keskiviikko 3. joulukuuta 2014

49. Luukku 3

"joulukuun kolmas 2014"
Nyt on kolmannen luukun aika, japostauksen aiheena on 25 faktaa minusta. 
Muistakaa myös kaikki kommentoida toivekuvapostaukseen kuvaehdotuksia ja joulukalenterin postausideoita otetaan vielä vastaan.

1. asun oulussa

2. olen syntynyt 31.12.2001 eli olen vielä 12.v

3.Jos joku on syntynyt esim. helmikuussa 2001 sanon, että olemme saman ikäisiä, vaikka todellisuudessa se joku on minua melkein vuoden vanhempi

4. Olen noin 160cm pitkä

5.Talli, jossa ratsastan on Virpiniemessä, jonne on kotoa matkaa noin 3-4km

6. Hevosten uittaminen ja laukkamaastot ovat parhaita kuumana kesäpäivänä ja muutenkin

7. Kän koulua Kellon Koulussa 7c luokalla

8. Olen jouluihminen

9. Mutta pidän myös kesästä

10.Olen kirjoitanut tätä blogia yli vuoden, mutta nimi on ollut ennen eri

11.blogin osoite tulee entisen nimen mukaan, eli My and me ponylife

12. Minulla ei ole omaa kameraa, koska entinen meni rikki

13. Kaikki kuvat on otetu Siljan kameralla

14.Pidän enemmän este- kuin kouluratsastuksesta

15. Kilpailen esteillä 80-90cm alue- ja seuraluokkia

16. Ensivuonna olisi tavoitteena mennä 100cm kisoissa.

17.Teen blogiin ensimmäistä kertaa juoulukalenteria

18. Tämä fakta  ei koske minua, mutta kukaan tuomari ei ole KOSKAAN osannut sanoa sypen nimeä oikein, vaikka se lausutaan samalla lailla kuin kirjoitetaan eli De Jager's Miek's Morgen

19. Olen tipahtanut kun olen ollut uittamassa hevosta

20. Kesässä on parasta hevostelussa uittaminen .

21. Korkein hyppäämäni este on 110cm

22. Olen ratsastanut sypellä yli vuoden

23.Meillä ei ole perheessä yhtään lemmikkiä

24. Olen asunut elämäni aikana kolmessa talossa

25. Harrastan ratsastuksen lisäksi tanssillista voimistelua.



2 kommenttia:

  1. Hyppäsit 5,6 ja 25 kohdan yli :D Mutta muuten kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho niimpä näkyy :D pitääpä korjata. hyvä kun sanoit en olisi muuten edes houmannut!:)

      Poista