimittäin tapahtuu iso muutos kaiken osalta; blogin, ratsastuksen ja koko minun elämäni osalta, josta saatte lisätietoa sunnuntain postauksen parissa. Nyt kuitenkin, tämän postauksen aiheeseen, nimittäin tallin 5-v riiviöponin, Seraffiinan ratsastukseen!

Torstaina, viikko sitten ratsastin Seraffiinalla jälleen erkkatuntilaisten  (=erikoistuntilaisten, tällä kertaa kahden, yleensä kolmen liikuntarajoitteisen) kanssa samaan aikaan. Tytöt olivat ihan innoissaan, kun normaalisti autan heitä vain tallissa, mutta tällä kertaa tulin ihan "samalle tunnille" ratsastamaan. Koko jutun tarkoitushan oli opettaa poni olemaan muiden ponien kanssa samaan aikaan töissä ja vielä tekemään samoja tehtäviä.


Alkukäynnit talutettiin poneja maneesia ympäri reilut kymmenen minuuttia odotelessa Tanjan saapumista maneesile. Kun Tanja vihdoin saapui halliin, hypättiin ponien kyytiin ja käveltiin ehkä kierros, jonka jälkeen lähdettiin ravaamaan. Tein paljon kaikkea mutkittelua; ympyröitä voltteja ja muita "päätehtävän" rinnalla. Pääsin aina sinne tänne nostamaan laukkoja, kun tilaa oli.
 
Kun tuntilaisille tuli loppujumpan aika, saatiin Seraffiinan kanssa tilaa laukkaamiseen. Laukattiin molempiin suuntiin hetki, ja tehtiin aina välillä keskiympyröitä, jotka oli ihan kunnon kaahausta. Ravasin vielä vähän loppuraveja, jonka jälkeen lähdettiin kolmestaan tyttöjen kanssa pienelle maastolenkille. Alkumatkasta Sera vähän meinasi pelleillä, mutta kiitos luottoratsujen Sypen ja Charloten, loppu matka meni oikein kivasti, ja poni jopa totteli hidastaviakin apuja. 


Ponilla on nämä jalat oikein hyvin hallinnassa aina välillä
Koko ratsastuksen ajan poni ei edes yrittänyt heittäytyä vauvaksi pukitelemella ja loikkimalla, yrittämällä pudotta minua maan tasalle. Minua poni ei ole vielä kertaakaan onnistunut pudottamaan, edes lähelle sitä *kop kop kop* pukkiloikillaan, mutta tällä kertaa vain pieni äkkikäännös horjautti tasapainoani pahemman kerran, mutta alas en vielä tuulut. Talliin päästyä heitin kypärän ja saappaat talliin, jonka jälkeen lähdin vielä taluttamaan Seraffinaa ja ponin 5-v omistajaa. Poni jaksoi käyttäytyä molemmat ratsastukset oikein mallikasti, joten kehitystä huomattavissa!  


Tähän postauksen loppuun vielä teille pieni kysymys, 
johon haluaisin saada perusteltun vastauksen;

miksi juuri sinä luet blogiani?