sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kuulumisia


Pitkään aikaan en ole kertonut ajankohtaisista asioista yhtään mitään. Julkaissut vain niitä postauksi, jotka ovat roikkuneet luonnoksissa viikko kausia puolivalmiina. Mutta nyt palataan pari viikkoa taaksepäin syyskuuhun.

 Venetsialaisten jälkeen Syppe vietti rennommasti viikon vain kävellen terapiota. 6.9 lähdettiin Rovaniemelle koulukisoihin jo aamu kuudelta. Itse en siis niihin osallistunut, vaan lähdin mukaan auttamaan tuttuja ja kuvaamaan. Kisoissa meidän porukalla menikin odotettua paremmin, kun 3/5 ratsastajasta sijoittui kaikissa luokissa mihin osallistui! 

Silja ja Eppu
Pinja ja Niilo
Kaikki kolme palkintojenjakoon menossa

Seuraavan viikon loppupuolella alettiin jo pikkuhiljaa valmistaumaan kuoulumestaruuksiin. 19.9 Abc:llä pidettiin rataharjoitukset, joissa menin myös saman luokan kuin 20.9 pidettävissä koulumestaruuksissa. Rata oli maneesissa, jossa pidetiin myös verkat ryhmissä. Itse rata meni kerrankin hyvin, ja saatoi hyvinkin olla koko kauden parhaimmistoa. Prosentteja saatiin 64,5 ja sijoituttiinkin kolmansiksi. Saatiin luokan loputtua pienen pieni valkoinen ruusuke. Seuraavana päivänä lähdettiinkin Kajaaniin koulukisoihin.

Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina käytiin Sypen, Siljan ja Epun kanssa iltapäivästä kävelyllä. Otettiin myös kyseisellä reissulla kamera mukaan, kun satuttiin juuri auringonlaskun aikaan liikenteesseen. Kuvista  muutama onnstuikin ihan hyvin!

©Silja Puhkka
©Silja Puhakka
©Silja Puhakka

Ollaan käyty Sypen kanssa koulu ja estetunneilla aika säännöllisesti. Joka viikkolla vähintään yhden tunnin ajan ollaan oltu Tanjan opetuksessa. Myös metsissä on tultu käveltyä alku- ja loppukäyntejä kun vielä ilmat ja pohjat sen sallivat.



 Maastossa on tullut käytyä myös muillakin poneilla. Toissapäivänä, 16.10 perjantaina lähdettiin Sarlotan ja Serafiinan kanssa vielä pienelle kävelylle. Tarkoituksena totuttaa Serafiina 4.v maastoiluun. satuttiin jälleen aika lailla täydelliseen aikaan mäelle, jossa Julia sai otettua ihania kuvia vihdoin!



Niin kuin Kajaanin kisapostauksessa sanoinkin, 2015 kisakausi on nyt meidän osalta pulkassa. Paras ja viimeinen kisakautemme, jossa päästiin tavoitteisiimme: Powercupin finaaleihin, Venetsialaisiin hyppäämän hyviä 100cm ratoja, sekä koulumestaruuksissa ei oltu viimeisiä! Monet kysyvät miksi ette kisaa enää ensivuonna? Yksinkertaisesti vastattuna poni on jo niin vanha. Syntynyt -96 eli on nyt 19, ensi vuonna jo 20 vuotta! Poni ei kuitenkaan pääse vielä täysin eläkkeelle, vaa meidän treenaaminen kyllä vielä jatkuu ainakin tämän vuoden loppuun saakka, ehkä jopa ensivuodelle jos ei ole uusia kaviokkaita tullut kuvioihin siihen mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti