sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Luukku 6: Kurkistus huoneeseeni


6. luukussa esittelen teille uuden huoneeni, josa olen ollut pienepänä jonka jälkeen Riina muutti siihen pariksi vuodeksi. Tässä yksi ilta keksittiin, että nyt aletaan vaihtamaan huoneita ja sitten alettiin. ainoastaan oma iso sänkyni ei ole vielä päässyt uuteen huoneeseen, joten joudun nukkumaan Riinan pienessä sängyssä.
 

Ovelta huoneeni näyttää suurin piirtein tältä. Sängyn päälle olisi tarkoitus ripustaa nauha johon ruusukkeet tulisivat samalla lailla kuin edellisessä huoneessani.



Heti oven vasemmalla puolella on hyllykkö, jossaa on päällekäin kolme osaa; kaappi, kirjahylly ja lasikaappi. Kaapin ovien takana on tosi paljon minun ja Riinan vanhoja pelejä. Kuten huomaattekin,  niiden yläpuolella paljon meidän yhteisiä kirjoja. Kuvissaa näkyy myös minun joulukalenteri ja huoneen ainoa juliste.


Tässä näkyy nyt paremmin lasikaapin sisältö ja sen päällä olevat esineet. Kaikki ruusukkeet, mitä Sypen kanssa ollaan voitettu, sekä kaikki voimisteluaikojen mitalit sekä pari pokaalia. Ylemmällä hyllylläon kaikkea krääsää koristeena. Kaapin päällä minun pari vauvakuvaa ja vielä vähän lisää koristusesineitä.



 Hyllykän vieressä on minun vaatekaapit peiliovilla, joiden edessä sitten pieni kaapisto/pöytätaso, jonka takana sänky ja yöpöytäkin näkyy kuvassa.


Sängyn vastakkaisella seinällä, oven oikealla puolella hyllykkö, jonka päällä on paljon kuvia, sekä koulupöytä, jonka ääressä vietän paljon aikaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti