torstai 3. joulukuuta 2015

Luukku 3: Sypen ja minun kehitys

Kesällä 2013 pieni poni muutti takkulaan.  Kesällä ihastelin aina ponia, ja mietin, että voi kunpa joskus saisin ratsastaa tuolla ponilla. Mailan kolmijalkaisuuden takia vaihtelin ratsuja lähes joka tuti, ja eräänä kesäpäivänä pääsin tällä "unelmalla" ensimmäistä kertaa tunnille, ja vielä heti estetunnille kunnon estetyttöjen sekaan. Ravi oli silloin jotain niin kauheaa ja hypin satulasta niin korkealle, että Tanja luuli minun keventävän koko ajan hajoitusravissa. Ensimmäiset hypyt olivat jäätäviä loikkia, ja minä yritin pysyä kyydissä. Tunnista loppujen lopuksi selviydyttiin hengissä.


Kesän ja syksyn ratsastelin ponilla myös paljon itsenäisesti, treenasin pääosin vain harjoitusravissa istumista ja taivuttelua. ja kävin kerran linassa istuntatunnilla tipahtamassakin. Vaikka ponin selkä oli pelkkää luuta ja nahka, sekä säkä oli todella isoja kova, oli kuitenkin pakko päästä ratsastamaan ilman satula.

Pikkuhiljaa aloin menemään Sypellä säännöllisesti koulu ja estetunneilla. Syksyllä päästiin jo Abc:lle meidän ekoihin kisoihin hyppäämään 60cm sijoittumalla 3., sekä pyörähtämässä kouluaidoissa ja esittämässä katstrofaalinen c-tason rata.
 Talvi treenattiin ahkerasti pääsääntöisesti koulussa, sekä esteillä kentän salliessa ja poni alkoi jo saamaan pieniä lihaksia selkään ja takaosaan. Keväällä käytiin jopa kunnon kouluvalmennuksesissa, ja pikkuhiljaa pystyin jo istumaan poinin ravissa.. Alettiin myös kisaamaan helppo C ohjelmia, sekä 50-70cm harjoituskisoja estepuolelta punavalkoisia ruusukkeita keräten.



Toukokuu oli toiselta nimeltään estekuu. Käytiin tosi paljon estunneilla, jossa hypättiin jo yli 80cm tehäviä ja startattiin meidän eka 80cm, joka oli myös ensimmäinen alueluokka. Oltiin luokassa toisia ja olin niiin ylpeä ponista. Käytiin myös parissa muissakin aluekisoissa, joista kaikista tarttui ruusukkeita 80cm korkeudella. Toukokuun alussa 70cm oli mielestäni jo pelottavan korke, mutta vähitellen aloin tottua korkeuteen, eikä lähestymisessä tullut itselle sitä ns. rimakauhua.
Kesä-heinäkuussa mentiin paljon ilman satulaa, käytiin uittamassa ja metsäkävelyillä, treenattiin myös, mutta ei-niin ahkerasti. Käytiin kesälomalla Abc:llä koulukisaviikonloppuna kisaamassa. Mentiin ensimmäiset B-tason luokat -molemmista alle 57%. Heinäkuun lopulla alettiin treenaamaan kunnolla 90cm korkeudella. Yhdellä tunnilla hypättiin kolmoissarjaa, joka suureni loppua kohden. Viimeinen este nousi tunnin päätteeksi 110cm. Jonka jälkeen ei enää edes 80cm pelottanut, ei sitten ollenkaan!



Elokuun alussa hypättiin meidän ensimmäinen 90cm. Ratsastaja oli niin kauhuissaan kun olla ja pystyi, mutta rata oli mitä parhain ja tasaisin. Sijoituttiin kolmansiksi, jolloin oli hymy kaikilla todella herkässä. Elokuussa kierretiin parit kisat 80-90cm tasolla rusetteja keräillen. Treenattiin kouluakin aina välillä. Kerran onnistuin saamaan Sypen koottuun raviin ja saatin tehtyä laukanvaihtokin lävistäjällä! Elokussa vasta aloin huomata että olimme ihan tosissaan kehitytty ratsukkona. Elokuussa kävin myös elmäni ensimmäistä kertaa kunnon revittelymaastossa.



Syksyllä käytiin veilä yhdet kisat, jonka jälkeen alkoi talvi. Koko talven kenttä oli niin jäässä, että ei pystytty hyppäämään kotona ollenkaan, joten talvella edetiin koulupulella jo niihin avoihin ja sulkuihin. Käytiin kyllä n. kerran kahdessa viikossa maneesilla estetunnilla. Ja kerran syksyllä ruotsaslaisen Anen estevalmennuksessa.


Alkuvuodesta alettiin kilpailemaan koulua C-B tasolla. Esteet aloitettiin tänä vuonna 80cm korkeudelta menestykkäästi -voitettiin 80cm luokat ja koulussa oltiin kahteen otteeseen neljänsiä. Päästiin myös Powercupin aluekarsintoihin. Heti ensimmäinen 90cm hylättiin kieltoihin, toisesta 9vp perusradalta, kolmannesta 4vp perusradalta... ei alkanut aluekausi ihan odotetulla tavalla. Treenatiin ahkerasti helppo B K.N special kouluohjelmaa powercupin karsintoja varten, ja kova työ palkittiin 64% ja 2. sijalla, sekä esteosuuden epäonistumisesta huolimatta oltiin kokonaiskilpailussa 4. ja päästiin finaaliin, josta olin vain aikaisemmin unelmoinut!
Kesä-heinäkuussa kierrettiin kisoja ja käytiin paljon merellä uimassa sekä maastoilemassa. Heinäkuun alussa lähdettiin meidän ensimmäisiin yökisoihin Tornioon, jossa hypättiin kaksi 90cm ja ensimmäinen 100cm. Metri meni vähän miten meni. Alun kaksi hyppyä onnistui, kolmannelle poni oli kiltti ja pelasti ratsastajan hädästä, mutta viidennelle ei enää pelastanut, vaan lensin esteen sekaan. Kotona treenaamiset jatkui heti Torniosta kotiuduttua koulupainoitteisesti, sillä seuraavalla viikolla oli Abc;n kansallinen koulukisaviikonloppu, jossa mentiin helppo B:n ratoja. Viikonlopun ensimmäisestä startista saatiin meidän koko elämän huonoimmat prosentit; 53%. Seuraaviin ratoihin petrattiin kunnolla ja saatiin yli 60%, myös kansallisesta luokasta!


Elokuu lähestyy ja treenaaminen kasvaa, sillä Lahti ja Powercup lähestyy. Heinäkuun lopulla käväistiin vielä Abc:llä hyppäämässä. Elokuun alussa hijottiin Powercupin kouluohjelmaa,sekä hypättiin jonkun verran. Käytiin myös lämpiminä päivinä merellä uimassa. Kolme päivää kestävällä "etelänreissulla" poni käyttäytyi ja kulki niin mallikkaasti. Vaikka sijoituksia ei tullut, reissu opetti minua todella paljon ja saatiin lisää arvokasta kisakokemusta. Elokuussä käytiin ihan kahteen otteeseen Kalajoella, mestaruuksissa ja Venetsialaisissa.  Mestaruuksissa 80cm sijoituttiin, mutta itse mestaruusluokka 90cm kiellettiin viimeiselle. Onneksi venetsialaisissa päästiin monta hyvää metriä maaliin saakka. Syppe tykkäsi niin kovasti olla kisoissa, että heti kun tulin kuljetussuojien kanssa jaballe, poni kääntyi pää perimmäiseen nurkkaan ja oli sitä mieltä että minähän en vielä lähde.



Vielä syksyllä treenattiin paljon koulua ja mentiin takkulan kouluratatreeneissä B:n ohjelmaa yli 62%. Kävästiin myös Abc:llä harjoituskoulukisoissa ratsastamassa sama luokka kun koulumestaruuksissa seuraavana päivänä. Syppe oli tosi hyvä, vaikka ensimmäiset "kisat" maneesissa syksyn puolella. Saatiin radasta 64%, ja valkoinen ruusuke. Mestaruuksissa poni oli yhtä hyvänä kun edellisenä päivänä, jonka puolesta oltaisiin saatu samat prosentit, ehkä paremmatkin, mutta minä menin ja ratsastin väärin jonka vuoksi prosentit jäi siihen 62. Ohitettiin lopputuloksissa jopa muutama kouluponi, ja oltiin yli puolenvälin sijoituksissa.


Loppuvuosi ollaan käyty edelleen koulu ja estevalmennuksissa, ja Syppe on mennyt koulutunneilla jopa kunnon avoja ja sulkuja, sekä koottuja askellajeja. Minä olen myös oppiut ratsastamaan koulussakin jo paljon paremmin tämän vuoden aikana.

2 kommenttia:

  1. Oisit laittanut sen radan tähän vielä minkä näytiit mullekin sen c radan. Mut tosi kiva postaus😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se meidä eka rata, teen ehkä jonkun vieon vielä mihin laitan sen ;D mut kiitos ♥

      Poista