sunnuntai 25. tammikuuta 2015

70. Talvipäivän ratsastelut

Postauksen otsikot. Siinä vaan menee monta tovia keksiä hyvä,
 järkevä ja vieläpä aiheeseen sopiva otsikko :D

Tänään päästiin pitkästä aikaa ratsastamaan valoisan aikaan, ja vielä kuvaaja mukana, joten nyt tulee postausta tämän päivän ratsastelusta. Kuvia on vain ratsastuksen alusta, koska Riina, joka toimi kuvaajana lähti Reetan kanssa ajamaan Santralla.

Syppe on ollut nyt viikon vähän kevyemmällä ratsastuksella, ja sen huomasi alkutunnista ponin jäykkyydestaä. Alkuun vai ravailn ja pyörittelin ympyröitä, että Syppe notkistuisi.

silmät kiinni on hyvä ratsastaa...


Jonkin sortin yhteiskuva :D
Kun poni alkoi jo notkistua aloi laukkaamaan pitkin kenttää ja edelleen tein ympyröitä ja vaihtelin suuntaa. Laukkaamisen jälkeen tein muutamat ravi- ja käyntiväistöt. Näiden jälkeen otin jalustimet poissa ja tein kouluohjelma K.N specialin kohtia. Enimmäkseen laukka osuuksia järkevän laukkatyöskentely tehtävien puutteeseen. Aluksi oli erimielisyyksiä, että milloin, missä ja missä askellajissa laukka nousee, mutta lopulta päästiin menemään miten minä halusin eikä ponin mielen mukaan.

tälläkertaa ponilla silmät kiinni :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti