lauantai 18. kesäkuuta 2016

Nyt menee hyvin!




Otsikosta voi jo paljon päätellä, miten meillä on kuluneella viikolla mennyt? Vastaus on yksinkertainen: Hyvin, tosi hyvin! Koulurintamalla on havaittavissa jo paljon kehitystä hevosessa ja sen liikkeessä, varsinkin sillon kun neiti jaksaa keskittyä. Vielä kuitenkaan ei voi puhua, että Nana menisi rehellisesti peräänannosta tai liikkuisi oikein rennosti ja isosti. Toivottavasti kengitys auttaa vähän ponin miniaskeliin, kun Nanalla on tällä hetkellä hieman liian pienet kengät jalassa. Silti todennäköistä on, että se ei tule koskaan liikkumaankaan isosti, vaikka eipä se kovin paljoa meidän elämään vaikuta, sillä kukaan ei ole esteradalla arvostelemassa ravin lennokkuutta. Eihän sitä silti koskaan tiedä, minkä aitojen sistästä sitä tulevaisuudessa itensä ja hevosensa löytää.

Estepuolikin alkaa jo oikeasti sujua. Vauhdin, millä esteille tullaan ja poistutaan on jo suurimmaksi osaksi minun hallittavissa, vaikka välillä esteen jälkeen Nana saattaakin olla vähän innokkaammin lähdössä jo seuraavalle. Pystyn kääntämään hevosen rataa ratsastettaessa sinne minne haluan joskus tiukemmin, joskus loivemmin. Kaikista parasta on, kun tiedän minne päin hevonnen on menossa, eikä mun tarvitsen koko ajan pelätä, että se lähtee yhtäkkiä alta tuhatta ja sataa.




Kaikki kuvat maanantailta, 13.6  ©Silja

Maanantaina sain vihdoin Siljan kuvaamaan meidän hyppytuntia. Mentiin alkuun jumppasarjoja ja loppuun radanpätkiä. Päästiin jälleen aloittamaan rauhallisella hevosella, ja samalla tuulella lopetettiinkin. Viimeisella tehtävällä kun Nanaa alkoi vähän väsyttämään, se alkoi vähän temppuilemaan kääntymisessä, enkä saanut pariin kertaan käännettyä hevosta esteelle. Ei sen pahempaa!

Tänään, perjantaina hypättiin kentällä, vaikka koko päivän oli satanut vettä, sillä kaikki esteet olivat kentällä, eikä maneesissa ollut puomin puomia. Onneksi sade ehti loppua ennen kuin alettiin verkkaamaan, joten tällä kertaa säästyttiin täydeltä kastumiselta. Hypättin tunnin aluksi muutaman esteen tehtäviä, joilla Nana meinasi olla välillä pohkeen takana ja välillä innostua, mutta pysyi silti hyvin hallinnassa paremmalla kuolaimella, joustavalla kumipelhamilla. Hypättiin myös rataa, johon oli yhdistetty kaikki aikaisemmat tehtävät. Poni puksutti innoissaan menemään ja kuski teki työnsä ilman suurempia ongelmia. Pari hankalampaa käännöstä oli esteeltä toiselle, mutta kaikista yli päästiin ja suurimmasta osasta jopa oikein mallikkaasti!

LINKKI VIDEOON, jossa molempien päivien valmennuksista



Nyt viikonloppuna onkin paljon suunnitelmia. Huomenna, lauantaina menen Äimärautiolle  auttamaan kaveria ja samalla kuvaamaan ensimmäiset luokat, jonka jälkeen ratsastan Nanan ja pesen sen ja varusteet. Ilmoittauduin nimittäin Ylivieskaan 2-tason estekisoihin hyppäämään sunnuntaina 80 ja 90cm. Mutta miksi lähdetään kauemmas, vaikka ihan läheltä löytyisi vielä isommat ja paremmat kisat? Tällä kertaa isoimmissa kisoissa olisi ollut meille vain se 90cm, joten mennään mielummin ekoihin kisoihin hyppäämään tuttu ja turvallinen 80cm.

Onko muut menossa kisoihin viikonloppuna? Kenties jopa samoihin kuin minä? ;)

3 kommenttia:

  1. Hyvin teillä menee, tsemppiä kisoihin! Mekin mennään Viljan kanssa tuohon lähelle estekisoihin sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi paljon tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Hyvin meette❤️ Viikonloppuna nähään😉

    VastaaPoista