maanantai 25. tammikuuta 2016

Paukkupakkaset selätetty

Viime viikolla täällä Oulussa on ollut lämpömittarin elohopea  -30 asteen tienoilla, eikä ratsastuksesta ole ollut puhetakaan. Viikko sitten viikonloppuna, 16.1 oli vuoden odotetuimmat Bonaza Beach Party 2016 -juhlat, suomeksi Takkulan maneesin avajaiset! Näitä pippaloita varten maalattiin monta iltaa tallilla koristeita, ja edellisenä iltana, perjantaina vielä kahden aikaa aamuyöstä koottiin maneesiin juhlapuitteet ja pestiin tallihuoneen lattiaa maalista, jolloin ei enää naurattanut. Lauantai päivällä ennen varsinaisia juhlia kisattiin rantalentopallon merkeissä. Meidän huippujoukkue olisi oikeasti voittanut, mutta "tuomarilla" meni ihan vaan vähän numerot sekasin aina meidän pelatessa...
(kuva lainattu Veeralta facebookista)
 Perjantaina minulla oli heti koulun jälkeen Tanjan kouluvalmennus Sypellä. Niin kuin odottaa saattoi, alkuraveissa poni oli tosi kankea ja vertyminen vei oman aikansa. Tanjan kentälle saavuttua alettiin menemään käynnissä väistöjä keskihalkaisijalata uralle. Poni oli aluksi asiasta eri mieltä, mutta muutaman kerran jälkeen alkoi jo sujumaan. Tehtiin samaa tehtävää molempiin suuntiin, ja aina väistön jälkeen tehtiin voltti asettaen syvälle sisälle, johon poni taipui hyvin.


Käyntiväistöjen jälkeen alettiin tekemään samaa ravissa. Aluksi loivemmalla ja lopuksi jyrkemällä tiellä. Syppe toimi raviväistöissä paljon paremmin kuin käynnissä, ja loppuun saatiin tehtyä jo niitä hyviäkin väistöjä. Välikäyntien jälkeen alettiin laukkaamaan. Laukasta jos jostain viimeistään huomasi, että ponia ei oltu ratsastettu. Laukka oli niin nelitahtista ja pitkää kuin olla ja saattoi, eikä asiaa auttanut mikään muu kuin laukka-ravi siirtymiset, joita tehtiin paljon. Laukkatehtävänä oli loiva kiemuraura (K.N kiemura), eli vastalaukka hommia.

 Alkuun minä ratsastin väärin ja poni ei totellut. Uudestaan, ja tälläkertaa poni totteli, mutta minä ratsastin vielkin väärin, josta sain kuulla Tanjalta. Kolmas kerta toden sanoo, ja saatiin mentyä tehtävä ensimmäisen kerran hyvin. Pari kertaa sama homma, ja sitten vahdettiin suunta. Tähän suuntaan osasin jo ensimmäisellä kerralla ratsastaa oikein, mutta poni ei halunnut asettua. Toistoja toistoja niin alkoi tämäkin suunta jo menemään. Tunnista jäi ravin osalta hyvä fiilis ja laukan osalta surkea. Ei auta, aina ei mene kaikki putkeen, mutta onneksi seuraavana päivänä kun ratsasti ponin, laukka oli jo parempaa, mutta ei vieläkään yhtä hyvää kuin ennen pakkasia.

 Sunnuntaina lähdettiin Siljan kanssa valoisan aikaan kuvaamaan Syppe, mutta jälleen ehti hämärtyä jo sen verran, että kuvien laatu kärsi. Kuitenkin kuvista saa sellvää, joten nyt vihdoin saatiin tännekkin Sypestä talvikuvia! Löytyykö teidän mieleen lempparia?

1.
2.
                                          3.                                                                     4.

5.



6.
7.
8. Rakennekuva(ko?)
9.

10. Rakennekuva(ko?) 2



                                       11.                                                                        12.

Loppuun saatte vielä videokoosteen valmennuksesta ja lauantain ratsastuksesta. Klipit, jossa minulla on tumma takki, ovat valmennuksesta perjantailta ja videot, jossa on vaaleampi takki, ovat lauantailta. Muistakaa laittaa HD päälle, kun katsotte videon!

LINKKI VIDEOON


9 kommenttia: