maanantai 29. kesäkuuta 2015

89. Hannan estetunti


Viime torstaina, vakituisen valmentajain, Tanjan ollessa reissussa hänen sisko Hanna hyppäytti minua Sypellä ja Riinaa Ruutilla sekä Juliaa Bondella. Talille tulimme hyvissäajoin jotta ehtisimme rakentaa radan kentälle, joka oli edelleen aika märissä oloissa. Ensin ratsastivat Riina ja Julia.

Riina ja Ruuti
Julia ja Bonde
 Lähdin noin tunnin puolessa välissä talliin laittamaan Syppeä ja itseäni hyppykkuntoon. Kävelin itsekseen alkukäynnit aivan normaalisti, jonka jälkeen alettiin tulemaan heti alkuraveissa ravipuomeja, joiden välimatkat oli mitoitettu sopiviksi pikku-Ruutille ja miniravin omaavalle Bondelle, joten Syppe sai ravata tosissaan hitaasti. Laukassa mentiin myös samaa puomisarjaa, mutta välit oli tietenkin muutettu, mutta jouduttiin tulemaan silti tosi pienta laukkaa.



Käveltiin hetki ja alettiin tulemaan punaista pystyä, jonka edessä oli apupuomi. Tällekkn esteelle piti tulla pikkulaukka, mutta aluksi ei meinannut hyvää laukkaa enää löytyä, joten aloitin muutaman kerran alusta. Esteen jälkeen vaihdettiin suunta vasemmalle ja hypättiin viiden laukan okseri-pysty linja. Okserille ensimmäiset hypyt lähti taas tosi kaukaa, joten retkahdin kaulalle esteiden välissä. Tämän jälkeen käännyttiin jälleen vasemmalle, kolmoissarjalle, joka meni hyvin. Uudestaan punainen pysty, jolta kaarrettiin vihreälle pystylle. Sain mennä rataa muutamaankin otteeseen, että se alkoi menemään kunnolla.










Tässä välissä poni sai taas hengähtää, enne kun alettiin menemään muita tehtäviä. Tämän tehtävän ensimmäiisenä esteenä toimi mustavalkoinen pysty päinvastaisesta suunnasta, kuin edellisessä radassa. Seurava este oli vihreä pysty, eli aika tiukan tien sai kääntää, jos aikoi vihreän yli päästä. Onnistuttiin täsä yllättävänkin hyvin. Tämä mentiin vain yhdesti. Sitten hypättiin ruskea okserin samaan suuntaan kin edellisessä radassa ja sen perään jälleen vihrä pysty. Tämä tie laittoi jo vähän mietimään, että mistä sitä pitää ratsastaa ja miten. Tästäkin päästiin ealla kerralla läp, joten se tehtävä sai jäädä siihen. seuraavaksi tehtvä aloitettiin punaisella pystyllä, osta käännetiin ruskealle okserile. Tämä tie jos mikä alkoi jo epäilyttää, mutta samalla lailla myös tätä ekalla läpi. Vielä viimeisenä tehtävänä oli punainen pysty, jolta vihreälle pysylle tiukasti. Tstäkin selvittiin ehjin nahoin.                          
Videossa kaikki muut patsi ensimmäinen käännöstehtävä




Mitäs piditte kun oli eemmän videoita kuin yleensä?

torstai 25. kesäkuuta 2015

87. Vettä, vettä ja vettä


Juhannuksen sää herättikin jo pientä toivoa, että vihdoin olisi tulossase kunnolliset kesäilmat. Pystyi olemaan shortsit jalassa ja toppi päälä, mutta nyt jälleen on satanut kaksi päivää putkeen vettä, ja sama meno jatkuu myös sää ennustuksien mukaan huomenna, mutta ei enää perjantaina, toivottavasti! Juuri kun kaikki lammikot edellisen sateen jäljiltä olivat kuivuneet poissa, niin vettä tulee taivaan täydeltä ja vesilammikot täyttyvät uudestaan kahta kertaa isommin.

Olimme sopineet Ronjan kanssa tiistaina, että Ronja tulisi kuvaamaan minua ja 
Syppeä keskiviikkona, eli tänään. Joten kaikki postauksen kuvat ovat siis Ronjan käsialaa. Tallille tulimme molemmat klo 11. Sypen terapia olikin siirtynt juuri yhdeksitoista, joten meillä olikin sitten ylinmääräistä aikaa käydä katsomssa muita heppojaa tarhoilla.

Kun Syppe tuli, laitoimme sen reippaasti ratsastuskuntoon ja suuntasimme kentälle, joka oli täynnä vesilammikkoja. Kentällä kuitenkin pystyi menemään suhteellisen hyvin, kun poni ei rapakoista pahemmiten piittaa. Syppe on alkanut nyt lähiaikoina liikkua paljon paremmin ja rennommin, myös koulun puolella. Johtuneen luultavasti koulupenkistä luopumisesta.




Aloin alkuverkkojen jälkeen ratsastamaan loivalla kiemura uralla väistöjä, tehden keskelle aina boltin ulospäin. Tätä tehtävää tein molempiin suuntiin, ennen kuin aloin menemään pääty-ympyrät lyhyille sivuille laukassa. Annoin sitten ponin kävellä pitkin ohjin , jonka jälkeen kokeilin laukanvaihtoja pitkästä aikaa. Edellisillä kerroilla ei olekkaan tainut tulla kunnollisia vaihtoja melkeimpä yhtään.  Ensimmäiset yritykset eivät oikein onnistunut... Sitten takajalat vaihtoivat vaan laukan mutta etujalat ei. Loppujen lopuksi parit onnistuneet vaihot tulivat molempiin suuntiin, vaikka oikea suunta oli huomattavasti vaikeampi.




Kävimme vielä  ratsastuksen jälkeen ottamassa parit kuvat ennen kuin mentimme talliin. Tosin ei pystytty kuin ihan hetki kuvaamaan, ennen kuin verenimiä hyttysparvi iski kimppuumme. 
Mutta kyllä pari kuvaa onnistuikin ihan kiitettävän hyvin. Talliin päästyä ja poni purettua huuhtelin pesupaikalla vielä hiekat ponin jaloista ja mahan alta.




maanantai 22. kesäkuuta 2015

86. Sunnuntain ratsastukset


Tänään lähdettiin jälleen Siljan kanssa pyörillä tallille kamera olalla. Tarkoituksena ottaa muutamat kivat kuvat kerrankin ihanalla lämpimälllä säällä. Ensimmäisenä kameran eteen joutui pääsi Siljan oma hevonen Eppu. Aluksi menimme pienelle laitumelle, jossa Eppuun iski ötökkäparvi eikä pikkuheppa seissyt paikallaan hetkeäkään. Jouduttiin sitten palaamaan tallille hakemaan hyttysmyrkkyä. Kun sain tarpeeksi kuvia Siljasta ja Epusta, niin meniimme talliin laittamaan Epulle loput-, ja Sypelle kakki ratsastuskamat.

Silja ja 'pikku' Eppu
 Alkuverkkojen jälkeen ratsastin hetken ravia ympyröilä ja muilla kaarevilla urilla molempiin suuntiin asetellen sisälle ja ulos. Sitten aloitin kunnon kouluratsastuslaukan työstämisen, joka on ponin hankalin askellaji. Ensin vain laukkaa kooten ympyrällä molempin suutiin ja sitte laukka-käynti-laukka siirtymisillä. Näiden onnistuttua jatkoin laukka-ravi-lauka siirtymisillä. Tein myäs pari kertaa niin, että ravaan vain kaksi askelta ja nostin laukan heti uudestaan. Se ei ihan heti meinannutkaan onnistua. Loppuverkat menin niin pitkillä ohjilla, että poni sai venytettyä päätää niin alas kuin itse haluaa. Näin teenkin joka ratsastuskerran lopussa.

molemmat ratsastuskuvat ©siljan äiti
ylivalostunut poni.
Ratsastuksen jälkeen Silja kävi viemään Epun sisälle sen äitin purettavaksi ja me lähdimme metsään kameran kanssa. Kuvailussa viehrähti reilu puoli tuntia, jonka jälkeen laitettiin ponit poissa ja varusteet paikoilleen, ja lähdettin pyöräilemään kotiin.

1
2



3
4
5
6
7
8

 Mikä oli lempparisi?

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

85. Haaste hevosbloggaajille!




 "Ohjeet osallistumiseeen ovat helpot; lisää haastepostaukseesi alla oleva kuva, vastaa kysymyksiin ja mielellään myös vähän perustele vastauksia, ja haasta mukaan vähintään kolme blogia! Voit tehdä haasteen blogiisi, vaikkei sinua haastettaisikaan. Ei muuta kun osallistumaan!"

 Tähän väliin olisi hyvä julkaista jo hetken luonnoksissa pyörivä postaus, nimittäin haaste hevosbloggaajille! Tähän touhuun minut mukaan haastoi Jatta, joten kiitos hänelle :)


1. Hevoset vai ponit?

Hmm... Molemmissa on omat hyvät puolensa. Mutta kun vielä, ja toivottavasti vielä pitkän ajan olen poniratsastaja, niin pakko myöntää, että nuo ihanat pilke silmäkulmassa- kaverit kyllä ovaat maailman parhaitaa kaviokkaita. Eli vastaus on ponit.


2. Kenttä vai maneesi?

Molemmissa on taas hyvät puolensa, mutta kenttä on vastaukseni. Koska kentällä on ihana luonnonvalo, ja siellä on mutenkin paljon mukavampi ratsastaa. Varsinkin kesällä. Mutta jos taivaalta sataa puukkoja ja on kauhea tuuli, tai on sen -20 pakkasta niin mielummin kyllä kaikki ratsastavat maneesissa.


3. Koulu, esteet vai maasto?

- Kunnon koulutreeni ja täysiä-revittely-laukkamaasto ovat kyllä tosi mukavia, 
mutta esteet on vaan se minun juttu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;)




4. Raippa vai kannukset?

Molempia käytän ja molemmista on hyötyä. Mutta tiukoissa paikoissa
 raippa on kyllä täpäkämpi apu kuin kannukset.


5. Suojat vai pintelit?

Ehdottomasti suojat! Koska ne on vaan niin helppo laittaa ja ottaa poissa. Vaikka pintelit on nätin näköiset, vihaan niiden pyörittämistä. Varsinkin, kun minun tuurilla ne sattuvat menemään vähän liiankin helposti väärin päin... Sitten koko tuskallinen homma alusta.

6. Lyhyt vai pitkä raippa?

Lyhyt. Pitkää raippaa käytin ennen aina koulussa, mutta enää en tarvi sitä tehokkaampien kannusten ansiosta. Muutenkin raippa aina lähti heilumaan tosi paljon, kun istuin harjoitusrvissa ja se aina välillää hipaisi ponia, joka ei tykännyt siittä sitten yhtään. Käytän myös lyhyttä raippaa aina esteillä.

7. Tarhaus yksin vai laumassa?

Hevoskohtainen asia, mutta jos saisin päättää niin laittaisin sen mielummin laumaan, jossa saisi leikkiä kavereiden kanssa, eikä yksin tarhatessa ala riehumaan ja/tai keksi mitään tyhmää ajankuluksi.



8. Ratsastuskoulu vai yksityistalli?

Yksityistalli, koska siellä on ihanan rauhallista, eikä kokoajan joku katsele tekemisiä seläntakaa. Toisin kui rasastuskoulussa aina kun on tunteja niin on innokkaita tallityttöjä jotka haluaisivat tehdä kaikkea mahdollista, eikä siellä ole sitä ihanan  rauhallsta juuri ollenkaan.


9. Vuokrahevonen vai oma hevonen?

Oma, koska sen kanssa saa tehdä ihan mitä ikinä haluaa. Tosin siittä pitää olla maksamassa kaiken maailman maksuja. Vuokrahevosella meno ei ole ihan niin vapaata, mutta siittä ei tarvitse maksaa kuin ratsastukset. Syppehän ei ole minun oma, eikä myöskään vuokrahevonen. Se on vaan terapiaponi, jolla saan ratsastaa tallitöitä tehden. Saan myös kisata ja valmentautua säännölisesti sen omistajan- eli Tanjan valmennuksissa, mutta myös muiden vieraiden valmentajien.


10. Lempihevonen?

Kukapa muukaan kuin Syppyrä ♥



Mukaan haastan kolme hyvää blogia:



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

84. Aluekarsintojen 2-päivä


Tänään eli sunnuntaina oli karsintojen toinen päivä ja toinen laji, kouluratsastus. Karsintaluokkana toimi Helppo B K.N Special, joka oli ainoa luokka minkä tänään ratsatin. Kisapaikalla oltiin perillä jo hyvissä ajoin, joten käytiin kansliassa ja ehdittiin sen jälkeen vielä tovi katsella kisoja, ennen kuin mentii ottamaan poni vinkasta ja varustamaan sitä. Verkkaamaan mentiin puoli tuntia ennen luokan alkua, että ehtisin ratsastaa ponin hyväksi ennen rataa.

Huomatkaa toki uusi ihana kisatakki!

Verkassa poni toimi oikein nätisti. Ei ollut ollenkaan pohkeen takana ja liikkui muutenkin kivan rennosti. Luokan alkamisaika viivästyi, niin kerettiin ratsastaa vielä radankin kerran läpi, ennen kuin lähdettiin ruutua kohti. Kentälle päästiin edeltävän suorituksen ajaksi kävelemään aitojen ulkopuolelle, jossa poni tuntui samalta kuin verkassa. Mutta sitten aitojen sisällä keventelin ja testasin parit lisäykset jotka olivatkin yllättäen pohkeen takana. Tuomari vihelsi pilliin ja keskiraveille ei voinut enää mitään tehdä.







Rata tuntui selästäpäin kauhelta katastrofilta. Tuntui, kuin poni olisi vain sipsutellut pikkuravia menemään pää taivaissa. Vaikka todellisuudessa se kulki oikein nätisti ja reippasti. Pöytäkirjoissa raviohjelma oli 6-7 eli aika hyvin! Käyntiosuus meni sujuvasti ja Syppe pysähtyi hyvin tasan. Numeroin 6,5-7. Laukkakin oli jo paljon parempaa ja sujuvampaa kuin edellisillä kerroilla. Numeroharukka laukasta tuomareilla oli 5,5-6,5 + toisen tuomarin antamat kaksi seiskaa pääty-ympyrästä ja lävistäjästä!

tästä ratavideoon



Radan jälkeen käytiin kävellen kopilla juomassa ja pari kuvaa räpsimässä, 
jotka ei tosin onnistunut ollenkaan kauhean ötökkämäärän ansiosta.



 Sitten kipiteltiin takaisin kisakentän tuntumiin prosentteja kuuntelemaan. Ne tulivatkin aika pian sen jälkeen. Pissteitä 316 ja prosenteissä 63,200%! Ennätysprosentit aluekilpailuista ja ensimmäistä kertaa koulukisojen johtoon! Olin jo kolmas lähtiä, joten saatiin noin tunti odotella ennen luokan loppua. Vasta kolmanneksi viimeinen ratsukko meni meidän ohi sijoituksissa. Onneksi kukaan muu ei mennyt, ja jäimme toiselle sijalle. Ponille pintelit jalkaan ja palkintojenjakoon mars! 



Luokan palkintojenjaon jälkeen jäimme vielä kentälle vastaanottamaan Powercup-ruusukkeet hyväksytyista karsintaradoista tai jostain vastaavasta. En ole oikeastaan edes ihan varma, miksi ruusukkeet edes jaettin :D En uskala vielä sanoa, pääsinkö finaaleihin vai en, koska virallista tietoa asiasta ei vielä ole tullut.


Poninhoitaja Julia ja Riina lähtivät viemään Syppeä vinkaan, ja minä jäin odottamaan pöytäkirjoja, joiden tulossa kesti varmaan puoli tuntia! Luokasta saatiin myös tavarapalkinnoksi samanlainen keltainen saavi kuin eilen sekä musta huopa, jossa lukee valkoisella Hööks. Lisäksi siellä oli jonkunlainen hiusten kiiltosuihkepullo. 

Kuvassa tämän päivän palkinnot paitsi se hiussuihke + eilinen blingbling reunainen huopa


 Mitäs piditte postauksesta? Oliko liian vähän tekstiä tai liikaa kuvia?

lauantai 13. kesäkuuta 2015

83. Aluekarsinnat 1-päivä


© Meri

Tänään olivatkin tämän vuoden ensimmäset 'tärkeät' kisat, nimittäin Powercupin Pohjois-Suomen aluekarsinnat! Tänään aloitettiin karsinnat esteillä 80cm radalla. Sitä ennen ratsastin kuitenkin avoimen kasikympin ihan vain varmuuden vuoksi.

Kisat alkoivat klo. 10, milloin juuri saavuimme Ylirannan Ratsutilalle Iihin, missä kisat järjestettiin. Ensimmäisenä lukkana oli 60cm, jonka jälkeen ratsastettiin avoin 80cm, joka oli seuraluokka, eli meillä oli hyvin aikaa saada poni varusteet päällä verkan lähettyville kävelemään. Kun rataan pääsi tutustumaan, jätin ponin ihanalle kisahoitajalle ja lähdettiin Tanjan kanssa kävelemään rataa. Arvostelu oli siis 367.1, eli se kaikista yleisin perusrata ja uusinta suoraan. Rata oli aika helppo, uusinnassa oli vain yksi tiukka kurvi ratsastettavana. Kun olin saanut radan päähän päntättyä, niin lähdin jo kohti verkkaa.

Verkassa poni oli ihan hyvä ja hyppäsi hyvin. Radalla 1-8 esteet päästiin läpi virhepisteittä, vaikka koko rata olikin oikeasti pelkkää säätöä ja säätöä, eikä sarjalle meinannut Sypen askel oikein sopia ja B-osan hyppyyn ponnistettiin reilun metrin päästä. Kuitenkin, uusintaan päästiin ja tiukasta kurvista selvittiin, vaikka poni oli edelleen hieman pohkeen takana.
Lopputuloksin 0-0 tästä luokasta johtotuloksin.


©meri
© Meri
© Meri
© Meri
© Meri
© Meri

© Meri
 Käytiin pikaisesti kopilla syömässä myslipatukat ja juomassa ennen kuin piti jo kiiruhtaa takaisin kentän tuntumiin. Siinä sitten kyselin Jatalta luokan tämänhetkisiä tuloksia. Olin yhäkin ensimmäisen ja Jatta toisena. Tämä järjestys säilyi luokan loppuun asti ja kunniaierrokselle päästiin johtoratsukoksi!



© Saara

Palkintojenjaon jälkeen poni sai käveleskellä noin puolituntia ennen seuraavaa starttia. Tässä välissä käväisin kansliassa hakemassa tavarapalkinnon, jokka oli ihana musta blingbling reunainen yleishuopa ja keltainen vesi/ruokaämpäri. Tässä luokassa oli sama rata, kuin kahdessa edellisessäkin luokassa, mutta kävin silti kävelemässä radan velä kertaukseksi. Verkassa ravasin enimmäkseen ja otin vain pari hyppyä.

 Tällä radalla poni liikkui kunnolla ja koko perusrata meni kunnollaa ja rennosti. Uusinnassa alettiin sitten ratsastamaan aikaa ihan kunnolla, mutta tiukka käännös ei mennyt kuskin osalta niinkuin strömsöössä, ja juuri esteen kohdala ponin turpa osoitti kohti johdetta, joten siittä sitten harmillinen 4vp kiellosta... No, äkkiä uusi aika pieni tie ja matka jatkui maaliin saakka. Lopputullokset siis meidän osalta 0-4, mutta sijoitusta en tiedä, kun tuloksia en kuullut eikä niitä lue vieläkään missään... Harmi tosiaan juuri tuossa tärkeässä luokassa tuollainen tyhmä ohjausvirhe, mutta jos huomenna kaikki menee kuin elokuvissa ja päästään Lahteen finaaleihin, niin ainakin siellä sitten ollaan viisaampia!
© Saara
 Tässä vielä video 2-tason luokasta, johon pääset tästä



Mitäs piditte postausesta ?