maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 15: Mitä valitsen lukulistalleni?


Blogiarvostelujen perään onkin hyvä kertoa teille, miten juuri minä 
valitsen blogit joita alan seuraamaan, sekä millainen on mielestäni hyvä blogi. Kuvituskuvat on tälläkertaa kuvia revontulista ja jouluvaloista, kun ei muutakaan ole nyt satavilla.



Kun päädyn uuteen blogiin, enisvaikutelma on iso tekijä siihen, että jatkanko blogin selaamista vai suljenko sivun heti kättelyssä. Minulla ensivaikutelmaan kuuluu blogin yleinen näyttävyys. Banneri, tausta, välilehdet, kaikki eri gadgetit, ja jopa postausten otsikot. Monessa blogissa lukee myös jommalla kummallapuolella pieni esittely blogista, jonka luen myös aina.



Hyvän blogin ulkoasu on yhteensopiva bannerin kanssa. Sen värimaailma on myös suhteellisen neutraali; ei mitään räikeän oranssia tai mitään neon väriä päävärinä, mutta pieniä yksityiskohtia voi ja on hyväkin olla vähän erikoisimmilla väreillä, kunhan ne sopivat blogin "pääväriin". Kiva ja hieno banneri on myös lähes kaikissa ns. hyvissä jasuosituissa blogeissa. Täällä blogimaailmassa on myös tosi paljon hyviä bannerintekijöitä, jotka tekevät bannereita ilmaiseksi, joten heiltä kannatta kysyä banneria jos ei itse osaa tehdä mieluista. Pelkästään viimeisen päälle tehty hieno ulkoasu ei takaa blogia hyväksi, vaan ne itse postaukset tekevät blogista hyvän. 

Moooi!!!:D Menin tänään ihkulla pollella tunnilla ja seoli ihan paras♥♥♥ me mentii talliiin joskus viielt ja katoin tuntilistat ja mulle oli laitettu polle♥♥ se on paras!! Laitoin rakkaan palleroisen kuntoon ja mentii kentälle jssa pomppasin pollen selkään:DD ope tuli ja aletiin ravaamaan polle meni niin hyvin!! laukattii ja hypättii esteit ja polle oli ihan paras!! <3<3<3<3<3<3 mun rakas pollepalleroisenikulta! 
 
Esimerkiksi jos tällainen  blogi tulee vastaan, niin en kovin montaa sekunttia ehdi sillä sivulla olla. Hyvä ja huolella kirjoitettu teksti on siis tärkeä osa blogia. Myös hyviä ja hyvälaatuisia kuvia on hyvä olla postauksissa aina tekstin ohella. Videokoosteet ja muut videot ovat myös mielestäni tosi kivoja aina postauksissa. Monipuoliset postaukset vetävät myös lukijoita puoleensa, mutta vaikka blogissa olisikin postauksia laidasta laitaan, on blogissa oltava aihe. Esimerkiksi jos samaan blogiin kertoo vaikka ratsastuksesta ja jalkapallotreeneistä ja kaikesta siltä väliltä, ei sitä ole enää kauaa kiva lukea. Tottakai aina välillä voi tehdä aiheesta poikkeavia postauksia. Postauksia on myös hyvä tulla aika tasaisella tahdilla, että ei olisi mitään turhia pitkiä taukoja.





Monissa, oikeastaan kaikissa blogeissa on esittelysivut. Kirjoittajalle oma, hevoselle/hevosille omat, ja kaikille muille hyödyllisille ja tärkeille asioille myös omat sivunsa. Sivujen tekstin on hyvä pysyä aiheessa, eikä kertoa paljoa ylinmääräistä esittelysivuilla. Myös kuvat on hyviä sielläkin.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus, ja kiva blogi:) Itsellä on suunnilleen samat kriteerit blogeille, en ala lukea mitään polleparasikkuissoti- tekstiä:)

    mun blogi: pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit ja käyn kurkkaamassa sinunkin blogisi :)

      Poista