Jokainen on joskus menettänyt rakkaansa, parhaan ystävänsä, ihmisen tai eläimen. Jokainen tulee joskus menettämään jonkun, josta jää suru, haikea mieli, yksinkertaisesti sanottuna ikävä.
Harvoin siitä päsee yli helpolla. Tulee itkettyä itensä uneen pitkinä iltoina, milloin on aikaa ajatella sitä kaikkea, mitä sen rakkaan kanssa on koettu. Iloa ja surua, onnistumisen tunnetta, sitä, kun oppii ja tekee jotain, mistä on kauan haaveillut, viettänyt vain aikaa kahdestaan aivan hiljaa.
Olipa kerran pieni äksy suokkiputte, joka aina mulkoili karsinasta jokaiselle ohikulkijalle.
Sitten 11 vuotias tyttö ihastui tähän pieneen tammaan, jota oli aina ennen vihannut.
Hän alkoi ratsastamaan tällä, ja vähitelle rakastui siihen.
Heidän välilleen kasvoi luottamus. Tyttö luotti tähän niin arvaamattomaan äkäpussiin, joka olikin todellisuudessa hellyydenkipeä hyväsydämmien tamma. Myös tamma alkoi luottamaan tyttöön. Heidän yhteistyö alkoi sujua alkuvaikeuksien jälkeen ja he alkoivat kehittyä.
Talvi 2012-2013 oli kehityksen aikaa. Tyttö tipahti joka tunnilla jouluun asti, ja nousi aina vain takaisin satulaan. Uudenvuoden aaton jälkeen tyttö ei tipahdellut enää, ei kertaakaan. He pääsivät jo alkukeväästä ensimmäisiin kilpailuihinsa. Naapuritallille ristikkoluokkaan. Tamma ei ollut viiteen tai jopa kuuteen vuoteen poistunut tallin pihapiiristä, muualle kuin maastoon. Jännitys oli korkealla kisakentän porttia lähestyessä, koska edellisen kerra kisoissa tamma oli lyönyt hanskat tiskiin ja jäänyt vain pukittelemaan portille, jonka jälkeen kisahistoria oli nollassa tähän sakka. Tytön onneksi tamma asteli portista läpi ja he suorittivat raan nolla tuloksella. Silloin tytöllä oli hymy herkässä.
Treenaus sen kuin jatkui kesää, ja ensimmäisiä kauempana olevia kisoja kohti. He starttasivat ensimmöisen 60cm luokkansa, joka jäi myös viimeiseksi. Ensimmäisen esteen yli päästiin, mutta toisen, joka oli portilta pois päin oleva okseri tamma hidasti jo kaukaa ja pysähtyi käynnin kautta. Tyttö oli hämillään, sillä tamma ei koskaan keltänyt, se vain juoksi esteiden ohi. Seuraavalla ja sitä seuraavalla kerralla sama juttu. Kukaan ei osannut odottaa, mikä tammalla oli oikeasti syynä kieltoon.
Vasta seuraavana päivänä huomattiin, kuinka tamman toinen tunen oli paksu. Tammalla oli mennyt ennenkin sama jalka, mutta seoli täysin parantunut. Siittä alkoi tamman kävelykuuri, joka kesti syksyyn saakka.
Syksyllä tammalla sai ottaa jo ravia pieniä pätkiä suoralla. Ratsastuksen jälkeen jalat oli aina kylmättävä huolella. Joulun alla sai jo ottaa laukkaa, josta tamma oli ihan onnessaan, kuin myös tyttökin.
Vuoden 2014 tamman jalkoja ja liikutuksia hoiti myös sen vanha tuttava Reetta. Vähitellen tyttö alkoi vain keskittyö toiseen poniin ja sen treenaamiseen, ja tamman liikutus ja jalkojen hoito jöi Reetalle. Jalan tilanne oli hyvin vaihteleva; välill oltiin aivan kolmijalkaisia ja välillä ravattiin kärryjen edessä ilman ongelmia. Vaikka tyttö ei tammaa enää aktiivisesti hoitanut, aina kun hän oli tallilla, hän rapsutteli ja hoiti rakasta tammaa.
Alkukesästä 2015 jalan tilanne oli paha. Perjantaina 15.5 tyttö sai viestin puhelimeen tamman omistajalta. 'Etuset on nyt niin huonona, et tamma lopetetaan ens to (21.5)'. Tyttö oli juuri ehtinyt istua koulun ruokalan tuoliin, että vain puhelin tipahti kädestä tarjottimelle. Siittä päivästä torstihin asti tyttö hoti tammaa aina tallilla niin paljon kuin vain oli aikaa. Kaikista pahin päivä oli keskiviikko ilta. Viimeiset hetket upean eläimen läsnäoloa ja rapsuttelua.
Nyt tammalla on kaikki hyvin. Jalat eivät estä juoksemista vihreillä niityillä, jossa se saa syödä niin paljon hiekkaa kun ikinä haluaa eikä kukaan ole estämässä. Tämä oli paras ja ainut vaihtoehto.
Tätä olen kaksi kuukautta tehnyt, ja joka ikinen kerta silmät ovat kostuneet.
Kaikista pahiten nyt kun luin koko jutun alusta loppuun.
Maila <3 ;((
VastaaPoistaIhana teksti :)