Kuvia mereltä

 Meidän talli on kyllä mahtavalla paikalla, kun ihan läheltä lähtee huiput maastot, jossa pyritään käymään Nanan kanssa vähintään kerran viikossa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Merellekkään ei ole kun noin 20 minuutin matka, joten oikein kuumana päivänä on tosi kiva lähteä käymään kahlailemassa. Varsinkin kun tämä ratsuni sattuu olemaan oikea vesipeto, ja silminnähden nauttii olla merellä. Näin sateisen viikon kunniaksi on hyvä julkaista piristävä postaus päivältä, jolloin oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Tässä siis postauksen täydeltä kuvia mereltä.

Ihmekkään jos oli vaatteet ja varusteet aivan läpimärkiä laukan jälkeen...

Mun ilmeet on kyllä aivan mahtavia, varsinkin kun poni oli juuri sukeltanut veden alle ja pärskyttelee parhaillaan vesiä pois nenästä. 

Tykkäättekö te käydä maastossa ja kahlaamassa/uimassa hevosilla ?

Sileällä

Kesäkuun lopulla saatiin taas vähän nauttia kunnon kesähelteestä. Tottakai olin suunnitellut juuri kuumimmalle päivälle (22 astetta varjossa) kunnon sileäratsastuksen. Mutta lämmöstä ei saa valittaa kun sitä nyt kerrankin tänekkin suodaan! Kuumalla kelillä pitää vain muistaa huolehtia hevosen nesteytyksestä entitäkin tarkemmin. Tämänkin treenin jälkeen annoin Nanalle ison ämpärin vettä, johon oli sekoitettu turvotettua machia ja ekstraelektrolyyttiä.

Nana on ollut nyt viime kuukaudet tosi hyvä ratsastaa, enkä edes muista millon viimeksi olen joutunut toteamaan alkuraveissa että hevonen on jäykkä tai jumissa. Jotain ollaan siis tehty oikein kun hevonen pysyy vetreänä. Pystyn alkaa heti ratsastamaan "kunnolla", ja Nana on heti menossa mukana, eikä vaadi samaa vertymisaikaa kun esimerkiksi talvella. Lämpimät kelitkin saattavat olla osa syy siihen, että lihakset ovat vetreinä, mutta jaksan silti uskoa, että eteenpäinkin on tämän asian kanssa menty.

Edellisenä päivänä olin mennyt Nanan vain lyhyen kaavan kautta läpiratsastuksen, jos sitä voi edes siksi kutsua. Kaikki askellajit läpi ja poni tuntu hyvältä, mitä sitä turhaa pitkittelemään ratsastusta. Torstaina aloiteltiin normaaliin tapaan vähän pidemmillä ohjilla verkkaa ravissa ja laukassa siten, että Nana saa olla vähän alempana. 

Aloitettiin itse työskentely väistöillä, jossa Nanan saa kuuntelemaan pohkeita entistä paremmin. Tultiin hetki molempiinsuuntiin käynnissä, ennen kuin alettiin ravaamaan. Ravissa ongelmaa tuottaa edelleen Nanan hankalempi suunta, eli vasen pohkeenväistö. Sekin onnistuu, mutta alkuun poni yrittää vähän painaa vastaan tai mennä taka- tai etuosa edellä. Kun väistöt sujuivat, aloin mennä vaan kenttää ympäri pitkillä sivuilla avoa. Tämä sujui heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, yllättävän hyvin.   Keskityin enimmäkseen saamaan Nanan rungon taipumaan enemmän ja kaulan mahdollisimman vähän, jotta avosta olisi enemmän hyötyä.

Laukassa menin alkuun väistöjä keskihalkaisijalta uralle pari kertaa, ja sen jälkeen treenattiin vielä vastalaukkaa, jossa todellakin treenaamista vielä löytyy. Nanan tasapaino nimittäin meinaa aina vähän vielä kärsiä ja laukka menee huonoksi, mutta treenaamalla tämäkin kehittyy.

Tästä ylemmästä kuvasta huomaa varsin hyvin, kuinka en osaa pitää ohjia kädessä. Otan ohjat oikean mittaseksi, ja jo alle minuutin päästä ne ovat jälleen samassa pisteessä... 

Kolmas kerta toden sanoo

Kevään pintaraapaisusta saikin pientä kuvaa siitä, miten meillä tällä hetkellä menee. Talven treenaaminen on todellakin tuottaut tulosta, eikä kisoista, tai vaikka ihan omasta maneesista tarvitse enää lähteä mieli maassa ja todeta, että kyllä tämä vielä joskus helpottaa. Tottakai edelleenkin sattuu päiviä, kun mikään ei vaan onnistu ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Näitä tulee olemaan koko loppu elämän meillä ja kaikilla muillakin. Varsinkin kun ratsuna on astetta herkempi tamma, joka ottaa helposti asiat itseensä ja vetää herneet nenään. Hyvänä esimerkkinä ratsastuskerta, milloin mikään ei onnistunut ja molemmilta meni hermot täysin, eikän seuraavana päivänä Nana antanut tarhasta kiinni. Kuitenkin tähän auttoi pitkä maastolenkki ja porkkanat, jonka jälkeen oltiin taas kavereita. Tyypillinen tamma. Näitä herneet nenään tilanteita on kuitenkin opittu kantapään kautta välttelemään.

Tämä postaus ei kuitenkaan ole pelkkää jaarittelua, joten mennäänpäs aiheeseen. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu vietettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin Torniossa kisaamisen merkeissä. Kaksi vuotta sitten Sypen kanssa minun ensimmäisissä yökisoissa, jossa tipuin sunnuntaina ja viime vuonna minun ja Nanan kisadebyytti, jossa jälleen tipuin sunnuntaina. Vitsailinkin jo kavereille että saas nähdä pitääkö tunnettu sanonta paikkaansa tässä tapauksessa...

Tänä vuonna hypättiin vain sunnuntai, ja luokkina oli 100 ja 110cm. Oltiin normaalisti tuntia ennen luokan alkua paikanpäällä, joten ehdittiin rauhassa katsoa pari rataa ja käydä moikkaamassa kavereita, ennen kuin piti alkaa toimimaan. Tällä kertaa meillä ei ollut valmentajaa mukana, joten jouduin yksin kävelemään radan ja selviytymään verkasta. Ensimmäisessä verkassa Nana oli normaaliin tapaan rauhallinen ja kuunteli hyvin. Päästiin myös ihanne-aikaan verkkaamaan, kun maneesissa oli meidän lisäksi ihan vain pari ratsukkoa. Rata oli lyhyt kahdeksan esteen rata, joka meni aika nopeasti. Oltiin ihan aikataulussa, mutta minua paria edeltävä ratsukko hylättiin, joten pieni hoppu iski. Rata alkoi samassa kiireessä, ja vasta neljännellä esteellä saatiin rytmistä kiinni ja päästiin jatkamaan normaalisti. Hypättiin rata nollilla, vaikka sarjan a-osa ottikin vähän osumaa uhkaavasti. Tämän aikaluokan ruusukesijat kuitenkin meni täysin ohi alkuradan säätämisestä.

Seuraavaa luokkaa ei tarvinut kauan odotella, ja päästiin aika piakkoin verkkaamaan uudestaan. Tällä kertaa tuttuni lupautui auttamaan verkassa, jossa ei tarvinnut ottaa montaa hyppyä. Kympin luokista eteenpäin pitää sääntöjen mukaisesti hypätä kisatakilla, jos erillistä lupaa ei ole annettu. Tästäkin säädettiin, kun oli kuuma päivä ja takilla meinasi tukehtua. Jotku sanoivat että turvaliivi kelpaa takista, mutta laitoin silti varalta takin liivi alle, että ei tule ylinmääräistä sanomista. Kuitenkin nyt jälkikäteen asia varmistettuna olisin saanut mennä pelkällä turvaliivillä, ensikerralla ollaan jälleen viisaampia.

Arvosteluna tässä luokassa oli korotettu uusinta, eli ensin mennään perusrata (8 estettä), ja virheettömät suoritukset pääsevät uusintaan jossa aika ratkaisee. Radalle lähtiessä Nana oli selvästi innoissaan menossa, kun laukka oli heti oikein terävää. Ensimmäiselle esteelle oli vaihtoehtoisesti pitkä tai lyhyt lähestyminen, josta päätin mennä lyhempää. Ponnistuspaikka jäi kahden askeleen välille, josta kauempaa olisi tullut tosi iso hyppy, mutta oltaisi päästy yli ilman puomeja ja no, minä pidätin ja hypättiin läheltä puomin kanssa. Jälleen minun tyhmä moka ensimmäiselle, joka on jo perinne sekin. Puomi ei silti yhtään harmittanut, ainakaan Nana ei joudu hyppäämään kolmatta rataa tälle päivälle. Jatkettiin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja hypättiin viimeistä estettä myöten super-rata! Kerrankin voin olla tyytyväinen jopa omaan ratsastukseeni ensimmäistä lukuunottamatta!

Mitä yksi edellä, sitä muut perässä

Kun pari päivää sitten avasin bloggerin ja katselin pitkästä aikaa lukulistaa ja muiden blogeja, tuli ihan mieleen viime talvi. Talvi oli todellakin blogihistorian kulta-aikaa, kun joulukalenterin jäkeen kirjottaminen rutiinisoitui, ja oli oikeasti kiva istahtaa pöydön ääreen ja uppoutua täysin tekstiin. Kevään edetessä pidemmälle ja pidemmälle kirjoitusinto ei kadonnut minnekkään, mutta yksi sana selittää enemmän kuin tarpeeksi koulu, tai pitemmin peruskoulun viimeinen kevät. Kesäkuu koitti ja aikaa olikin enemmän kuin laki sallii. Kuitenkin jostain syyssä blogi ei käynyt ajauksissa, ei edes lähelläkään.

Viime postauksen olisin voinut aloittaa perinteisillä sanoilla "Anteeksi kun en ole kirjoittanut pitkään aikaan..." Mutta keneltä minä olen velvollinen anteeksi pyytelemään? Minun blogi, minä määrään. Jos en kirjoita niin sitten en kirjoita. Kuulostaa karulta mutta näin se on. Harrastus pysyy harrastuksena ja harrastuksen kuuluu olla kivaa, eikä rajoittaa ja haitata muuta elämää, jos niin ei halua. Halusin pitää postauksen normaalina, niin kuin edelliseen julkaisuun ei olisi ollut mitään pitkää väliä. Joidenkin mielestä se saattoi olla hieman outoa, pitää pitkää hiljaisuutta ja jatkaa kun mitään ei olisi taahtunut. Ehkä minunkin mielestä, mutta halusin silti tehdä sen niin ja jatka normaalisti.

Hyvin monet ajattelevat, että blogia kirjoitetaan lukijoiden vuoksi. Ehkä jotkut bloggaajat kirjoittavatkin, mutta onko sellaista blogia miellyttävä lukea, jossa koko ajan pyydellään anteeksi tekemisiään. Minä kuitenkin kirjoitan blogia omaksi iloksi, niinkun edellä mainitsinkin, harrastuksena. Tavoitteena on pitää blogi oman näköisenä, eikä lähteä ajattelemaan liikaa tyylillä "kun muutkin tekee näin niin minäkin teen". Onhan tietenkin olemassa poikkeuksia, mutta rajansa kaikella. Hevosblogimaailmassa kun on hyvin yleistä, että yksi bloggaaja keksii jonkun tosi hyvän uuden idean, esimerkkinä my day- videot tai muut videopostaukset. Aluksi yhden blogin juttu leviääkin, ja kohta kaikissa on videopostauksia. Ei sillä, että en ole itse videopostauksia tehnyt, tai yrittänyt tehdä, mutta tämä olkoon esimerkkinä. Mielestäni blogit ovat parhaimmillaan, kun ne ovat tekijänsä, kirjoittajansa näköisiä. Kun seuraa tietyn henkilön blogia tarpeeksi kauan tuntuu jo kuin tuntisi hänet, vaikka vättämättä ei ole koskaan kyseistä henkilöä tavannut, saati kuullut millainen ääni hänellä on.

Tämän postauksen tarkoituksena oli ehkä vähän avata, mitä ajatuksia minulla blogistani ja itse bloggaamisesta on. Luin vastaavaan aiheeseen liityvän postaukseneräästä toisesta blogista ja halusin kirjottaa itsekkin aiheesta. Joten nyt sitten vaan toivotaan, että tämä kirjoittaminen ei ole vain parin viikon innostus, eikä talvinen kulta-aika jää viimeiseksi! Näillä ajatuksilla jatketaan kesästä nauttimista!

Millä mietteillä luitte tässä blogissa pitkästä aikaa vähän erinlaisempaa postausta?

Kevään kisat ja kuolainongelmat

Ruuki 110cm c. Silja

Kevään aikana koitettiin etsiä parempaa kuolainta, jolla saataisiin Nana vähän terävämmäksi. Kokeiltiin ensimmäisenä kolmipala babypelhamia, joka osoittautui tosi hyväksi. Mentiin kyseisellä kuolaimella Ruukiin kisoihin, jossa ei enää hypätty ysikymppiä niin kuin edellisessä postauksessa maaliskuussa mainitsinkin. Treenattiin koko talvi 110cm tasolla, joten päätettiin hypätä Ruukissa meidän ensimmäinen isompi rata kisoissa. Ensimmäisellä radalla Nana ei kuunnellut yhtään ja veti radan täysiä pomeja pudotellen. Toinen rata ei ollut yhtään sen parempi, vaan meno oli entistäkin villimpää, ja esteille ohjaaminenkin tuotti kunnolla vaikeuksia. Tämä kuolain ei siis ollutkaan meidän kuolain.

Seuraavana löydetttiin matokuolain, joka sekin vaikutti aluksi lupaavalta. Kotona ja Pinjan valmennuksissa kuolain toimi oikein hyvin, mutta sitten Abc:llä ratatreeneissä ei enää niin hyvin. Tarkoituksena oli hypätä 100 ja 110cm, mutta metrin radalla ei päästy yhdenkään esteen yli normaalisti. Puolessa välissä rataa juuresta hyppääminen ei enää onnistunut, vaan lensin esteen jälkeen Nanan kaulalle ja siitä maahan. Vaihdettiin suosiolla seuraava rata pienempään ja hypättiin sekin 100 tasolla, edelleen tosi huonoilla hypyillä.

Kuolainten vaihtelu jatkui, ja päädyttiin takaisin kolmipalapessoaan, millä talvi treenattiin, mutta lisättiin ylimpiin renkaisiin remmi mahdollisimman löysälle. Tällä yhdistelmällä ratsastus, varsinkin Nanan suuhun vaikuttaminen vietiin ihan uudelle tasolle, ja hyppääminen ei enää ole tahtojen taistelua, vaan Nana vihdoin kuuntelee pienintäkin apua!

OR 100cm c. Emmi

Nyt ollaan menossa jo toukokuulla, joten kisat siirtyivät ahtaista halleista isoille ulkokentille. Ennen ensimmäisiä ulkokisoja ehdittiin hypätä yhdesti omalla kentällä, mutta se ei menoa haitannut. Hypättiin äimärautiolla suosiolla 90 ja 100cm, kun edelliset kisat eivät mennyt ihan putkeen. Nana oli molemmilla radoilla energinen, mutta kuunteli ja hyppäs ensimmäisen luokan nollilla ja sijoittui hyvällä tuurilla kuudenneksi. Metrissä otettiin jälleen yksi hipaisupuomi.

Pikkarala, tämä ja loputt kuvat c. Ronja

Pikkarala 100cm

Seuraavalla viikolla hypättiin kaksi päivää Pikkaralassa kolme tosi hyvää rataa 90-105cm tasolla. Kaikilta radoilta tuli yhdet puomit, täysin ratsastajan virheistä. Kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa radalla oli sama fiilis kuin verkassa ja kotona, nimittäin hevonen tekee just niin kuin minä haluan, kunhan vaan tekee oikein!

OR 100cm

Pikkaralan jälkeen Nana sai viettää pari rentoa viikkoa ja kesäkuun puolessa välissä kisattiin Äimärautiolla kaksi päivää 90 ja 100cm luokissa. Lauantaina ensimmäisessä luokassa Nana tuntui verkasta asti tosi hyvälle, ja hyppäsi tasaisen helposti tosi pienen 90cm radan tuplanollana ja nappasi jälleen tuurilla 3.sijan! Metrin aikaluokassa mietin jo vähän tiukempia teitä ajan säästämiseksi, jos sattumalta päästäisiin rata nollilla maaliin. Rata lähti ensimmäiseltä esteeltä alkaen tosi sujuvati liikeelle, ja ennen viimeistä estettä tajusin, että oltiin päästy koko rata hyvillä hypyillä tähän saakka ja kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, hymy oli herkässä viimeisellä esteellä, joka sekin ylittyi puhtaasti! Tässäkin luokassa sijotuttiin mutta tällä kertaa 2.sijalle. Sunnuntaina verkassa huomasi jo vähän miten kuuma viikko ja eilinen kisapäivä alkoivat painamaan Nanalla, kun havaittavissa oli pientä tahmaisuutta. Kuitenkin Nana hyppäsi vielä yhden metrin puhtaasti, joka ei kuitenkaan ollut ihan niin tasainen kun eiliset radat mutta hyvä silti. Sijoituttiin tässä luokassa neljänsiksi, vaikka unohdin jälleen uusinnassa ratsastaa lyhempää tietä, jolla aikaa olisi säästetty. 

Kolme starttia ja kolme puhasta rataa ja vielä kolme rusettia kaupan päälle voi kutsua jo aika lailla työvoitoksi! Varsinkin kun meidän viimekautta tai vaikkapa ihan tämän kauden ensimmäisiä kisoja katsotaan. Huomenna mennään jo perinteeksi muodostuneisiin Tornion kisoihin hyppäämään metri ja kymppi.

OR, 90cm palkintojenjako

Kisakauden avaus

Sunnuntai aamuna sain pitkästä aikaa kiskoa valkoiset housut jalkaan, sillä vihdoin oli odotettujen kauden avauskisojen aika. Vaikka kisoihin ei ole tarvinut lähteä moneen kuukauteen, homma luonnistui kuin itsestään ja aamu sujui tavanomaisesti vanhan kaavan mukaan. Päästiin jopa melkein lähtemään oikeaan aikaan tallin pihasta. Ensimmäinen ongelma ilmaantui kun alettiin varustamaan Nanaa, nimittäin ohja oli hajonnut toiselta puolelta ja enää vain roikkui kuolaimella. Onneksi äiti oli vasta lähdössä kotoa, joten saatiin sen mukana toiset ohjat hätään.

Ensimmäisen luokan, 90cm radankävelyn jälkeen oli vielä reippaasti aikaa ennen verkkaan pääsyä, joten käveltiin aika kauan kentällä, ennen kuin menin selkään ja aloin pikku hiljaa ravailla. Verkkavalvoja huuteli tasasin väliajoin verkkaan pääsevien nimiä, ja olin jo monta kertaa menossa mutta aina huudettiin jonkun muun nimi. Luokan edetessä aloin jo pikkuhiljaa ihmetellä kuinka vähän porukkaa verkassa saa olla, kun minun ja radalla olevan välissä oli enää reilu viisi ratsukkoa. Selvisi että verkkavalvoja oli vahingossa hypännyt minun yli jo ajat sitten. Verkka-aikaa jäi tosi vähän, mutta onneksi luokka oli pieni ja ulkokentällä oli pystynyt sentään ravaamaan, ettei ihan täysin kylmiltään jouduttu radalle.

Radalla Nana oli sopivasti vähän energinen, vaikka välissä laukka meinasi hyytyä, ja jouduin komentamaan ponia reippaammin eteen johon Nanan reagoi onneksi hyvin ja laukka saatiin nopeasti takaisin. Kokonaisuudessa rata oli helppo ja tasainen, ja jäi meidän viimeiseksi ysikympiksi. Hyppäsin heti pois selästä ja Nana pääsi kävelemään naruun metriä odottelemaan.

Metrin radankävelyssä alettii jo vähän miettimään reittejä miten säästää aikaa, kun kyseessä oli kerta aikaluokka. Hyvät reitit suunniteltuna ja tälläkertaa oikean mittainen verkka takana lähdettiin metrin radalle hyvin mielin. Ensimmäiselle esteelle Nana vähän innostui ja lähti vauhdikkaammin, mutta kuunteli silti heti esteen jälkeen ilman suurempia ongelmia. Ensimmäinen vähän tiukempi kaari käännettiin, mutta sen jälkeen esteelle päin poni venyi liian pitkäksi ja otti puomin mukaan. Siihen loppui ajan kanssa kilpaa ratsastaminen minun osalta. Kuitenkin loppurata meni tosi hyvin, ja tein silti "vahingossa" yhden tiukemman tien jonka jälkeen laukkakin pysyi yllä ja poni ei venynyt seitsemänmetriseksi. Loppujen lopuksi radasta jäi hyvä fiilis, vaikka puomi otettiinkin yhdestä virheestä. 

Seuraavat kisat meillä on Ruukissa halli P-SM:t, jossa ei enää hypätä 90cm luokkia treenimielessä vaan päästään kunnolla kisaamaan. Tulevana viikonloppuna aluevalmennuksien jälkeen mietitään tarkemmin mitä luokkia mennään Ruukissa.

Mitä piditte pitkästä aikaa perinteisestä kisapostauksesta? :)

Winterwonderland

1.

2

Sunnuntaina, tai oikeastaan jo perjantaina ulkona oli tosi ihana talvimaisema, jonka innoittamana pyysin luottokuvaaja-Siljaa nappaamaan pari kuvaa. Tällä kertaa valitsin päälle vähän hienommat vaatteet ja paidan, jota en koskaan tallilla käytä. Vuorossa on siis edustuskuvia ihan kunnon kourallinen, joista ainakin minun mielestä tuli tosi hienoja! 

3.

4.

5. Pää vaihtui

6.

7.

8. Tämä kuva on ihana <3

Löytyykö kenties lempikuvaa?