perjantai 23. joulukuuta 2016

LINKKAA BLOGISI TOP 5 | Luukku 23


Ensimmäisessä luukussa saitte linkata blogejanne, joten tässä toiseksi viimeisimmässä luukussa kerron hieman omia ajatuksia viidestä parhaasta/ mielenkiintoisimmasta blogista. Toivottavasti saitte uusia blogeja lukulistoille !

Pennin pyörittäjä

Tätä blogia olenkin seuraillut jo jonkin aikaa, joten aika tuttu tapaus siis kyseessä. Blogissa kerrotaan Penni- ponin arjesta sen omistajan Janitan kirjoittamana. Postaukset ovat aina erinlaisia ja mielenkiintoisia, poikkeavat muista blogeista ja ovat juuri omanlaisiaan. Postauksissa on myös aina hyviä, hyvälaatuisia kuvia!

Blogissa on kiva yksinkertainen ulkoasu ja banneri. Itse kuitenkin voisin bannerista tehä vähän erikoisemman, ei ehkä ihan näin yksinkertaista. Postauksia tulee myös kivan säännöllisesti. Esittelysivut löytyy blogin molemmille päätähdille, joissa on paljon tietoa. Juuri semmoiset ovat mieestäni tosi hyvää plussaa blogissa!



Kyseiseen blogiin olen myös löytänyt tieni joulukuun alussa ja jäänyt seuraamaan. Ainakin mitä joulukalenterin luukuista voi sanoa, tekstit ovat tosi hyvin kirjoitettu ja myös aina jollain hyvällä aiheella ja kuvilla varustettuja. Ulkoasu on myös kivan selkeä. Bannerissa on kiva idea, mutta tekstin olisi voinut yrittää saada näkyviin selvemmin.

Tätäblogia on mielestäni mielenkiintoinen seurata, sillä tässä blogissa, niin kuin omassanikin on päätähtenä aika uusi hevonen, esteratsu, jonka kanssa tavoitteet Aadalla on estekisoihin. Mielenkiinnolla jään siis seurailemaan ratsukon kehitystä!




Tämä blogi onkin minulle uusi tuttavuus, jossa ensimmäisenä huomioni kiinnitti tosi hyvät ja laadukkaat kuvat! Postauksia selaillessa, jokaisessa on yhtä hyviä kuvia, joten tämä blogi saa minun osalta kunniamaininnan upeista kuvisat. Kun kuvat ovat kerta kohdallaan, enemmän voisi panostaa tekstin laatuun. Vaikka ei teksti huonoa ole alkuunkaan, silti siihen jos johonkin blogissa voisi vielä vähän panostaa.

Tämäkin blogi sattumoisin kertootavoitteellisesti valmentautuvasta ratsukosta, ja hevonen on uusi estehevonen jonka kanssa tavoitteet ovat korkealla esteratsastuskessa. Tätä ja ylempää blogia suosittelen siis kilpailu-urasta kiinnostuneille lukijoille.



Jälleen tuttu blogi kyseessä, jota olen pari vuotta seurannut epäsäännöllisesti aina silloin kun ihanat varsakuvat houkuttelee. Blogissa seurataan siis viimekesäistä nuorta pikkusuokkia ja tämän emänsä touhuja. Varsoja rakastaville siis oiva blogi kasvattaa varsakuumetta ;) 

Blogin ulkoasustsa en oikein pidä, vaikka bannerit ovat koko ajan kehittymässä vain parempaan suuntaan, propsit siitä! Esittelysivut teksteineen on myös hyviä ja hyvin tehdyt.


(en saanut kopioitua banneria)


Tätä blogia en ole aiemmin seuraillut, ehkä kerran ohimennen vilkaissut, joten aika uusi tapaus tämäkin. Blogissa on kivan jouluinen ulkoasu yksinkertaisella selkeällä bannerilla. Tämän ulkoasun muotoilu ja muut pienet yksityiskohdat ovat todella mieleeni! Blogissa kerrotaan kahden liikutusponin elämästä, joista toinen on ratsuksi koulutettu ex-ravuri, joka taitaa oikein hyvin molempien lajien asiat. Blogia suosittelen todellakin kaikille, sillä tässä on oiva esimerkki siitä, että myös ravurit voivat olla ratsuja!

Tästäkin blogista löytyy tosi hyvät esittelysivut. Teksti on postauksissa myös laadukasta ja sitä on kiva lukea. Kaikin puolin kiva blogi

4 kommenttia:

  1. Olipa yllätys löytää oma blogi listalta, kiitos paljon positiivisesta palautteesta! <3 Hyviä blogeja olet tänne valinnut, löytyvät omalta lukulistaltanikin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia paljon maininnasta! :) Ja hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva löytää omakin blogi näistä, paljon kiitoksia maininnasta! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, kiitos paljon arvostelusta :)

    VastaaPoista