sunnuntai 7. joulukuuta 2014

50. Luukku 7

"Joulukuun seitsemäs 2014"
Jatkoa kolmelle edelliselle luukulle


Nimi: De Jager's Miek's Morgen
Kutsumanimi: Syppe, Syppärä 
Synynyt: 13.4.1996 Alankomaat


Rotu: New forest
Sukupuoli: Ruuna
Väri: Tummaruunikko
Säkä:142cm


Isä: Brummerhoeve's Boss
Emä: Katnje's Miek
Emänisä: Ralph

"Syppe. Kiltti ja luotettava kaikkien kaveri."

 Ylläpuolella oleva lause kertoo lyhyesti kaiken tästä ihanasta ponista. vaikka Sypelle on oma esittelysivu, päätin silti tehdä tämänkin. Sypen ja minun tarina alkoi loppukesästä 2013, kun Mailan jalat eivät kestäneet enää ja sypen entinen vuokraaja ei päässyt enää tallille niin useasti, joten lopetti Sypen kanssa treenailun. Aloitettiin treenailemaan ihan perus kouluratsastus asioista ja ristikoista. Syppe oli vaikea ratsastaa ja aina ratsastuksen alussa jäykkä kuin rautakanki, mutta loppuraveissa taipui hieman ympyrällä ja voltilla. Tästä huomaa, kun poni on ollut enne todella estepainoitteinen ja kouluratsastus ol jäänyt vähääksi.

loppukesä 2013 (tuohon aikaan istuin ihan mutkalla ainna kun yritin asettaa tai taivuttaa ponia)
Pikkuhiljaa Syppe alkoi taipumaan, eikä ollut enää mahdotonta taivuttaa sitä, mutta ei se vieläkään todellakaan helppoa ollut. Alettiin hyppäämään 50-60cm esteitä ja se oli huomattavasti helpompaa. Syksyllä mentiin ensimmäiset koulu- ja estekilpailut naapuritallissa. Koulukisoissa menimme C-merkin kouluohjelman ja saimme 60% kiltin tuomarin ansiosta.  
Esteillä mentiin 60cm ja oltiin kolmansia.

2013 syksy
Talvi ja kevät treenattiin ja Sypen ratsastettavuus parani. Kevät mentiin seurakisoja 50-70cm tasolla. Ja huhtikuussa maksettiin aluelupa toukokuun ensimmäisiä aluekisoja varten. Ensimmäisetä alueluokasta ja ensimmäisestä 80cm luokasta selvittiin hengissä. 
Alle sekuntin aikaerolla voittajaan eli toinen sija!

Toukokuu 2014

Kesä mentiin 80-90cm luokkia ja treenailtiin. Poni men taas vaan parempaan suuntaan ja menimme myös yhdet alue koulukilpailut, joissa menimme helppo B KN:spesialin ja helppo B:3:n. Hyväksytyin tuloksin maaliin pästiin molemiste KN 54% ja B:3 56%

kesä 2014

Loppukesästä nostettin tasoa hieman. Eli 90cm luokkiin. Ensimmäinen 90cm puhtaasti maaliin
 ja 3. sija! Loppukausi mentiin 80-90cm välillä sijoittuen ja välillä ei sijoittuen.

elokuu 2014

Niin lyhyesä ajassa ollaan päästy niin paljon eteenpäin. Ja nyt kun katsoo vanhoja kuvia, niin alkaa kauhistuttaa miten huonolta ratsastus niissä näyttää. Postauksen ensimmäinen kuva on siittä hyvä esimerkki Tähän loppuun laitan vielä kuvan, jossa näätte ponin kehityksen vuoden ajalta.


Mitä piditte näistä neljästä postauksesta?
Jakositteko lukea loppuun, vai alkoiko mielenkiinto hiipua jo alle puoessa välissä?
Kommentoikaa ihmeessä mielipiteen:)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti