maanantai 27. kesäkuuta 2016

Meidän juhannus



Juhannusta, keskikesän juhlaa vietettiin tänä vuonna hevosten, kavereiden ja mökkeilyn parissa. Perjantaina päivällä ensin treenattiin ratatreenien muodossa, ja illalla lähdettiin Ronjan ja Julian kanssa metsäreittejä pitkin merelle uittamaan poneja. Oltiin yötä tallilla ja nähtiin muitakin kavereita, jotka tulivat käymään takkulassa vierailulla. Lauantaina aamulla ratsastettiin kuusi ratsua, jonka jälkeen menin perhetuttujen mökille saareen, jossa kaikki muut jo olivat. Käytiin veneajelulla Oulun torilla, ja kukuttiin yö myöhään. Tässä postauksessa saatte paljon kuvia ratatreeneistä, kun kerrakin saatiin paljon hyviä kuvia!

 Perjantaina keskipäivällä alettiin rakentamaan Takkulan kentälle esterataa. Oltiin nimitäin sovittu pienimuotoiset ratatreenit. Saatiin rata nopeasti pystyyn, lähdettiin Ronjan kanssa laittamaan ensimmäisiä treenattavia, Nanaa ja Krisseä. Treenattiin näiden ponien kanssa kunnolla jo ihan oikean kokoisilla esteillä. Esteiden noustessa metrin yläpuolelle, ratsu alkoi vasta toimia kunnolla! Treenistä jäi hyvä maku suuhun, vaikka käväisinkin kerran kentän pohjalla. Nana vähän kompastui ja oma tasapaino petti kun poni päätti kääntyä kaikessa rytinässä vielä väärään suuntan. Kummallekkaan ei käynyt mitään ja jatkettiin treeniä samaan malliin.

Nanan kuvista kiitos Hannalle!



Nanan loppuverkkojen jälkeen annoin sen äidille kävelytettäväksi ja hoidettavasti, ja minä lähdin hakemaan seuraavaa ratsua, Seraffiinaa tarhasta. Kävin kentällä kuvaamassa vielä Hannan ja Ronjan radat, ennen kuin varustin pikkuponin ja lähdettiin kentälle. Kävin aluksi näyttämässä kaikki esteet maastakäsin, ennen kuin hyppäsin satulaan ja aloin verkkaamaan ponia.

Lyhyiden alkuverkkojen jälkeen alettiin tulemaan heti radan esteitä. Ponin piti kieltää kaikille esteille ensin vähintään kerran, jonka jälkeen edes suostui ajattelemaan niiden ylittämistä. Päästiin rata loppujen lopuksi läpi ilman ainuttakaan kieltoa, kunhan Suttura oli ensin saanut kieltää kaikille esteille. Kaikki loput kuvat Ronajn käsialaa, josta kiitos hänelle!

Ensimmäiset hypyt olivat aika... mielenkiintoisia...


Taitava vauva <3
 Nyt me jatketaan Nanan kanssa treenamista kohti Tornion kisoja, joissa hypätään lauantaina 80 ja 90cm, sekä sunnuntaina 90cm. Kakkostason yökisat siis tiedossa, ja samalla myös meidän ekat kisat. Me ei nähtävästi ensimmäisiin kisoihin mihinkään pikkupippaloihin lähdetä, vaikka yritetty on :D

Miten teidän juhannus meni? Ja onko muita tulossa Tornioon hyppäämään?

4 kommenttia: