torstai 25. kesäkuuta 2015

87. Vettä, vettä ja vettä


Juhannuksen sää herättikin jo pientä toivoa, että vihdoin olisi tulossase kunnolliset kesäilmat. Pystyi olemaan shortsit jalassa ja toppi päälä, mutta nyt jälleen on satanut kaksi päivää putkeen vettä, ja sama meno jatkuu myös sää ennustuksien mukaan huomenna, mutta ei enää perjantaina, toivottavasti! Juuri kun kaikki lammikot edellisen sateen jäljiltä olivat kuivuneet poissa, niin vettä tulee taivaan täydeltä ja vesilammikot täyttyvät uudestaan kahta kertaa isommin.

Olimme sopineet Ronjan kanssa tiistaina, että Ronja tulisi kuvaamaan minua ja 
Syppeä keskiviikkona, eli tänään. Joten kaikki postauksen kuvat ovat siis Ronjan käsialaa. Tallille tulimme molemmat klo 11. Sypen terapia olikin siirtynt juuri yhdeksitoista, joten meillä olikin sitten ylinmääräistä aikaa käydä katsomssa muita heppojaa tarhoilla.

Kun Syppe tuli, laitoimme sen reippaasti ratsastuskuntoon ja suuntasimme kentälle, joka oli täynnä vesilammikkoja. Kentällä kuitenkin pystyi menemään suhteellisen hyvin, kun poni ei rapakoista pahemmiten piittaa. Syppe on alkanut nyt lähiaikoina liikkua paljon paremmin ja rennommin, myös koulun puolella. Johtuneen luultavasti koulupenkistä luopumisesta.




Aloin alkuverkkojen jälkeen ratsastamaan loivalla kiemura uralla väistöjä, tehden keskelle aina boltin ulospäin. Tätä tehtävää tein molempiin suuntiin, ennen kuin aloin menemään pääty-ympyrät lyhyille sivuille laukassa. Annoin sitten ponin kävellä pitkin ohjin , jonka jälkeen kokeilin laukanvaihtoja pitkästä aikaa. Edellisillä kerroilla ei olekkaan tainut tulla kunnollisia vaihtoja melkeimpä yhtään.  Ensimmäiset yritykset eivät oikein onnistunut... Sitten takajalat vaihtoivat vaan laukan mutta etujalat ei. Loppujen lopuksi parit onnistuneet vaihot tulivat molempiin suuntiin, vaikka oikea suunta oli huomattavasti vaikeampi.




Kävimme vielä  ratsastuksen jälkeen ottamassa parit kuvat ennen kuin mentimme talliin. Tosin ei pystytty kuin ihan hetki kuvaamaan, ennen kuin verenimiä hyttysparvi iski kimppuumme. 
Mutta kyllä pari kuvaa onnistuikin ihan kiitettävän hyvin. Talliin päästyä ja poni purettua huuhtelin pesupaikalla vielä hiekat ponin jaloista ja mahan alta.




6 kommenttia:

  1. Superkivoja kuvia, tosi kivan värisiä! + meette taas niin hienosti ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekki tykkän kuvista tosi paljon ja kiitos jälleen meri :) <3

      Poista
  2. Aivan ihana heppa! *.* Oli tosi kiva postaus muutenkin. Niin ja sitten tämä ulkoasukin on todella kaunis;)

    VastaaPoista
  3. hienoja kuvia ja poni tosi kivan näkönen :D

    VastaaPoista